Leukaluun palasia

Kaikki varmasti muistavat taannoisen verilöylyn Norjan Utöyalla. En koskaan halunnut perehtyä siihen kovin tarkasti, mutta joitain juttuja on jäänyt mieleeni. Muistan tapauksen, jossa uhrien omaiset päästettiin saarelle katsomaan paikkaa, jossa heidän rakkaansa olivat viimeiset hetkensä viettäneet. Moni omainen tiesi tarkan paikankin, missä läheinen oli kuollut. Eräät vanhemmat menivätkin siksi katsomaan leiripaikan saunaa, jonne heidän teini-ikäinen lapsi piiloutunut ja myöhemmin tullut ammutuksi. Tapauksen parissa työskennelleet tutkijat apujoukkoineen olivat ihan varmasti yrittäneet tehdä saarella kaikkensa ennen kuin omaisia sinne otettiin vastaan. Saunaan menneet vanhemmat löysivät lattialta kuitenkin palan jonkun uhrin leukaluuta - ehkä oman lapsensa.

En ole mielestäni mikään siivoton tyyppi. Aiemmin myös kuvittelin, etten säilö sen pahemmin luurankoja kuin mitään tarpeetonta tavaraakaan kaappien ja laatikkojen perälle. Uskoin siivonneeni päättyneiden projektien sälät roskiin & arkistoihin. Kuvittelin myös monen monta kertaa elämässäni avanneeni uuden lehden ja ottaneeni reippaita askelia ihan uuteen elämänvaiheeseen. Pinnalta katsoen se onkin totta. Mikroskoopilla katsottaessa taas... Löysin siis vieläkin kodistani tavaroita, jotka olen saanut eksiltäni. Kuinka hemmetin kauan tätä jatkuu? Yksi minua hirmuisen pitkään palvellut arkinen esine on ollut vaikeasti korvattavissa. En voi heittää sitä menemään, koska tarvitsen sitä paljon. Uutta olen etsinyt hartaastikin, mutta on ollut todella vaikea löytää yhtä hyvää tai jopa parempaa. Pari päivää sitten parahdin asiasta nettiin ja ihmiset alkoivat auttaa minua oikein porukalla. Moni tarjosi omia vastaavia esineitään, moni antoi ostovinkkejä ja lupasipa joku jopa ryhtyä tekemään minulle kyseistä esinettä. Nettiryhmissä on kuulkaa valtavasti poweria! Sain kimmokkeen etsiä vielä tarkemmalla kammalla uutta tuotetta netistä. Surffasin tunteja ja muuntelin tuumia senteiksi, mutta ei löytynyt. Päätin sittenkin tehdä esineen itse, sillä tiesin saavani aikaan jonkin kelvollisen, joskaan en varmasti mitään tosi upeaa. Aivan viimeisissä tarkastuksissa löysin vihdoin ja viimein lupaavan tuotteen. Se täyttää kaikki kriteerini, se on hinnaltaan reilusti alle 10 euroa ja voin käydä ostamassa sen helsinkiläisestä kivijalkaliikkeestä. Huomatkaa, että olin valmis tilaamaan tuotteen vaikka toiselta puolelta maapalloa ja hintahaitarini ylettyi 50 euron korville. Olen jo nyt varma, että rakastan sitä hetkeä, kun heitän tuon entisen tavaran pois. Saman tyyppisen, mutta huomattavasti kevyemmän prosessin kävin läpi avaimenperäni kanssa. Haluan vanhasta eroon ja uuden tilalle.

Hiljattain olin tavaratalon kosmetiikkaosastolla etsimässä lahjahajuvettä eräälle nuorelle. Tuskastelimme myyjän kanssa ihanien hajuvesien mielettömän suurta valikoimaa. Kun palasin kotiin aloin pohtia, kuinka kauan ole jumittanut vanhoissa tuoksuissani. Kuulkaa kauan! Olen pitänyt elämäni ykköstuoksuna erästä sinänsä tosi hyvin minulle sopivaa tuoksua, jonka *huokaus* sain alunperin lahjaksi eräältä suurelta rakkaudeltani. On minulla tietenkin ollut välissä jotain lyhytaikaisia tuoksuja, jotka muuten usein liittyvät joihinkin lyhytaikaisiin suhteisiin. Tuoksut ovat minulle hirveän tärkeitä. Jos olen surullinen tai siipi maassa, laitan itselleni äkkiä hajuvettä, sillä se piristää ainakin vähän. Lähiajan projektini on löytää itselleni uusi ykköstuoksu, joka liittyy ihan vain minuun itseeni eikä kehenkään muuhun.

Ps. Dolce & Gabbana ei liity minuun mitenkään. Ilmaisessa kuvapankissa sattui vaan olemaan niukanlaisesti sopivia kuvavaihtoehtoja.

Luurangot

Täällä taas pitkän tauon jälkeen. Kolme kuukautta on taas vierähtänyt ihan älyttömän nopeasti. Donna oli käynyt kommenttilootassa kyselemässä kuulumisiani. Se oli kivasti tehty! Jäin oikein pohtimaan, mitä minulle kuuluu ja mitä siitä teille kertoisin. Yritän kertoa jotain.

Minä olen ollut kevyessä myllerryksessä. Vähän niinkuin pesukoneessa, mutta kuitenkin vain hellässä hienopesuohjelmassa. Mitään kauhean dramaattista ei ole tapahtunut. Pikemminkin olen kai ottanut askeleita eteenpäin joissain kauan sitten aloitetuissa projekteissa, joita en enää muistanut olevankaan. Otetaanpa esimerkki.

Minähän olen jo kertonut teille Konmari-projektistani. Siihen kuuluu omien tavaroiden läpikäyminen yksi kerrallaan ja miettiminen, tuottaako kyseinen tavara iloa ja/tai onko se käyttötarkoituksensa vuoksi tarpeellinen. Minulla ei lähtötilanteessa ollut mitenkään mielettömästi tavaraa, mutta on tässä kuitenkin todellista tavarasirkusta joutunut pyörittämään. Matkan varrella eteen on tullut paljon yllätyksiä. Esimerkiksi olisin voinut vannoa siivonneeni kaikki luurangot kaapeistani. Niin todellakin luulin. Tavaroita marittaessani törmäsin kuitenkin lempisarjakuvakirjoihini, joista yhdestä löytyi ex-poikaystäväni rakkaustykkäysterveiset. Ajattelin ensin, että mitäpä niistä, koska eiväthän ne enää ole voimassa. Päätin että kirja saa jäädä, koska se kuului keräilysarjaani. Kerroin tästä muutamille ystävilleni, jotka pyörittelivät silmiään. Ihmettelin moista reaktiota. Kahden päivän päästä otin kirjan uudelleen käsiini ja laitoin sen jätepaperiin. En missään nimessä halunnut kirjan jatkavan elämäänsä esim. divarin kautta. Kodistani löytyi myös eräs kiva design-käyttöesine. En ollut sitä juuri ajatellutkaan, mutta kun minun täytyi pysähtyä miettimään sitä KonMari-metodilla, muistin saaneeni kyseisen tavaran erään eksäni siskolta joululahjaksi. Hitot, mitäpä pienistä. Kyseessä on aika yleinen esine suomalaiskodeissa, joten mitä ihmeen väliä sillä on, kuka sen on minulle antanut. Annoin tavaran jäädä kotiini, mutta siitä lähtien tavaran antaja tuli jatkuvasti mieleeni, kun tavara osui silmiini. Blääh! Nakkasin esineen kirpparikassiin. Myös esimerkiksi korurasiasta löytyi yllättävän monta epämieluisilta ihmisiltä saatuja tavaroita. Poispoispois.

Hirvittävän noloa tunnustaa, mutta KonMari- ja sisustusprojektini ei ole vieläkään valmis. Metodin kehittäjä Marie Kondo neuvoo tekemään prosessin mahdollisimman nopeasti. Hän pitää puolta vuotta maksimiaikana. Puoli vuotta tuli minulle täyteen heinäkuun lopussa, mutta pidin jossain vaiheessa pitkän tauon, joten elokuun loppu olisi oikeampi määräaika. Tiedän jo nyt, ettei tämä valmistu elokuunkaan lopussa. Hyvä uutinen kuitenkin on, että olen sentään prosessin loppuvaiheessa. Minulle on ollut aivan mielettömän suuri yllätys, miten sidoksissa olen tavaraan. Olen edelleen sidoksissa tavaraan, mutta tavarasuhteessani on tämän vuoden aikana tapahtunut iso muutos. Nämä havainnot ja muutokset tuntuvat olevan sangen yleisiä KonMaria toteuttavien ihmisten keskuudessa.

Olen ehtinyt elämäni aikana osallistumaan aika monille "Kuka olen" -kursseille ja kasvuryhmiin. Kuvittelin jo tuntevani itseni aika hyvin. Vaikka luin hieman kulttimaisen KonMari-kirjan ennen kuin ryhdyin läpikäymään materiaani, en uskonut tavaralähtöisen tarkastelutavan puhuttelevan itseäni näin voimakkaasti. KonMari-metodia oikeaoppisesti toteuttaessaan henkilön tulee tehdä visiointi sellaisesta elämästä, jota hän haluaa elää. Tavaroita käydään läpi tämä visio mielessä ja tätä kautta kuljetaan kohti haluttua elämää. Yllättävän moni marittaja kertoo visionsa toteutuneen todella hyvin. Ainakin suomalaisten marittajien visiot vaikuttavat tosin olevan yleensä hyvinkin realistisia. Minulle - ja monelle muulle - on kuitenkin tullut yllätyksenä, miten paljon nurkissamme on tavaroita, jotka liittyvät elämään jollaista emme halua. Moni on kertonut karsineensa tavaraa runsaasti ja vielä karsimisen loppuvaiheessa päätynyt karsimaan aiemmin säilytettäviksi valittuja esineitä. Minullekin on käynyt näin. Moni on myös kertonut oman tyylin selkiytyneen prosessin aikana. Aluksi epäilin moisia puheita, mutta nyt ymmärrän hyvin, että niin melkein väistämättä tapahtuu.

Vaikka en ihan vielä ole saanut projektia päätökseen, olen jo hissukseen aloittanut uusia projekteja. Kiinnostavin projekti liittyy vaatekaappiin. Aion syksyn aikana osallistua vaatteisiin liittyvälle kurssille tarkoituksena kehittää tyyliäni sekä vaatteiden hankinta- ja huoltotaitoja. Toisena projektina on vertaiskauppa. Suurimman osan karsimistani tavaroista olen lahjoittanut tuttaville ja hyväntekeväisyysjärjestöille. Merkittävä osa on mennyt lajiteltuina roskiin. Jotain kokeilin kuitenkin myydä netin kautta ja se kokeilu oli yllättävän mielekäs. Aion piakkoin taas käynnistää pienimuotoista nettimyyntiä. Täytyy kyllä myöntää, että olen viime aikoina tehnyt myös useamman hankinnan nettikirppareilta. Pyrkimykseni on kuitenkin pitää tavaramääräni kohtuullisena, joten liialliseen shoppailuun en aio sortua käytetyn enkä uuden tavaran suhteen.

Ai että miten tämä liittyy sinkkuuteen? Ehkä vaikka siten, että sinkuilla on usein aikaa panostaa itseensä ja kotiinsa. Kotona tehtävistä muutoksista ei myöskään tarvitse neuvotella eikä riidellä kenenkään kanssa. Toisaalta sinkulle kukaan ei yleensä myöskään huomauttele turhanpäiväisistä rojuista, vanhentuneista elintarvikkeista tai eksiltä saaduista lahjoista. Toivottavasti mahdollisimman monilla sinkuilla olisi halua panostaa itseensä ja kyky nähdä itsensä panostamisen arvoisena.

Pikainen tervehdys pitkästä aikaa

Voi anteeksi... Olen täysin laiminlyönyt tätä blogia. Kevät on ollut yhtä hullunmyllyä kiireiden kanssa ja kaiken kukkuraksi olen saanut täysin yllättäen osumia Amorin nuolista. Kyseinen juttu on uskomattoman utopistinen jo tässä vaiheessa, vaikka oikeastaan mitään suhdetta ei vielä ole. Minulle on kuitenkin tullut yllätyksenä, että olenkin yhtäkkiä kokenut sinkkuelämäni ja vapauteni uhatuiksi. Vaikka todellakaan mitään suhdetta ei vielä ole, on toinen viestittänyt olevansa ensinnäkin ainakin jonkin verran mustasukkaista ja lisäksi vakavaan yhteiseloon tähtäävää sorttia. Minä olin haaveillut lähteväni syksyllä yksin maailmalle seikkailemaan. Yhtäkkiä se suunnitelma onkin uhattuna. Lisäksi olin ajatellut, että ehkä mahdollinen tuleva seurusteluni voisi olla sellainen, jossa asuttaisiin erillään. Olen hiki hatussa konmarittanut ja sisustanut omaa kotiani ikiomaa sinkkuelämääni varten. Yhtäkkiä sekin työ vaikuttaa itsekkäältä ja turhanpäiväiseltä. Sinkkublogin pitäminenkin tuntuu yhtäkkiä ristiriitaiselta. En kuitenkaan aio rynnätä mihinkään, vaan yritän elää omaa elämääni ja antaa asioiden edetä hissukseen. Sinkkublogiakin aion toistaiseksi jatkaa. Kunpa vain löytäisin siihen aikaa.

Kasvurenkaita

Minulla on hyvä ystävä. Eikun. Minulla oli hyvä ystävä. Eikun. Tunnen hyvin erään ihmisen, johon minulla on epäselvä suhde.

Kyse on naispuolisesta ystävästä, joka on ollut eräänlainen ei-biologinen sisko tai serkku minulle. Meillä on useita yhdistäviä tekijöitä, vaikka on meissä tosi paljon eroavaisuuksiakin. Olemme kokeneet yhdessä yhtä sun toista, mutta jo useamman vuoden ajan välillämme on vallinnut lähinnä hiljaiselo. En muista mistä se alkoi! Hitto, miksen muista? Kumpi sen aloitti? Vai eikö oikein kumpikaan? Kai meillä molemmilla oli kiireitä, töitä, harrastuksia ja kaikenlaista. Eipä sillä ole oikeastaan niin väliäkään, mistä radiohiljaisuus johtui, koska koen ettei välillämme ole mitään vihanpitoa.

Nimittäin soitin hänelle viime vuonna. Niin, vii-me vuon-na. Soitin hänelle puoliautomaattisesti, kun soitin kaikille muillekin tärkeille henkilöille erään asian ilmoittamiseksi. En edes miettinyt silloin sitä soittoa. Vasta puhelun aikana tajusin, ettemme olleet pitäneet kuukausiin yhteyttä. Puhuimme aika pitkään ja päivitimme kuulumisiamme. Koska emme voineet puhua tarpeeksi pitkään, sovimme vielä uudenkin puhelun. Toisen puhelun aikana sovimme, että olisi hyvä tavatakin. Ystäväni kiireiden vuoksi sovimme kuitenkin tapaamisen vasta parin kuukauden päähän. Tällöin ystäväni otti asiallisesti yhteyttä ja siirsi tapaamista vielä kuukaudella kiireidensä vuoksi. Tapaamisen piti oli joulukuussa, mutta en ole kuullut hänestä enää sen jälkeen. Facebook-päivitysten perusteella ystäväni on hengissä.

Minulla on aika syvällisiä ystävyyssuhteita. Niissä suhteissa vuoden parin hiljaiselot eivät haittaa. Tämä tuli jälleen kerran todistettua erään toisen ihmisen kanssa hiljattain. Sillä on kuitenkin merkitystä, miten usein ehtii toisen kanssa jutella tai jopa tavata. Yhteydenpito muokkaa suhdetta. Joku ihminen siirtyy ihmissuhteiden sisäkehältä ulkokehälle ja joku toinen ulkokehältä lähemmäs ydintä. Se on normaalia. Ihmissuhteiden kehältä myös tippuu ihmisiä pois ja uusia putkahtaa tilalle. Sekin on normaalia. Jos hahmottaa omaa verkostoaan esimerkiksi alla olevan mallin avulla, voi myös tarkastella miten suhteet ovat jakautuneet elämän eri osa-alueiden kesken; perhe, suku, pitkäaikaisimmat ystävät, työelämän ihmiset, opiskeluaikojen kaverit, arjen tuttavat (kaupan kassa, kampaaja, hieroja yms.), harrastuskaverit, järjestö-/seurakunta-/puoluetutut, nettitutut jne. Ympyrän voi jakaa sektoreihin, jotka nimeää elämän osa-alueiden mukaan. Joillain ihmisillä on paljonkin eri osa-alueita elämässään, toisilla vähemmän. Sekin on normaalia.

Ehkä tärkeintä minulle on, että itselläni on riittävästi aikaa ystäville ja läheisille. Jaan sitä aikaani sitten niille, joilla kulloinkin on aikaa minulle.

Meno-paluu yhdelle

Lupailin jo aikaa sitten Viuhtin blogin kommenttilootassa, että kertoisin jotain soolomatkoistani. Aikaa on kulunut, koska olen ihmetellyt, mitä teille kertoisin. Olen tehnyt lähinnä omatoimimatkoja, joiden tarkkoja reittejä en tahdo paljastaa, etten itse paljastuisi.

Soolomatkailu juontaa kuitenkin juurensa mahdollisesti jopa lapsuudestani. Matkustin putkikassi kainalossa pikalinjoilla. Joku vei minut bussille ja joku toinen haki määränpäästä. Eväänä oli ehkä voileipä ja sellainen kolmion muotoinen Trip. Niin se kävi. Kun vähän vartuin, en tarvinnut enää saattajiakaan. Olin aika tomera. Olin vielä ala-asteella, kun matkustin ensimmäistä kertaa lentokoneella Suomesta ulkomaille sukulaisten luo. Kaulassa täytyi pitää Finnairin alaikäisten kaulalappua ja lentoemännät huolehtivat molemmilla lentokentillä kulkemisistani. Laivayhtiön sääntöjen mukaisesti pääsin Ruotsinlaivalle yksin vasta 16-vuotiaana, joskin silloinkin matkaan piti olla vanhempien lupa. En ollut kiinnostunut risteilemisestä, vaan Ruotsiin pääsemisestä. Takaisin tullessa tapasin laivalla amerikkalaisen nuoren miehen, joka oli ollut Sveitsissä vapaaehtoistyössä ja lähtenyt sen jälkeen yksin Pohjois-Eurooppaan interrailaamaan. Myös vanhempi sisarukseni reissasi yksin Euroopassa ja kertoi matkoistaan kiinnostavia juttuja. Minusta yksin matkustamisessa ei ole ollut koskaan mitään kummallista.

Parikymppisenä olin vapaaehtoistyössä alueella, mistä yläreunan kuva on otettu. Leikkasin loppumatonta nurmikenttää, autoin tsekkiläistä poikaa kolmen metrin korkuisten ja kilometrien mittaisten pensasaitojen leikkaamisessa, pesin vessoja, laitoin ruokaa, pystytin telttoja, ajoin autoa pelkääjän paikalta ja tein paljon muutakin. Se oli mukavaa. Meidän porukka oli kansainvälinen. Oli ruotsalainen, puolalaisia, tsekkiläinen, slovakialainen, amerikkalainen ja minä. Sekä tietysti kauheasti brittejä ja yksi skotti. Olen myöhemmin yrittänyt saada kontaktia siihen tsekkiläiseen poikaan, mutta en ole onnistunut. Työjakson jälkeen vietin hetken aikaa yksin Lontoossa. Nukuin samassa hostellihuoneessa ranskalaisen nuoren miehen kanssa. Harmi kyllä, hän ei oikein osannut englantia enkä minä ranskaa. Nukuin hostellissa huonosti liikenteen melun ja varmaan suurkaupungin aiheuttaman jännityksen vuoksi. Olinhan maalaistyttö. Päivisin vaeltelin ympäri Lontoota kuitenkin yllättävän kätevästi. Matkasta jäi hyvä muisto, eikä mitään traumoja, vaikka yksin olinkin lähtenyt matkaan.

Noiden matkojen jälkeen on tullut käytyä aika monissa paikoissa. Useimmiten yksin, joskus kaksin ja yhden ainoan kerran ryhmämatkalla. Kertoisin mielelläni enemmän yksin tekemistäni matkoista, mutta olisi oikeastaan kiva tietää, minkälaiset asiat teitä kiinnostaisivat. Jos esimerkiksi soolomatkailussa jokin asia erityisesti mietityttää, niin voisin yrittää vastata siihen.

Sinkkumiesten kuvasarja

Kevät tulee kovaa vauhtia, kun minäkin herään lauantaiaamuna ennen kuutta! Kyllä sinkkumiehistä näköjään löytyy kuvia, kun vaan jaksaa etsiä. Ehkä onkin kyse siitä, että naisten blogien, lehtien ja somen kautta naisten kuvat leviävät tehokkaammin? Tai sitten kyse on vain siitä, mikä on osunut juuri minun silmiini :-D



Rafael Mantesson vaimo jätti 30-vuotiaan miehensä vieden yhteisestä asunnosta koiraa lukuunottamatta kaiken. Tilanne innoitti Mantesson taiteilemaan.

Japanilainen Keisuke ottaa selfieitä mielikuvitustyttöystävänsä kanssa.

Yksityiskohta poikamiesboksista.

Kreikkalainen kissasinkkumies!

Ruotsalaisella sinkkumiehellä on jopa kaksi kissaa!

Serbialaisen sinkkumiehen kylppäri.

Espanjalainen Alvaro, 33, makuuhuoneessaan.





Viisi viimeistä kuvaa kuuluu eri maalaisia sinkkumiehiä esitelleeseen kuvasarjaan.

Kuva-arvoituksia

Mitä tässä kuvassa tapahtuu?



Nainen riisuutuu tai pukeutuu keittiössä. Ei mitään sen kummallisempaa. Piirros kuuluu meksikolaisen taiteilijan kuvasarjaan. Katsotaan seuraava...




 

Löhöillään sohvalla,







 

juodaan alusvaatteisillaan kahvia keittiössä ja...

...venytellään sängyssä.


Mistä on kyse? No, tietysti sinkkuelämästä. Tai pikemminkin lapsettoman sinkkunaisen elämästä. Kuvissa on vain naisia, koska taiteilija on itse sinkkunainen. Miksi silmiini ei koskaan osu vastaavanlaisia juttuja sinkkumiesten elämästä? Vinkkaa minulle, jos olet nähnyt tai kuullut sellaisia.

Kuvat on piirtänyt Idalia Kandelas. Lisää tietoa löydät täältä.

Naiseus - lasten kera tai ilman

Minun piti julkaista tämä postaus jo keskiviikkona, kun vietettiin naistenpäivää. Juttu ei kuitenkaan valmistunut ja uskoin sen johtuneen kiireistäni. Kun nyt sitten on ollut aikaa paneutua asiaan, olen tajunnut etten oikein saa ajatuksiani paperille. Minun piti kirjoittaa teille siitä naiseudesta, joka jää jäljelle kun äitiyttä ei lasketa. Eli mistä? Rinnoista, vaginasta, kuukautisista, mekoista, korkokengistä, huulipunista ja kynsilakoista? Mitä muuta naiseus on? Miesten pään menoksi juonimista kuten Vanha Testamentti opettaa tarinallaan Aatamista, Eevasta ja omenasta?

Nuorempana ajattelin, että sitten kun minusta tulee äiti, en aio ryhtyä vain äidiksi. Minulla oli muun muassa sellainen päähänpinttymä, että en missään nimessä laita Facebookiin profiilikuvaa, jossa lapsi esiintyy kanssani. Ajattelin myös, että pysyn sosiaalisessa mediassa "Maijana" enkä ryhdy postaamaan pelkkiä äitiysjuttuja. Nämä ovat ihan mielenkiintoisia ajatuksia edelleen. On kiinnostavaa seurata, kuinka monen naisen (miehenkin) profiilikuvassa esiintyy lapsi, ja pohtia, ovatko nämä ihmiset luokiteltavissa heidän muunkin some-käyttäytymisen perusteella. Myös äitiysjuttujen postittaminen Facebookissa on kiinnostavaa, joskin napsautan kyseisten ihmisten seuraamisen yleensä niin nopeasti pois päältä, etten juuri ehdi ilmiötä seurata. On ollut hassua huomata, että muutamat tuntemani miehetkin ovat humpsahtaneet täysillä tällaiseen "some-äitiyteen" toisten isien pysytellessä visusti työasioissa tai uutisten jakamisessa.

Mutta asiaan, eli naisiin.

Naistenpäivän historiaan kuuluu naisten oikeuksien puolesta taistelua. Minna Canth on minulle aivan liian kaukainen hahmo samaistuttavaksi. Ymmärrän kuitenkin, että jo silloin kauan sitten valettiin perustuksia monille nykyajan naisten elämän itsestäänselvyyksille. Meillä on ääni-, omistus- ja perintöoikeudet. Saamme mennä ravintolaan ilman miesseuralaista. Saamme pukeutua mekkoihin ja housuihin, korkokenkiin ja tennareihin. Nainen voi toimia niin pappina kuin upseerina. Nainen voi jopa solmia avioliiton toisen naisen kanssa. Tämä kaikki on upeaa, mutta silti jollain tavalla kovin pinnallista.

Mitä se ydinnaiseus on? Jos äitiys jätetään naiseudesta pois, mitä jää? Siihen on vaikeampaa löytää vastausta. Monien mielestä naiset ovat fyysisesti miehiä heikompia ja henkisesti miehiä herkempiä. Nämä asiat eivät kuitenkaan päde kaikkien kohdalla, eikä naiseuden määritteleminen miesten kautta tunnu järkevältä. Kun pohdin naiseutta, päädyn yhä uudestaan rintoihin, kohtuun, vaginaan ja synnyttämisen mahdollistavaan lantion muotoon. Naisen biologia antaa mahdollisuuden suvun jatkamiseen. Ja sanoivatpa homoseksuaaliset naiset mitä tahansa väitän, että naisen keho on muotoiltu nimenomaan heteroseksuaalisen seksin harrastamiseen hyvin sopivaksi. Toisaalta päädyn pohdinnoissani ihmisyyteen. Siihen, että nainen on ihminen yhtä lailla kuin mies. Ei vähempi- eikä enempiarvoinen. Mielestäni naiseus on oman ihmisyyden ja persoonallisuuden toteuttamista sinä aikana, mikä elettäväksi kullekin annetaan, ja niillä lahjoilla, jotka on kullekin annettu.

Minulla ei ole ollut hirveästi idoleita. Olen pitänyt sitä huononakin asiana. Muistan kuitenkin erään henkilön, joka tuntuu jo vaipuneen muilta unohduksiin. Hän on Suomen Pankin pääjohtajana toiminut Sirkka Hämäläinen. Muistan kuulleeni arvostusta hänen uraansa kohtaan ja ajatelleeni, että hän on rohkea ja kiinnostava nainen. Sirkka Hämäläinen mursi yhden miehisen linnakkeen. Tänä päivänä yksi ehdottomista idoleistani on kapellimestari Susanna Mälkki, joka on toinen miehisten linnakkeiden rikkoja. On samalla jotenkin surullista, että ihailuni on näin urakeskeistä. Susanna Mälkin kohdalla voin kuitenkin sanoa, että ihailuni ei kohdistu vain hänen titteleihinsä. Ihailen Mälkkiä hänen ajatustensa ja hänen hurmaavan naisellisen tyylinsä vuoksi. Jos teillä on mahdollisuus mennä kuuntelemaan hänen johtamaa konserttia, se mahdollisuus kannattaa hyödyntää. Musiikkitalossa paikankin voi valita niin, että istuu kasvot kapellimestariin päin. Tietääkseni muuten Mälkillä ei ole lapsia, mikä tietysti kiinnostaa paljonkin. Susanna Mälkki on hyvin vahvasti nainen, vaikka hän ei ole äiti.

Alunperin minun piti kirjoittaa teille Courtney Martinin ihanasta blogijulkaisusta, joka on suunnattu sekä äideille että lapsettomille naisille. En kuitenkaan osannut sanoittaa ajatuksiani. Lukekaa itse, jos jaksatte. Käännän teille kuitenkin yhden ajatuksen:

"Kun lapsettomille naisille annetaan heille kuuluva arvostus ja vapaus rakentaa elämäänsä ilman sosiaalista painetta, myös äidit vapautetaan siitä tunteesta, että heidän arvonsa määrittyy vain äitiyden kautta."

Courtney Martin kirjoittaa, että äitien tulisi enemmän kysyä ja kuunnella lapsettomien naisten ajatuksia. Koska olemme kaikki naisia.

Pakkoäitiys

Olen osallistunut jonkin verran englanninkielisiin nettikeskusteluihin ja lukenut artikkeleita netistä. Niissä toistuva kokemus on, että lapsettomana eläminen on naisille kaikkein vaikeinta 30-40 vuoden iässä. Silloin muilla ihmisillä on kirjoittamaton lupa udella suorasukaisestikin naisen lastenhankinta-aikeista. Samaan aikaan ikätoverit perustavat perheitä ja puhuvat lähes pelkästään vauvankakka-hedelmäsose-potkupuku-yövalvomis-imetysasioista, joita myös esimerkiksi Facebook suoltaa silmien eteen. Erityisen raskasta tämä on lapsettomuudesta syystä tai toisesta kärsiville, mutta myös omasta tahdostaan lapsettomat joutuvat rumbaan mukaan. Kukaan nainen ei siis säästy tältä elämänvaiheelta. Kuitenkin neljänkymmenen ikävuoden jälkeen tilanne alkaa ainakin ulkoisesti rauhoittua, kun muut lopettavat lastenhankintahaaveista utelemisen. Samoihin aikoihin ikätovereiden lapset tulevat omatoimisemmiksi ja äiti-ihmisten päähän alkaa mahtua muutakin kuin että "meidän-miromiisa-oppi-käymään-potalla". Sitä aikaa odotellessa! En olisi koskaan uskonut, että naisille on varattu näin rankka rooli lisääntymispuuhissa riippumatta siitä, minkä roolin itse tässä elämässä valitsee tai saa.

Aina aukeaa uusia ovia

Olen miettinyt, mitä tarjottavaa minulla olisi vapaaehtoistyön markkinoilla. Jotain annettavaa minulla varmasti on, mutta en halua sitoutua pitkäkestoisesti säännölliseen vapaaehtoistyöhön (esim. kerran viikossa), vaan olen enemmän kiinnostunut ajallisesti rajatummista projekteista. Hain viime syksynä vapaaehtoiseksi Slush:iin, mutta jäin satojen muiden tavoin valitsematta. Siis en tullut valituksi vapaaehtoistyöhön! Olisin todella paljon halunnut Slushiin, mutta tapanani ei ole juuttua harmittelemaan asioita. Loppujen lopuksi olin kuitenkin tuona viikonloppuna Messukeskuksessa, koska Slushin naapurissa järjestettiin Sijoitus/Invest -messut, josta sain vinkin eräältä bloggaajalta. Niinpä pyörin messuilla asiakkaan roolissa ja imin itseeni mielenkiintoista tietoa. Lokakuun lopussa olin jättänyt hampaita kiristellen Kirjamessut väliin itselle langetetun kirjojen ostokiellon vuoksi. Tulipa nyt sitten messuiltuakin syksyn aikana ja lyhytaikaiseen vapaaehtoistyöhön pääsin joulukuussa Pelastusarmeijan joulupataa vahtimaan. Eli näköjään aina tulee uusia mahdollisuuksia, jos vaan pysyy itse niille avoimena.

Rakkaille sinkkukollegoilleni...

Toisenlainen joulu

Vihjailin jo etukäteen viettäväni jouluani ihan uudella tavalla ja lupailin raportoidakin siitä. Taisin tehdä paljastukseni ensimmäiseksi Viuhtin blogin kommenttiosiossa, jossa tilitin aiempia kokemuksiani sinkkujouluista. Minulla on nimittäin kokemuksia muun muassa siitä, että hyvää (kai) tarkoittavat sukulaiset kutsuvat jouluksi luokseen kuin hyväntekeväisyystyönään. Olen kuullut hyvinkin alentavia kommentteja heidän suistaan, siitä että eihän jouluna voi olla yksin. Tämmöisestä kohtelusta suivaantuneena päätin jo toukokuussa 2016, että seuraavaksi jouluksi menen kylpylään, jotta minua ei edes voi kutsua jouluksi minnekään. Siispä paikat kylpylästä varattiin ajoissa ja matkaan lähdettiin pari päivää ennen aattoa. (En ollut kylpylässä yksin.)

En itse asiassa ollut ajatellut, että monikin Suomen kylpylöistä järjestää asiakkailleen joululomia. Olen aikoinaan työskennellyt eräässä lomakeskuksessa ja siellä joulu oli ainoa aika vuodesta, kun talo suljettiin muutamaksi päiväksi. Niinpä en oikeastaan tutustunut eri kylpylöiden tarjontaan, vaan varasin joululomapaikat erään sopivan paikkakunnan kylpylästä viideksi vuorokaudeksi. Mielessäni oli rauhallinen joulunaika. Kuvittelin lomailevani lapsivapaassa ympäristössä, ruokailevani päivittäin seisovassa pöydässä, nauttivani kauneushoidoista ja hieronnoista, viettäväni päivittäin aikaa altailla ja saunoissa jne.

Heti paikalle saapuessa huomattiin, että kuvitelma lapsiperheiden kotijouluista oli harhaa, sillä kymmenet lapsiperheet olivat löytäneet tiensä samaan kylpylään. Onneksi sain vihjeen kauneushoitojen varaamisesta, sillä sain yhden viimeisistä vapaista kasvohoitoajoista. Puolentoista tunnin hoidon sijasta jouduin kuitenkin tyytymään tunnin kasvohoitoon aatonaattona. Vaikka kylpylä oli täynnä asiakkaita jouluna, olivat kosmetologit jostain syystä vapaalla. Hierontoja ei ollut ollenkaan! Altaat ja saunat olivat kuitenkin jopa odottamaani hieman parempia, eikä siellä ollut mieletöntä tungosta koko loman aikana. Seisovissa pöydissä söimme kolmesti päivässä, mutta ruoka oli mielestäni vähän yllätyksetöntä ja etenkin rasvaista. Muissa kylpylöissä ruoka on kokemukseni mukaan ollut kevyempää. Lapsia oli joka paikassa ja lasten kitinää, juoksemista, raivareita sekä muuta vastaavaa joutui vähintään puolella silmällä todistamaan, vaikka muuhun yritti keskittyä.

Kylpylän ohjelma oli todella jouluinen! Ohjelmassa oli joululauluja, joulukirkko, kynttilähartaus, joulukuusen koristelua, joulupukin vierailu, lasten piiritanssia ja vaikka mitä muuta. Jouluruokaa tarjottiin tietysti. Tässä kylpylässä myös karaokea ja tanssia oli tarjolla runsaasti, mistä en itse niin välittänyt. En osallistunut ohjattuun ohjelmaan kuin pieneltä osin. Tajusin vasta myöhemmin vilkuilla muiden kylpylöiden ohjelmatarjontaa ja hoksasin, että joku muu kylpylä olisi ehkä ohjelmansa puolesta sopinut minulle hieman paremmin. Kävimme kuitenkin myös kylpylän ulkopuolella tuulettumassa ja tapasin paikallisia ystäviäni, joten oma ohjelma täydensi lomaa. Olisi mukava tietää, onko muissakin kylpylöissä joulun aikaan yhtä paljon lapsia. Kaikesta päätellen monet lapsiperheet matkustavat jouluiksi kylpylöihin, eikä se olekaan pelkkää seniori- ja sinkkuhuvia kuten olin kuvitellut.

Joulu siis sisälsi paljon hyvää ja jotain pieniä ärsytyksen aiheita. Sain rentouduttua, nukuin pitkään, uin paljon ja söin liikaa. Loma oli siis aika onnistunut.

Voisin mennä kylpylään jouluksi uudestaankin, jopa samaan kylpylään, vaikka mielellään kokeilisinkin jotain toista paikkaa. Olen viettänut muutamia jouluja ihan yksinkin puhtaaksi siivotussa ja kauniiksi koristellussa kodissani herkkuja napostellen, kirjaa lukien, lenkillä käyden, muutamia joulupuheluita soittaen sekä kirkossa ja/tai konsertissa tai hautausmaalla käyden. Ne ovat olleet ikimuistoisia jouluja! Ehkä jopa parhaita. Erilaiset joulut ovat mukavia, koska mielestäni on kiva kokeilla uusia juttuja. Jokaiselle kotonaan ikiomaa jouluaan viettävälle sanoisin, että toisten ihmisten seura on joulun aikaan yliarvostettua. Yksin tai pienellä porukalla jouluksi hiljentyessä on mahdollisuus nauttia ajasta, jolloin koko Suomi kerrankin hidastuu ja rauhoittuu. Miksi kylpylän tai laivan kaltaisessa markkinapaikassa joulun viettäminen olisi perheettömälle sinkulle parempi juttu kuin rentouttava ja omannäköinen joulu omassa kotipesässä? Näin annetaan ymmärtää. On hienoa, että mahdollisuuksia on olemassa. Minä en kuitenkaan nauttinut lasten piirileikeistä, kuten kuulin toisten sanovan: "lasten ilo tekee joulun", vaan hiippailin hotellihuoneeseen kirjani ääreen.

Terveisiä Aasiasta

Kirjoitin aiemmassa postauksessani, että perhe saattaa olla Aasiassa elinehto. Arvelin, että Aasiassa ollaan vielä perhekeskeisempiä kuin länsimaissa. Löysin sen jälkeen kuitenkin Helsingin Sanomien artikkelin syyskuulta 2012:

"Vielä kolmekymmentä vuotta sitten vain noin kaksi prosenttia itäaasialaisista naisista eli elämänsä avioitumatta. Perherakenne oli traditionaalinen. Avioliitot olivat yleensä sovittuja ja rakkausavioliitot poikkeuksia. Tänään täällä Taiwanissa lähes neljäkymmentä prosenttia yli kolmekymppisistä naisista elää sinkkuina. Yksinhuoltajaäitiys on harvinaista. Ellei sopivaa kumppania löydy ennen 35:tä ikävuotta, useimmat naiset jäävät naimattomiksi ja lapsettomiksi. Japanin hallitus julkisti vuonna 2010 tutkimuksen, jonka mukaan yli 60 prosentilla 18–34-vuotiaista miehistä ei ollut tyttöystävää. Saman ikäisistä naisista puolet ilmoitti, ettei heillä ole poikaystävää. Myös Singaporessa yli kolmannes yliopistotason koulutuksen saaneista naisista on sinkkuja."

Artikkelin mukaan moni japanilainen ajattelee, että ilman puolisoa elämä on itsenäisempää ja onnellisempaa. Koulutus ja työmarkkinat ovat tuoneet naisille itsetuntoa ja itsenäisyyttä. "Joka kolmas nuori korealaisnainen pitää avioliittoa oikeastaan yhdentekevänä." Vuonna 2010 Taiwanin syntyvyys oli vain 0,9 lasta naista kohden. Se oli maailman pienin syntyvyysprosentti.

"Kaupungistuneilla aasialaisnaisilla on yhä useammin myös miehiä korkeampi koulutus. Niinpä he haluaisivat puolisokseen tasa-arvoisen ja älykkään miehen. Aasialaiset miehet taas usein hakevat itseään vähemmän koulutettuja, perinteiseen vaimon rooliin sopeutuvia naisia. Ihmissuhdemarkkinoilla ristiriita on sietämätön."

Kuulostaapa tutulta, eikö vain. Alkuvuoden sinkkukeskustelussa olisi voitu tuoda esiin myös nämä kansainväliset trendit. Perhe- ja parisuhdekäsitykset ovat ilmeisesti murroksessa ympäri maailman. Itä-Aasialle ja Suomelle on yhteistä sekin, että naiset opiskelevat nykyään ahkerammin kuin miehet. Miksi tähän on tultu? Mikä on länsimaiden muutoksen seuraava vaihe tai suunta? Tulevatko ei-länsimaat samaa latua perästäpäin vai tapahtuuko siellä kehitystä johonkin toiseen suuntaan?

Suhteellista

Olen vain osittaisesti seurannut Hesarissa vellonutta sinkkukeskustelua, jota ainakin Viuhtin blogissa myös käsiteltiin. Siltä osin, kun keskustelua vilkuilin, en löytänyt siitä yhtään uutta näkökulmaa. Vanhaa huttua märehdittiin uudestaan ja uudestaan. Väsynyttä!

Minusta pitäisi reilusti sanoa ääneen, että yksi syy pariutumisongelmiin on nykyajan elintapa. Suomalaisten unelma omakotiasumisesta on harvinaistunut ja kaupungistuminen jatkuu. Kerrostalokodissa ei ole lumitöitä eikä paljon mitään rassaamistakaan. Koska entistä harvempi nainen on valmis passaamaan miestään kuten mummo aikoinaan vaaria (tarjoili omenankin kuorittuna ja paloiteltuna), pitäisi miesten olla valmiita ns. naisten töihin. Osa miehistä toki onkin, mutta kuten eräs sinkkumies asian ilmaisi: "Mieluummin lämmitän omat mikroruokani, jotta saan pelata tietokonepelejä niin paljon kuin haluan." Kun sinkkuus ei enää ole häpeäkään, eikä lapsia tarvita vanhuuden turvaksi, ei pariutumismotivaatio ole enää ehkä yhtä korkealla kuin ennen. Sekä vaimo- että mieskandidaatit laskevat hyötyjä ja haittoja sekä listaavat kriteereitään.

Keskusteluun otti nyt osaa myös Helsingin Uutiset. Voi että ärsytti, kun juttuun oli taaaaaas haastateltu Väestöliiton Heli Vaarasta - tuota sinkkutieteen asiantuntijaa, joka tällä kertaa muisteli omaa nuoruuttaan: "Kun olin itse nuori, ei olisi tullut kuuloonkaan viettää montaa iltaa peräkkäin kotona. Me pidimme sitä erittäin epätavallisena, että joku jäi kotiin illaksi." Tästä olikin revitty etusivun otsikko: Sinkkuuden syynä on sosiaalinen laiskuus. Kiinnostavaa jutussa oli kuitenkin 35-vuotiaan sinkkunaisen kommentti toivomansa suhteen laadusta: "Toivoisin vapaampaa kumppanuutta, ettei koko ajan olla niin kiinni toisessa."

Ehkä uudenlaiset suhteet tulevat vähitellen näkyviksi myös Suomessa? Median kautta monet suomalaiset oppivat parisuhdelain käsittelyn yhteydessä, mitä polyamoria tarkoittaa. Myös aseksuaalisuutta on tehty tutuksi lehtien kautta. Sinkkuus on jollain tavoilla esillä, mutta usein sitä tarkastellaan vain parisuhteen (ja seksin) puuttumisena eikä esimerkiksi vapaiden ja kevyiden suhteiden toteuttamisena. Jo mainitsemani Heli Vaaranen on puhunut nuorten kevytsuhteista, mutta kyseisellä termillä on kuitenkin tarkoitettu nähdäkseni monenlaisia suhdeviritelmiä. Ulkomaisissa lehdissä on näkynyt juttuja mm. osa-aikasuhteista. Avoin suhde tai avoin avioliitto on useimmille tuttu termi, mutta siitä ei ole käsittääkseni paljon lehdissä keskusteltu. Vielä suurempi tabu ovat avioliittojen sivusuhteet, vaikka niitä on ollut varmasti yhtä kauan kuin avioliittojakin.

Koskakohan Helsingin kantakaupungin alueelle perustetaan ensimmäinen naisille suunnattu thai-hieromo? Tai molemmille sukupuolille suunnattu hieromo, kuten tämä englantilainen paikka, joka tarjoaa perinteistä thaimaalaista genitaalihierontaa:

"The very old style of Traditional Thai Genital Massage Treatment is a sexual and sensual massage of the genital areas for both men and women, and is a traditional Thai method of promoting individual well-being. This treatment is invasive and for men takes the form of prolonged massage of the testicles and penis to delay ejaculation and for women prolonged non-penetrative massage of the outer and inner virgina."

Uskon että tavalla tai toisella parisuhteet ja seksuaalisuus (tai paremminkin niistä käytävä julkinen keskustelu) ovat murroksessa myös täällä Suomessa ja me saamme seurata keskustelua aiheesta jatkossakin. Aiemmin tapetilla on ollut lähinnä miesten ja seksuaalivähemmistöjen seksuaalisuus. Jatkossa tullaan varmaan näkemään enemmän juttuja naisten ja erilaisten muiden vähemmistöjen seksuaalisuudesta. Yksi esimerkki oli henkilökohtaisille avustajille, vammaistyötä tekeville ja avun käyttäjille tarkoitetun seksuaalioppaan julkaiseminen. Ihan viime vuosina on lausuttu mediassa myös sellaisia sanoja kuin somalihomo ja somalilesbo. Tästä saattaa tulla jopa mielenkiintoista :-)

Tavaraläskiä

Huh, onpa aikaa vierähtänyt viimeisimmästä blogiaktiivisuudesta. Ihan hävettää, vaikka en ymmärrä miksi. Hieman nolottaa myös siksi, että olin yksi niistä 53000 suomalaisesta, jotka ostivat viime vuonna Marie Kondon siivouskirjan. Ostin kirjan itselleni joululahjaksi, vaikka siivouskirja onkin ehkä yksi noloimmista asioista, joita vanhapiikasinkku voi itselleen lahjaksi ostaa ;-)

Marie Kondon KonMari-metodin avulla olen nyt sitten laihiksella. Ylenmääräistä tavarapaljoutta on nimittäin nimitetty läskiksi. On sanottu, että meillä suomalaisilla on pulavuodet vielä niin tiukasti sielussamme, ettemme osaa luopua tarpeettomasta tavarasta. Monet tuntemani sinkutkin ovat melkoisia tavaran säilyttäjiä. Sinkkumiehillä on mummolan tyhjennyksestä kertyneet vaasit, ryijyt, kynttilänjalat, taistelevatmetsot ja pöytäliinat poikamiesbokseissaan. Kammottavaa! Eräs vuosikymmeniä sitten eronnut sinkkututtu on säilönyt nurkkiinsa avioliiton muistot kuten myös lapsensa lapsuusajan tavarat, vaikka lapsenlapsikin on jo kouluiässä. Eräs laillani tavaraa vähentävä mies, joka tosin elää avioliitossa, sanoi haikealla äänellä luopuvansa turhista lapsuuden leluistaan ja säilyttävänsä vain rakkaimmat. Hänen vaimonsa on jo yli kymmenen vuotta sitten sanonut, ettei halua lapsia.

Me olemme tosi kiinni tavaroissa, jotka ovat paljolti melkoista roskaa. Minulle jotkut tavarat ovat merkinneet elämän vaihtoehtoja ja sitoutumattomuutta nykyhetkeen: Ehkä minulle tulee lapsia. Ehkä muutan maalle. Ehkä seuraavassa asunnossani on sen-ja-sen kokoiset ikkunat.

Sain jo viime keväänä kimmokkeen tavaran vähentämiseen. Se projekti on edennyt pienin askelin. Ajattelin KonMari-menetelmän pistävän puuhiini vauhtia. KonMarin kerrotaan vaikuttavan elämään muutenkin kuin vain tavaran vähentymisenä. Haluan tietää, vaikuttaako se minun elämääni mitenkään.

Tavaran vähentämisen kääntöpuolena on uusien tavaroiden hankkiminen. Hankin vuonna 2016 todella vähän uutta tavaraa. Kielsin itseltäni kirpparivierailut, enkä sitten mennyt kirjamessuillekaan, kun pelkäsin ratkeavani kirjojen hankintaan. Säästin rahaa, mutta en tehnyt tarkempia laskelmia. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen. Olen lisännyt kulutustani käsillä oleviin hetkiin: hierontoihin, kauneushoitoihin, uimahalliin, kylpylään...

Haastan muutkin sinkut tavaran vähennystalkoisiin, unelmien päivittämiseen ja elämänpäätösten tekemiseen. Kaikilla on nurkissaan jotain turhaa ja monet meistä roikkuvat haitallisissa pilvilinnoissa.

Ps. Hesarissa ja Viuhtin blogissa on käyty kiinnostavaa sinkkukeskustelua. Suosittelen!