torstai 29. syyskuuta 2016

Sinkkukuluttajuus



Sinkkuja on paljon ja sinkkujen määrä kasvaa niin Suomessa kuin muissakin länsimaissa. Vaikka sinkut ovat keskenään erilaisia, löytyy sinkkujen väliltä varmasti paljon yhdistäviä tekijöitä. Kun puhutaan sinkuista kuluttajina tai asiakkaina, on löydettävissä monia sinkkukuluttajuuden erityispiirteitä. Toistaiseksi sinkkukuluttajuudesta ei ole paljon puhuttu, mutta uskon tilanteen olevan muuttumassa. Tähän mielestäni viittaa muun muassa Euromonitorin Top 10 Global Consumer Trends 2016 -raportti, jonka kymmenennellä sijalla oli sinkut. Bioforea siteeratakseni:

"Hyvätuloisilla yksin asuvilla kuluttajilla on muita enemmän rahaa käytettävissään, ja he arvostavat aitoutta korostavia palveluita ja tuotteita. Turismi ja matkailuala ovat siirtymässä yksin matkustavien lisämaksuista uuteen, sinkkujen elämäntyyliä paremmin palvelevaan tarjontaan." 

Uskonkin yritysten kiinnostuvan sinkkujen asiasta, kunhan vaan asiaa pidetään esillä. Ja juttu taitaa valitettavasti olla niin, että meidän sinkkujen on itse alettava vaatia meille sopivia tuotteita ja palveluita sekä annettava yrityksille palautetta.

Viuhti esitteli taannoin blogissaan loistavan esimerkin: tapaslajitelma kahdelle. Ravintolan listalta löytynyt tapaslajitelma oli kahdelle hyvä, mutta yhdelle ruokailijalle liian suuri ja turhan kallis. Yksin (tai porukassa ilman omaa "paria") asioivalle ei listalta löytynyt yhtä hyvää vaihtoehtoa. Loistava juttu tässä tapauksessa oli, että Viuhti lähetti asiaa koskien ravintolalle sähköpostia. Juuri näin meidän sinkkujen tulee toimia, jos tahdomme yritysten huomioivan entistä paremmin tarpeemme. Ottakaa Viuhtista mallia ja olkaa aktiivisia!

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mä haluan...

Se on jo alkanut. Nimittäin joululahjalistan kirjoittaminen. En kylläkään lähetä sitä Korvatunturille, vaan ripustan jääkaapin oveen. Useimmat toiveet toteutuvat, sillä yllätys yllätys tämän huushollin lahjahankinnoista huolehdin minä. Eilen unta odotellessani päätin, että uusi ja superlämmin peitto on saatava. Nykyinen peittoni on yli 10-vuotias. Olen ollut tosi laiska uuden peiton ostamisessa, mutta nyt deadline 24.12.2016 on asetettu. Eli vaikka välillä ostankin itselleni lahjaksi jotain hömppää, on suurin osa lahjoista ihan perusjärkeviä juttuja. Olen niin saamaton shoppailija, että jouluun panostaminen on hyvä tapa motivoida itseä.

Löysin netistä tällaisen kuvan. Nettihän on pullollaan erilaisia kuvia, meemejä, sarjakuvia ynnä muita, joissa käsitellään mm. sinkkuutta ja lapsettomuutta. Tämä kuva löytyi hakusanan "childless" takaa. Olen ymmärtävinäni, että tuolla kuvalla ilkutaan lapsettomien ihmisten turhanpäiväisille ongelmille ja itsekeskeisyydelle. Tiedän kyllä monia, joiden mielestä lahjojen ostaminen itselle on uskomattoman lapsellista ja typerää. Samat ihmiset saattavat ostaa lahjoja puolisoilleen ja saada lahjoja puolisoiltaan. Jopa niin, että lahjansaaja on itse lahjan valinnut. Niin että mikä ero siinä sitten on sinkun itse itselleen ostamiin lahjoihin verrattuna? Jos se yhtään tässä yhteydessä helpottaa, niin paljastettakoon, että annan lahjoja myös muille. Taidan olla ainakin jonkintasoinen jouluihminen. Olen tänäänkin neulonut yhden henkilön joululahjaa hyvän matkaa.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Sinkut ovat keskimäärin seurallisempia

Helsingin Sanomat huomioi elokuussa sinkku-uutisen rapakon takaa. Hyvä juttu! Sinkkuja koskevat lehtijutut keskittyvät niin monesti vain ruotimaan pariutumisongelmia ja -keinoja. Eli aina sitä iänikuista näkökulmaa, jonka mukaan sinkkuus ei muuta olekaan kuin kumppanin jahtaamista. Voin kertoa, että on se. Paljonkin muuta.

Hesarin jutun mukaan sinkut ovat sosiaalisia ja pitävät yhteyttä naapureihinsa, sukulaisiinsa ja ystäviinsä parisuhteessa eläviä tiiviimmin. Tutkija Bella DePaulon analysoimien tutkimusten mukaan naimattomina pysyneillä henkilöillä oli korkeampi itsemääräämisoikeus kuin avioituneilla henkilöillä ja he olivat taipuvaisempia kokemaan jatkuvaa ihmisenä sekä persoonana kasvun tunnetta. Sinkut myös arvostivat mielekästä työtä avioituneita enemmän ja tämä ero oli ollut nähtävissä heissä jo lukioaikaan. Erään tutkimuksen mukaan sinkut olivat sitä onnellisempia, mitä omavaraisempia/itsenäisempiä he olivat. Avioituneilla tämä asia oli juuri päinvastoin. Netistä löytyy myös DePaulon konferenssiesitys englanniksi.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Tällä viikolla vietetään sinkkuviikkoa


Syyskuun kolmas kokonainen viikko on Yhdysvalloissa kansallinen sinkkuviikko (huom. viikko alkaa siellä jo sunnuntaina). Viikon tarkoituksena on muun muassa kiinnittää mediahuomiota sinkkuihin ja sinkkuuteen. Sinkkuviikkoa vietettiin ensimmäisen kerran Ohiossa 1980-luvulla sinkkuja koskevien tilastojen julkaisun kunniaksi.

Amerikassa on vietetty vuodesta 2013 lähtien myös kansallista sinkkupäivää 11. tammikuuta. Päivämäärän ykköset viittaavat sinkkuuteen. Ensi vuonna sinkkupäivä kuitenkin siirretään sinkkuviikon viimeiseksi päiväksi eli lauantaiksi. Suhtaudun aika skeptisesti kaikkiin keksimällä keksittyihin juhlapäiviin ja amerikkalaisiin villityksiin, mutta sinkkupäivää voisin vaikka alkaakin vuosittain jollain tavalla juhlistamaan. Sitä paitsi sinkkupäivä ei edes ole amerikkalainen, vaan kiinalainen keksintö. Alunperin sinkkupäivää alettiin nimittäin viettää 1990-luvulla Kiinassa opiskelijaporukan toimesta 11. marraskuuta. Edelleen samana päivänä vietettävä kiinalainen sinkkupäivä on nykyään erittäin merkittävä ostospäivä.

Nykyään Yhdysvaltojen 18 vuotta täyttäneistä asukkaista 45% on sinkkuja. Se tarkoittaa 109 miljoonaa veronmaksajaa. Lukumäärä on kasvanut edellisvuodesta kahdella miljoonalla. Oikeastaan sinkkuja ei voidakaan enää pitää vähemmistönä. Nykypäivän sinkut ovat aktiivisia vaikuttajia yhteisöissään, työpaikoillaan ja perheissään. Sinkuilla on merkittävä rooli myös poliittisesti, kulttuurisesti ja ekonomisesti. Sinkkuudesta on tullut hyväksytympää ja suositumpaa johtuipa se sitten yksilön omasta valinnasta tai olosuhteista.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kirja: Living Alone & Loving It (osa 1)



Tällä hetkellä minulla on aika vähän aikaa lukemiseen, mutta harvoina lukuhetkinä luen Barbara Feldonin kirjaa Living Alone & Loving It. Feldon on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka avioeron jälkeen joutui opettelemaan elämään sinkkuna. Kirja kertoo hänen kompuroinnistaan sinkkuuden polulla sekä monista ihmisistä, jotka auttoivat häntä matkallaan. Jokainen kirjan luku päättyy konkreettisiin ohjeisiin luvun aihetta koskien. Kirjan toinen luku käsittelee yksinäisyyttä, joka on varmasti ainakin jollain tavalla kaikille sinkuille tuttu aihe. Jaan teille tässä Feldonin ohjeet yksinäisyyttä koskien. Yritän myöhemmin kirjoittaa kirjasta lisää, kunhan etenen sen lukemisessa. Tässä vaiheessa kirja ainakin vaikuttaa ihan kiinnostavalta.





Yksinäisyys:
  • Huomioi arjen ihmissuhteet. Harjoittele huomaamaan ja vastaanottamaan arjessasi vastaantulevat ihmiset. Kuuntele heitä ja vastaa heille. Tällaisia ihmisiä ovat mm. kaupan työntekijät, naapurit ja kanssasi samoissa tapahtumissa sekä paikoissa liikkuvat henkilöt.
  • Etsi kahviloita ja ravintoloita, joissa tunnet olosi mukavaksi yksinäsi.
  • Tee lista "ihmisresursseista". Listaa perheenjäseniä, ystäviä, hyvänpäivän tuttuja, potentiaalisia ystäviä jne. Pidä lista näkyvillä ja huolehdi, että pidät yhteyttä näihin ihmisiin.
  • Rakenna siltoja. Ole se, joka järjestää yhteisiä aterioita joko kotona tai ravintolassa, varaa liput, hankkii tiedot liikenneyhteyksistä ja aikatauluista jne. Pysy kärryillä tilanteista, joissa sinun on mahdollista tavata ystäviäsi.
  • Kehitä itseäsi sähköpostin ja perinteisten kirjeiden kirjoittajana.
  • Huomioi erilaiset tapahtumat ja osallistu niihin. Seuraa lehdestä tai internetistä paikallistapahtumia. Liity kaupunginosasi tai seurakuntasi ryhmiin tai urheiluseuroihin. Lähde taidenäyttelyyn, museoon tai oopperaan. Selvitä myös vapaaehtoistyön mahdollisuuksia.
  • Huolehdi itsestäsi juhlapyhinä. Yritä silloin olla perheesi tai ystäviesi seurassa. Voit myös osallistua julkiseen tapahtumaan tai ryhmämatkalle.
  • Ilmoittaudu aikuisopintoihin. Aikuislukiot, työväenopistot ja vastaavat oppilaitokset järjestävät erilaisia kursseja aikuisille. Harrastusmainen opiskelu on mahtava tilaisuus kehittää itseään ja tutustua samalla uusiin ihmisiin.
  • Aloita kuntosaliharrastus, joogatunnit tai tanssikurssi.
  • Irrottaudu päähänpinttymästä, että avioliitto on ratkaisu yksinäisyyteen.
  • Luovu ajatuksesta, että toinen ihminen tekisi elämästäsi upean.
Englannin kielellä löytyy aika paljon kiinnostavia kirjoja sinkkuudesta. Yritän esitellä niitä tässä blogissani, mutta suosittelen näiden kirjojen lukemista muillekin. Ostin Feldonin kirjan Amazon.co.uk:sta käytettynä. Hinta postimaksuineen oli noin 5-6 euroa. Kirja oli hyväkuntoinen ja se tuli postitse kotiin asti viikossa.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Syksy herättää uusia ajatuksia

Syksy on käynnistynyt hieman kiireisenä. Vapaa-aikaa nielaisevat mm. Työväenopiston kurssit. Nyt on ollut myös useita tapahtumia ja itsestänikin olen yrittänyt huolehtia. Kävin mm. näöntarkastuksessa, kun kutsu tuli.

Päässä on kuitenkin muhimassa uusi keitto. Haluaisin nimittäin keksiä itselleni jonkun tai joitakin pidemmän tähtäimen tavoitteita. Siis sellaisia 1-3 vuoden sisällä toteutettavia juttuja. Mielessä on pyörinyt monia vaihtoehtoja, mutta niitä täytyy vielä tarkemmin tutkia, ennen kuin alan niihin enemmän sitoutua. Yhden vaihtoehdon haluan teille nyt kuitenkin paljastaa, sillä siihen liittyy selkeä sinkkuetu.

Olen nimittäin jo joskus aiemmin ajatellut, että voisin lähteä aikuisten kielikurssille ulkomaille 3-12 viikoksi. Se haave jossain vaiheessa unohtui, mutta nyt se on herännyt uudestaan. Myös vapaaehtoistyö ulkomailla kiinnostaisi. Olinkin nuorempana vapaaehtoistyössä Englannissa yhtenä kesänä. Toisaalta kieliä ei voi koskaan osata liian hyvin ja ihan mielelläni istuisin oppitunneillakin pänttäämässä lisää tietoa äidinkielenään opiskeltavaa kieltä puhuvan opettajan johdolla. Samalla tulisi nähtyä jotakin matkakohdetta hieman syvemmin ja tutustuttua eri maista tuleviin ihmisiin. Kuinka helppoa perheellisen tai parisuhteessa elävän on irrottautua tällaiselle kurssille? Niinpä. Siinä on se sinkkuetu.

Aikuisten kielikursseja maailmalla järjestävät mm. EF ja Kielikuu. En tosin ole vielä ehtinyt tutkia kaikkia mahdollisuuksia. Kurssien järjestäjiä on varmasti enemmänkin. Kieli- ja kohdevalikoima on ainakin runsas, joten valinnanvaraa on.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Mitäs sinkku omakotitalolla tekee?


Otsikon kysymystä sai kuulla monen monta kertaa, kun sukulaisperhe myi talonsa sinkulle. Olin silloin vielä teini-ikäinen, enkä ajatellut kysymystä sen tarkemmin. Myöhemmin törmäsin asiaan, kun huomasin pohtivani toistuvasti astianpesukoneen hankkimista. Päässäni pyöri nyt toinen kysymys; mitä sinkku tekee tiskikoneella. Periaate oli kuitenkin sama. Omakotitalo on monien mielestä sinkulle liian suuri, eikä astianpesukonekaan täyty kovin nopeasti. Ilmankin pärjäisi, kuten moni voisi huomauttaa.

Mutta entä jos sinkku nauttii omasta pihasta? Haluaa tietylle alueelle asumaan? Tykkää oman talon ylläpitotöistä? Tahtoo puusaunan tai takan? Soittaa trumpettia päivät läpeensä? On väsynyt käsin tiskaamiseen? Sinkullakin on oikeus haluta, tahtoa, tykätä, soittaa ja olla väsynyt.

Sinkkukaveri innostui grillauskesästä niin, että osti parvekkeelleen sähkögrillin. Mitäs sinkku grillillä tekee, voisi aika moni taas kysyä.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Yksin


Sinkkuuteen/yksin elämiseen liitetään ulkopuolisten toimesta usein automaattisesti yksinäisyys. Yksinäisyys on ikäänkuin sinkuille ulkopuolelta annettu tunne. Isoäitini tapasi käyttää naimattomista termiä "yksin jäänyt". Naimattomuus oli jotakin sääliteltävää. Sama säälittely liitettiin leskeytyneiden ja eronneiden kohtaloon. 

Yksinäisyydestä puhuttaessa on puolestaan monesti käynyt niin, että jotkut ihmiset ovat todenneet yksinäisyyden olevan myös hyvä asia. Siksi ajattelin, että jo blogini alkumetreillä on hyvä tarkentaa muutamien tärkeiden sanojen merkitykset.

Yksinäisyydellä tarkoitetaan Wikipedian mukaan yksin olemisen kokemusta, joka ei ole vapaaehtoista. Yksinäisyys on negatiivinen ja ahdistava tunnetila, jossa henkilö kaipaa muiden huomiota, seuraa ja hyväksyntää. Yksinäisyyden kokemus riippuu kokijasta. Henkilö voi kokea yksinäisyyttä myös muiden seurassa tai parisuhteessa. Yksinäisyys voi olla lyhyt- tai pitkäkestoista. Yksinäisyyttä ei tule sekoittaa yksin olemiseen tai yksin elämiseen!

Vapaaehtoinen yksinolo puolestaan liitetään yleensä rauhaan, omaan aikaan ja itsetutkiskeluun. Voidaan myös nähdä, että yksinolo on taito, jota kaikilla ei automaattisesti ole. Jotkut ihmiset tarvitsevat ympärilleen jatkuvasti toisia ihmisiä tai erilaisia tapahtumia ja virikkeitä. Heillä ei välttämättä ole kykyä olla yksin. Useimmat ihmiset kuitenkin kaipaavat ainakin jonkin verran yksinoloa.

Yksin eläminen määritellään usein talouden henkilölukumäärällä. Tällöin yhden hengen taloudet ovat yksineläjiä. Toisaalta yksineläjä voi asua myös kommuunissa tai soluasunnossa. Yksineläjä ja sinkku katsotaan yleensä toistensa synonyymeiksi, vaikka joidenkin mielestä sanoilla on painotuseroja. Yksineläjä voi olla naimaton, eronnut tai leski. Hän voi olla hetero tai kuulua johonkin seksuaalivähemmistöön. Yksineläjällä voi olla myös lapsi/lapsia, jotka  joko asuvat lähivanhempansa luona tai ovat jo aikuistuneet. Yksin eläminen voi olla lyhyt elämänvaihe tai se voi kestää koko aikuisiän.





”On totta: Yksin synnytään ja kuollaan täällä.
Mut entäpä, jos esimerkiks aina
meit syntyis kymmenin ja kuolis tusinoittain
vain seuran vuoksi. Se ois sentään liikaa.
Ja silloin tietystikin valitettais sitä.”

Runosta Yksinäisyyden komedia / Oiva Paloheimo