sunnuntai 18. joulukuuta 2016

100-vuotisjuhlavuosi alkoi

Mihin aika katoaa? Mustaan aukkoon? Minun piti bloggailla aktiivisesti nyt joulukuussakin, mutta kuukauden ensimmäinen puolisko hurahti jonnekin yhtäkkiä vain.

Vietin tällä kertaa itsenäisyyspäivää kotona hyvässä seurassa eli yksin. Viime vuonna olin Juhlapäiväystäväni luona katsomassa linnanjuhlia. Liikanimensä tämä sinkkuystäväni on saanut siitä, että hänellä on aikaa minulle lähinnä sellaisina päivinä kuin itsenäisyyspäivä, joulu, uusivuosi, vappu ja juhannus. Muulloin hän tekee töitä tai vapaaehtoistöitä. Monet ystäväni eivät puolestaan vietä itsenäisyyspäivää mitenkään. Minulle se on kuitenkin aina ollut tärkeä päivä. Tänä vuonna kuuntelin Sibeliusta, poltin itsenäisyyspäivän kynttilöitä ikkunoilla, herkuttelin kotimaisilla herkuilla ja neuloin #vauvapipa2017 -haasteeseen sinivalkoisia pipoja linnanjuhlia samalla katsoen. Saattoiko päivää juuri paremmin viettääkään?

Kippistin yksinäni kotimaista olutta yhteiskunnallemme, jossa sinkkunainen saa kulkea ja asua yksin sekä toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Maassa, jossa minua ei pakkonaitettu teini-iässä ja jossa sain käydä sukupuolestani huolimatta koulua sekä opiskella niin pitkälle kuin halusin.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Lainalemmikki

Lapsena olin ihan eläinhullu ja kotona on ollut lemmikkejä neljää eri lajia. Olen nykyisessäkin elämäntilanteessa monta kertaa miettinyt lemmikin hankkimista, mutta esteeksi muodostuu aina se, että reissaan aika tavalla ja elämäni on muutenkin jonkin verran epäsäännöllistä. Hiljattain luonani oli kuitenkin yökylässä ystävieni koira, jonka isäntäväki oli viettämässä hääpäiväänsä. Minulla on nimittäin aikaa, tilaa ja energiaa – eli sinkkuresurssia - minulle jo ennestään tutun ja rakkaan koiran hoitamiseen. Olenkin aina todella iloinen, kun kyseinen koira tarvitsee hoitopaikkaa. Hauska vuorokausi meillä taas oli yhdessä. Ulkoiltiin, leikittiin ja koira sai aimo annoksen rapsutuksia. Todellinen win-win-win -tilanne! Jaettu ilo on kolminkertainen ilo.

Kiitos rakkaat ystävät ihanan koiranne ”jakamisesta”!

perjantai 18. marraskuuta 2016

Mun tuleva mies


- Minkäköhänlaiset verhot mä hankkisin, ettei ne häiritsis mun tulevaa miestä?
- Haluaisin tuollaiset pussilakanat, mutta ovatkohan nuo liian naiselliset mun tulevan miehen mielestä.
- Uudet stereot pitäisi ostaa, mut haluaisin oikeestaan, et mun tuleva mies hoitais sen.
- Onkohan tää koristetyyny tarpeeks neutraali, et mun tuleva mieskin vois tän hyväksyy?
- Oven sarana vinkuu ikävästi, mutta mun tuleva mies varmasti hoitaa sen mielellään.
- Minkäköhänlaisia astioita mun pitäis hankkia, että ne sit sopis mun tulevan miehen astioihin?
- Ei mun tartte vaihtaa valaisimen simahtaneita halogeenilamppuja, koska mun tuleva mies varmaan haluaa vaihtaa ne ensivierailulla.
- Mun tuleva mies on varmaan niin kätsy, et se fiksaa kaikki nurkkiin kertyneet elektroniikkaroinat tai hoitaa ne kierrätykseen.

Jossain vaiheessa havahduin siihen, että sisustan omaa kotiani jotain mielikuvitusolentoa varten. Ja vielä hälyyttävämpää - annoin monen jutun roikkua rempallaan, kun ajattelin mielikuvitusolennon sitten korjaavan ongelmat. Monissa asioissa olen elänyt neuvokasta ja aktiivista sinkkunaisen elämää, mutta jostain ihmeen syystä oma koti on ollut poikkeus. Onneksi hätkähdin, sillä siitä käynnistyi muutos. Pussilakanat ostin vaaleanpunaisina, koska kaupassa iski todellinen prinsessafiilis päälle, mutta onneksi ne sai avaamattomissa pakkauksissa palauttaa. Pää vähän kylmempänä kävin vaihtamassa pussilakanat parempiin, mutta kuitenkin oman maun mukaisiin. Myös koristetyyny ja astioita tuli hankittua ihan oman mielen mukaan. Vaihdoin halogeenit, öljysin saranan ja toimitin elektroniikkajätteitä asiallisesti kierrätykseen.

Vasta nyt tätä kirjoittaessani tajuan, että ongelman yllä saattaa kummitella ex-avomieheni haamu. Hän oli sisustusfriikki ja hankkimansa osaamisen vuoksi hän oli mielestään oikeutettu sisustamaan yhteistä kotiamme yksinoikeudella. Suhteemme loppupuolella ostin erään keittiösisustuselementin, joka on minulla edelleen. Exä ei voinut sietää sitä, koska se ei hänen mielestään sopinut keittiön muuhun sisustukseen.

Enää en tietenkään antaisi kenenkään dominoida yhteisen kodin sisustamisessa. Haluaisin kuitenkin ottaa sen toisen ihmisen mielipiteen huomioon. Haluaisin sitä niin paljon, että olen jarrutellut sisustusprojekteja miehen tähden. Tai siltä minusta ainakin tuntuu. Minun on kyllä pakko myöntää, että osa rempallaan olevista jutuista johtuu laiskuudestani. On helppo selitellä asioita huomaavaisuudella mielikuvitusolentoa kohtaan. Sinkkuudella on kyllä sillä tavalla merkitystä, että useinkin tulee ajateltua, että mun kodissa ei tarvitse olla sitä-ja-tätä tai riittäähän mulle se-ja-se. Nyt työlistallani on kodin muokkaaminen sellaiseksi kuin haluan. Vielä on tekemistä, mutta olen jo hyvässä vauhdissa.

Ps. Tästä kirjoituksesta tuli mieleeni alkuvuodesta lukemani kirja Tapaaminen Elämän kanssa, joka on kirjailijana mielestäni aliarvostetun Cecelia Ahernin kirjoittama. Vaikka Ahernin myöhemmän tuotannon kirjoissa on hyvin ärsyttävää yläluokan kuvausta tuoteasetteluineen, on niissä aina jotain sympaattisen psykologista sisältöä. Tässä kirjassa kolmekymppinen Lucy sähläsi elämäänsä eteenpäin asunto siivottomana ja henkilökohtaiset asiat solmussa. Lopussa hän tietysti rakastui erään elämänsä kohentamisprosessin ansiosta. Kirja sopii 30+sinkkunaisille, joilla on elämä enemmän tai vähemmän rempallaan.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Mediaa ja markkinavoimia

Helsingin Uutiset kirjoittaa yksinasujista 4.11.2016 ilmestyneessä jutussaan: Jo 1 100 000 elää Suomessa yksin – pitääkö kaikilla olla oma sauna, pesukone tai pölynimuri? Juttuun on haastateltu Yksinasuvat ry:n puheenjohtaja Jutta Järvistä.

Minua kyllä kiinnostaisi erilaiset yhteiskäytön, jakamistalouden ja naapuriavun sovellukset. Lapsiperheellisillä on monesti melko tiivistäkin auttamista, tavaroiden lainaamista ja kierrättämistä, lastenhoitoa ja -kuljetusta jne. Kaikkein mieluiten itse puuhaisin samanlaista muiden yksinasujien kanssa. Ajatukset esimerkiksi jaetuista kesäasunnoista ovat ihan järkeviä. Arkisempia juttuja voisivat olla kierrättämiset (esim. kuvalehdet), tavaroiden lainaamiset (esim. työkalut, matkalaukku), kukkien kastelut, lemmikkien hoitamiset jne.

Ps. Stockmannillakin oli ilmeisesti sinkkupäivän kunniaksi 11%:n alennus mm. kosmetiikasta ja vaatteista, mutta asiaa koskeva viesti oli mennyt roskapostikansiooni. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että sinkkupäivä 11.11. puskee Suomeen markkinavoimien ansiosta haluttiinpa sitä tai ei.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Maailman vilkkain ostospäivä

Iloista sinkkujen päivää! Tänään on 11.11. eli ykkösten päivä, jota Nanjingin yliopiston opiskelijat alkoivat vuonna 1993 viettämään sinkkujen päivänä. Päivä on eräänlainen vastaisku parisuhteita juhlistavalle Valentinen päivälle. Sinkkujen päivänä juhlistetaan sinkkuutta ja ostetaan lahjoja itselle. Vaikka en kaikkia ulkomaisia hössötyksiä kannatakaan, kannustan suomalaisia sinkkuja ostamaan itselleen lahjan 11. marraskuuta kiinalaisten kollegojen tavoin. Tarjoa itsellesi edes olut tai suklaaleivos. Olemme lahjojemme arvoisia :-)

Suomalaisyrityksistä Verkkokauppa.com uskoo sinkkupotentiaaliin myös mainonnassa ja markkinoinnissa. Täydet pisteet Verkkokauppa.com:lle! Single's Day:n tarjoukset on vitsikkäästi hinnoiteltu loppumaan 11 senttiin. Eli 49.11€, 199.11€ ja niin edelleen. Hauska sisäpiirivitsi asiaa tunteville. Seisoin tänään Tyynenmerenkadulla Verkkokaupan edessä jo hyvissä ajoin ennen aamuyhdeksää saadakseni sitä, mitä halusin ja ihan oikeasti myös tarvitsin. Oli siellä muitakin. Strategiani toimi ja hetken päästä olin jo kotimatkalla kolmen ostoksen kanssa. Sinkkupäivän erikoistarjoukset ovat voimassa sunnuntaihin tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää.


Myös sinkkujen päivän syntysijoilla Kiinassa vietetään tänään 11.11. sinkkujen päivää, joka on vuosikymmenen aikana kasvanut maailman vilkkaimmaksi shoppailupäiväksi. Koska kiinalaiskaupoissa on erittäin hyviä tarjouksia, ostoksia taitavat sinkkujen lisäksi tehdä monet perheellisetkin. Kiinan jättimäinen nettikauppa Alibaba hallitsee suvereenisti sinkkupäivän myyntiä noin 80 prosentin osuudella. Sen arvion mukaan vuoden 2015 nettikaupassa tehtiin 120 000 tilausta minuutissa. Suuri osa ostoista tehtiin älypuhelimilla. Alibaba takoi sinkkupäivänä 14,3 miljardin dollarin myynnin, mikä oli 60 prosenttia parempi tulos kuin vuonna 2014. Sinkkupäivän myynti on kasvanut kasvamistaan vuodesta toiseen. Vaikka en (kai) olekaan materialisti, tiettyjä kulutustavaroita ihminen nyt vaan tarvitsee. Mukavaa, että sinkkuja huomioidaan. Kun kahvilat, ravintolat, keilahallit, leffateatterit, uimahallit, museot ja muut lähtevät tähän mukaan, saamme ihan oikean ja monipuolisen juhlapäivän.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Kumma uutisjuttu

Uusin Helsingin Uutiset sisälsi jutun otsikolla: "Olisi helpompaa olla sinkku kuin leski." Luin jutun, mutta mielestäni siinä ei ollut muuta selitystä otsikon toteamukselle kuin että "on outoa olla nuori leski". No, sinkkuushan on mukavaa, kuten meistä moni joutuu rehellisenä myöntämään, mutta leskeyden ja sinkkuuden vertaaminen on mielestäni aika kummallista. Minusta leski on kyllä sinkku. Jos olo ei sinkulta tunnukaan heti puolison kuoleman jälkeen, niin jossain vaiheessa kyllä luulisi tuntuvan. Sinänsä oli toki mukavaa, että sinkku-sana mainittiin mediassa.

perjantai 4. marraskuuta 2016

Kaipaan sinkkuseuraa

Osallistun tällä hetkellä erääseen ryhmään, jota voisi kuvata vaikkapa kasvu- tai tsemppiryhmäksi. Meitä ryhmäläisiä on yhteensä kymmenen. Olemme kaikki naisia. Minun lisäkseni kahdella minua nuoremmalla ei ole lapsia, mutta he elävät avoliitoissa. Ainakin yksi minua vanhemmista ryhmäläisistä on eronnut yksinhuoltaja eli hän on ilmeisesti sinkku, vaikka hän ei olekaan puhunut ryhmässä muusta kuin vanhemmuudestaan ja erostaan. Joillain ryhmäläisillä on toinen tai kolmas liitto meneillään. Ryhmässä me juttelemme kaikenlaista ja pohdimme joka viikko elämiämme eri näkökulmista meille laadittujen tehtävien avulla. Tarkoituksena on kasvaa ihmisenä ja päästä elämässä vähän eteenpäin.

Minua pännii, että ryhmässä puhutaan ihan hirveästi parisuhteista, vanhemmuudesta ja suhteista appivanhempiin. Huhhuh, siis ihan hirveästi! Olen minäkin muutaman lauseen todennut aiemmista suhteistani, kun se on ollut mielestäni olennaista kokonaisuuden kannalta. Minua kuitenkin harmittaa ja ällistyttää tuo, että keskustelu pyörii vain noissa asioissa. Ihan kuin elämässä ei muuta olisi. Kuinka joku jaksaa jauhaa avioerostaan vielä neljäviisi vuotta eron jälkeen? Miksi esitellä itsensä eronneeksi eikä sinkuksi? Miksi joku eroa pohtiva pohtii vain eroa, mutta ei sanallakaan ilmaise miettivänsä eron jälkeistä sinkkuelämää? Työelämästä on puhuttu hiukkasen. Harrastuksista tai ns. omasta elämästä ei oikeastaan yhtään. No, joku puhui vähän pidemmin omasta uudehkosta lemmikkieläimestään. Se oli piristävää.

Tajuaakohan joku minua? Tuo ryhmä on ihan mukava. Todellakin. Mutta kaipaisin niin kovasti ajatusten vaihtoa, ideoita, tsemppaamista ja vetoapua toisilta sinkuilta ja/tai lapsettomilta. Niin usein sitä saa kokea olevansa erilainen ja ulkopuolinen. Niin usein saa muistutuksen, että kuuluu vähemmistöön. Niin usein sinkkuus ohitetaan näkymättömänä ja olemattomana asiana. Olisi mukavaa, jos sinkkuryhmiä olisi tarjolla nykyistä enemmän (enkä nyt tarkoita deittiryhmiä, vaikka ei minulla pariutumista vastaankaan ole mitään). Perhe- ja parisuhdejuttuja on tarjolla niin mahdottoman paljon. On parisuhdekursseja, avioliittoleirejä, lapsi-vanhempikursseja, perheleirejä, isä-poikaliikuntaa, äiti-tytäraskartelua, isovanhempi-lapsimatkoja jne. En minä tarkoita, etteikö tuollaisia saisi yhteiskunnassamme olla vaikka vielä enemmänkin. Minä vain kaipaan foorumeita, joissa saisi rauhassa puhua sinkkuudesta toisten sinkkujen kanssa.

Sinkkupalveluiden saaminen edellyttäisi sitä, että sinkut toivoisivat omia palveluita ja osallistuisivat niihin aktiivisesti. Tässä minun ehdotukseni: Laittakaa sinkut toiveita esimerkiksi kotipaikkanne työväen- tai kansalaisopistoon ja pyytäkää sinkuille omia kursseja. Myös seurakunnat ja esimerkiksi Marttaliiton tyyliset yhdistykset voivat olla hyviä järjestäjätahoja. Jos joskus näette jossain sinkkuryhmän tai -kurssin, niin osallistukaa tai vihjatkaa siitä muille sinkuille. Vähitellen meistä voi tulla tässä yhteiskunnassa näkyvämpi ja huomioidumpi ryhmä.

Helsingin Työväenopistossa muuten on ollut sinkkuruokakurssi, joka ainakin tänä syksynä täyttyi osallistujista. Uskoisin että kurssi uusitaan ehkä jo kevätkaudella. Muitakin sinkkukursseja voisi kyllä olla, koska lapsiperheille, nuorille, senioreille, maahanmuuttajille, miehille ja kehitysvammaisillekin on omia kohdennettuja kurssejaan. Opetustaitoiset sinkut, joilla on hyvä kurssi-idea mielessään, voisivat myös tarjoutua Työväenopistoon sinkkukursseja opettamaan. Vaikka ei sinkkukurssin opettajan tietenkään tarvitse olla sinkku (hih, Viuhtin taannoinen juttu), mutta sinkkuopettajilla saattaisi olla eniten motivaatiota sinkkukurssien perustamiseen.

lauantai 29. lokakuuta 2016

Kaksi lehtijuttua lapsettomuudesta

Eilisessä postauksessa lupasin kirjoittaa Kotivinkin ja Trendin tuoreista lehtijutuista tarkemmin. Olin iloinen molemmista jutuista, mutta kumpikin onnistui myös ylittämään ärsytyskynnykseni. Kotivinkin juttu oli sellainen perinteinen kuten odottaa saattoi, mutta Trendin pitkä artikkeli oli aika i-h-a-n-a, joskin vähän oudosti otsikoitu ("En halua äidiksi"), koska toinen haastatelluista olisi halunnut lapsia. Juttuihin haastatelluista naisista ainakin kaksi elää sinkkuina.

Kumpikaan lehtijuttu ei ollut pelkkää kuvaavaa kerrontaa tyyliin tällaista tämä lapsettoman naisen elämä nyt on, vaan molemmat kyseenalaistivat yleisiä käsityksiä. Trendi kysyi, miksi lapsettomat naiset joutuvat edelleen selittelemään elämäänsä. Kotivinkin haastateltava nosti esiin sen, että miesten lapsettomuus on hyväksytympää kuin naisten. Molemmissa jutuissa haastateltavat kuvasivat törmänneensä lapsettomuuteen liittyviin stereotypioihin. Trendin haastattelema, aiemmin luokanopettajan työtä tehnyt, nainen kertoi oppilaansa vanhemman sanoneen, ettei lapseton voi tietää kasvattamisesta mitään. Tismalleen sama juttu, mistä Viuhti kirjoitti jo melkein kaksi vuotta sitten. Jäin miettimään, oliko alan vaihdolla luokanopettajasta fyysikoksi ollut jotain tekemistä lapsettomuuden kanssa. Artikkelissa todettiin myös, että lapsettomuus ei ole mikään skumpanhuuruinen välivaihe, vaan aikuisen ihmisen arkea vastuineen ja velvollisuuksineen. Toinen Trendin haastatelluista oli elämäntilannelapseton ja toinen valinnut lapsettomuuden vähitellen elämän kuluessa. Kotivinkin haastateltava oli aina tiennyt, ettei halua lapsia. Hyvä, että on erilaisia tarinoita mediassa. Kumpikin lehti totesi äitiyden olevan naiseuteen liittyvä normi, johon lapsettomat naiset toistuvasti törmäävät. Nämä naiset korostivat aiheellisesti, että nainen on nainen, vaikkei äiti olisikaan. Trendin jutussa on myös yhteiskunnallinen viesti. Jyväskylän yliopiston perhetutkimuksen professori Kimmo Jokisen mielestä päättäjien olisi aika tarttua lapsettomuuteen hyväksymällä lapsettomuus yhdeksi elämäntavaksi muiden joukossa.

Ja sitten niihin ärsytyksiin. Kumpikin lehti kiskoi vanhuus-kortin esiin. "Kukas sinua käy katsomassa vanhainkodissa", kuten Kotivinkin haastateltava asian ilmaisi. Professori Jokisen mielestä poliitikkojen pitäisi alkaa miettiä etenkin sitä, mitä tapahtuu, kun lapsettomista aikuisista tulee lapsettomia vanhuksia. Omaishoito ei kuulemma tule kyseeseen niiden vanhusten kohdalla, joilla ei ole hoitamiseen osallistuvia lapsia. Anteeksi nyt vaan professori Jokinen, mutta oletko ajatellut, ettei kaikista lapsistakaan ole vanhempiensa hoitajiksi. Tiedän esimerkiksi perheitä, joissa ainoa lapsi on kehitysvammainen, päihdeongelmainen tai päätynyt itsemurhaan. Tiedän perheitä, joissa molemmat kaksi lasta ovat muuttaneet ulkomaille tai yli 500 kilometrin päähän Suomessa. Tiedän perheitä, joissa voimavarat on niin tiukilla esimerkiksi yksinhuoltajuuden, erityistä huolenpitoa vaativan lapsen tai oman yrityksen kanssa, ettei voimia isovanhemmista huolehtimiseen yksinkertaisesti ole. Tiedän perheitä, joissa aikuisten lasten suhde toiseen tai kumpaankin vanhempaan on katkennut riitojen vuoksi tai iäkkäiden vanhempien asiat eivät vaan kiinnosta. Niin että professori Jokinen, tämä ongelma koskettaa todella monia tulevaisuuden vanhuksia - ei vain lapsettomia vanhuksia. Ongelman liittäminen vain lapsettomiin, on mielestäni syrjivää syyllistämistä.

Jostain syystä minua ärsytti myös Kotivinkin "tiesin aina etten halua lapsia" -juttu. Se tuntui niin stereotyyppiseltä. Minun kohdalla otsikko olisi: "en aikanaan olisi uskonut, etten halua lapsia" tai "en sittenkään halua lapsia riittävän kovasti" tai "tykkään lapsista, mutten halua omia". Sellainen otsikko ei varmaan olisi yhtä raflaavaa. Kaltaisiani lienee kuitenkin muitakin. Kotivinkin jutussa ärsytti myös "lapseton lastenvihaaja" -stereotypiaan sopivat kliseet, kuten että haastateltava kaihtoi lapsena nukkeleikkejä eikä hoivavietti ole herännyt aikuisenakaan (vaikka kuvassa hän helli kissaansa). Trendin ex-luokanopettaja ja lasten tanssinopettaja olivatkin minulle mielenkiintoisempia hahmoja. Mukavaa oli myös lukea, että fyysikkosinkkunainen asui kahden koiransa kanssa rivitaloasunnossa perheiden keskellä. On hienoa, että julkisuudessa on esillä erilaisia tapoja elää sinkkuna. Hatunnosto jokaiselle haastatellulle oman elämänsä avaamisesta meille roolimalleja kaipaaville kanssakulkijoille.

Koska Kotivinkin myyntiaika on jo loppunut, liitän mukaan valokuvat sivuista. Trendi on vielä myynnissä.








perjantai 28. lokakuuta 2016

Lehtihyllystä löydettyä

Lapseton sinkku on kummajainen, jonka elämäntapaa kuka tahansa on oikeutettu ihmettelemään. Olen kaivannut roolimalleja ja samassa tilanteessa eläviä ihmisiä, joiden kanssa voisi vaihtaa ajatuksia ja joiden kautta voisi tuntea kuuluvansa ryhmään. On selvää, että kuulun vähemmistöihin sekä sinkkuuden että lapsettomuuden osalta. Yksineläviä on Suomessa kuitenkin yli miljoona ja joka viides nykyisistä nelikymppisistä elää elämänsä lapsettomana. Meitä on Suomessa niin paljon, että on ihmeellistä kuinka näkymättömiä ja äänettömiä me olemme.

Viime viikolla kuitenkin, kun seisoin kiireisenä lähikaupan kassajonossa, huomasin muutamien tyrkyllä olleiden naistenlehtien kansissa mielenkiintoisia otsikoita. Kotivinkin kannessa luki: "Tiesin aina, etten halua lapsia". Trendi puolestaan mainosti lehteään jutulla: "En halua äidiksi / Lapseton-sukupolvi". Kaksi vapaaehtoisesta lapsettomuudesta kertovaa lehtijuttua kahdessa eri naistenlehdessä samanaikaisesti. Sattumaa vai ei? En voinut vastustaa lehtiä, joten teen niiden lapsettomuusjutuista ihan oman postauksen huomiseksi, vaikka lokakuun aikana blogini on jo muutenkin täyttynyt lapsettomuusjutuista. Yritetään marraskuussa sitten jättää beibit vähemmälle huomiolle.

Kolmantena juttuna silmiini osui Anna-lehden kolumni "Soolomatkailija avaa suunsa", joka on tosin ilmestynyt jo syyskuun alussa. Kolumnissa Sami Sykkö muistelee nuoruusvuosien yksin tekemäänsä interrailia ja viime kesän soolomatkaa ympäri Eurooppaa. Soolomatkailuhan ei välttämättä tarkoita sinkkuutta, mutta aihe koskettaa sinkkuja. Kolumnin voi lukea netissä. Suosittelen sitä kaikille meille soolomatkaajille sekä yksin matkustamista kammoksuville.

Ja ei kolmea ilman neljättä: Uusin MeNaiset julisti kannessaan jotakin sinkkuaterioista. Ilmeisesti lehti sisältää sinkkuruokaohjeita. Kannessa oli myös Jutta Gustafsbergista sellainen otsikko, joka saattaisi liittyä sinkkuuteen. Tästä lehdestä näin vain kannen nopeasti, joten tiedot perustuvat nyt vain hatariin muistikuviin. Joka tapauksessa on tosi hienoa, että sinkkuutta ja lapsettomuutta käsitellään lehdissä.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Siskot ja veljet, voimaannutaan!

Olen niin monta kertaa kuullut, että 'yksin ei voi', 'yksin en viitsi', 'itseään varten ei jaksa' jne. Viimeksi kirjoitin, miten yhteiskuntamme ja kulttuurimme sorsii meitä vähemmistöön kuuluvia. Juuri siksi emme saa enää itse pahentaa tilannetta. Yksin voi, yksin viitsii ja itseään varten täytyy jaksaa!

Haastan kaikki sinkut kehittämään itseään, tekemään miellyttäviä asioita, toteuttamaan unelmia ja rikkomaan rajoja. Älkää ymmärtäkö minua väärin. En kehoita ylittämään tiliä, hankkimaan dengue-kuumetta tai rikkomaan raajoja. Pieni on usein kaunista. Mieti mitä juuri sinä haluat ja pyri sitä kohti. Olen mukana haasteessa neljällä tavoitteella, jotka olisi hyvä saada toteutettua ainakin osittain loppuvuoden aikana. Raportoin myöhemmin, mitä tavoitteilleni on käynyt.

Jos asiat ovat niin hullusti, että kärsit itsetunnon puutteesta, podet masennusta tai pelkäät sosiaalisia tilanteita, niin aloita sitten siitä pisteestä. Hyväksy se, että sinun lähtöpisteesi on ikäänkuin miinuksella. Yritä ensin räpiköidä itsesi nollapisteeseen ja jatka siitä sitten ylöspäin. Tämä ei ole kilpailu. Aikaa on koko loppuelämä. Älä kuitenkaan tuhlaa elämääsi jahkailuun.

Useimmat meistä tarvitsevat kannustusta ja apua. Yritä hankkia kannustusta lähipiiriltäsi. Jos se ei ole mahdollista, yritä etsiä tukea ja kannustusta esimerkiksi sosiaalityön, diakoniatyön tai mielenterveyspalveluiden taholta. Yksi hyvä aputaho on internetissä toimiva Kriisikeskus Tukinet. Kirjassa Living Alone & Loving It kannustetaan perustamaan sinkkujen kannustusryhmiä, joiden kokoontumisissa ryhmä kannustaa kutakin etenemään kohti tavoitteitaan ja unelmiaan. Olisikohan sellaisten ryhmien perustaminen oikeasti mahdollista?

perjantai 21. lokakuuta 2016

Kaksi uutta sanaa

Yhteiskuntamme on perhekeskeinen ja vieläpä lapsiperhekeskeinen niin, ettei esimerkiksi kahden lapsettoman aikuisen perhettä juuri perheenä pidetä. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö myös Yhdysvalloissa ja kaikissa länsimaissa. Vieläkin tärkeämpi asia, suoranainen elinehto, perhe saattaa olla Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan ihmisille. Sinkkuus ja lapsettomuus ovat verraten uusia asioita kulttuurisesti, vaikka onhan molempia ollut aina. Perheettömiä naisia on kuitenkin pidetty milloin noitina ja milloin huorina, joita on pitänyt saattaa yhteiskunnan valvontaan. Miehiä on pakkonaitettu, vaikka miehen seksuaalinen kiinnostus olisi kohdistunut toisiin miehiin. Me nykypäivän sinkut elämme siis tietyllä tavalla edelleen koekaniineina perhekeskeisessä yhteiskunnassa. Nykyään meitä sinkkuja on vaan enemmän ja lapsettomuuskin yleistyy. Sinkut eivät enää elä vanhoina poikina ja piikoina sukulaistensa maalaistaloissa, vaan itsenäisinä ihmisinä omissa asunnoissaan. Väitän kuitenkin, että paitsi sinkuilta itseltään, myös yhteiskunnalta puuttuu perheettömien/lapsettomien ihmisten elämien roolimallit, käsikirjoitukset ja nykyaikaiset stereotypiat. Sen vuoksi meitä sinkkuja ei nähdä yhteiskunnassamme. Me saamme elää kuten parhaaksi näemme, mutta meitä ei huomioida päätöksenteossa, yhteiskuntasuunnittelussa, markkinoinnissa, mainonnassa, palvelumuotoilussa eikä juuri mediassakaan. Täysin rauhassa emme kuitenkaan saa elää, vaan meillä on kannettavana tietty henkinen taakka, jota mm. Bella DePaulo (PhD) on Yhdysvalloissa tutkinut.

DePaulo on erottanut länsimaisesta kulttuurista kaksi sinkkusyrjinnän muotoa. Ne ovat singlismi ja matrimania. Singlismi* (engl. singlism) on ilman parisuhdetta elävien aikuisten leimaamista. Singlismiä ovat esimerkiksi negatiiviset sinkkustereotypiat ja syrjintä sinkkuuden perusteella. Matrimania (engl. matrimania) on avioliiton ja parisuhteiden pitämistä ensisijaisina elämänmuotoina. Matrimanian vallitessa sinkkuus jätetään huomioitta, eikä sitä pidetä minään. Matrimanian mukaan kaikki ihmiset pyrkivät parisuhteeseen. Näitä molempia syrjinnän muotoja löytyy täältä Suomestakin. Kukapa ei esimerkiksi olisi kuullut vitsailuja vanhojen piikojen ja poikien kustannuksella. Tai peräkammarin poikien. Yritän pitää silmät auki ja laittaa singlismin tai matrimanian kukkasia blogiini, kun niitä taas osuu silmiin tai korviin.

* Minun oma suomennos, kun en ole missään nähnyt virallista suomennosta.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Anteeksi yksinhuoltajat!

Aivan blogini alussa toivoin blogini pysyvän "lapsivapaana alueena" kohdistaen sanani erityisesti yksinhuoltajille. No, nythän olen itse sortunut puhumaan vauvoista ja lapsista lapsettomuutta käsitellessäni. Lienee siis tarpeen tarkentaa ajatuksiani yksinhuoltajuudesta, sinkkuudesta ja lapsista.

Syy, miksi aika epäystävälliseen sävyyn torjuin yksinhuoltajat sinkkublogistani, liittyy yksinhuoltajien asemaan yhteiskunnassamme. Toisin kuin lapsettomilla sinkuilla, yksinhuoltajilla on aika näkyvä asema. Heidät huomioidaan poliittisessa päätöksenteossa, he pitävät ääntä keskustelupalstoilla ja ihan jokainen meistä tuntee yksinhuoltajia. Heillä on myös tukenaan yhdistyksiä* ja erityisesti heille suunniteltuja tukimuotoja**. En väitä, enkä ajattele, että yksinhuoltajuus olisi helppoa. Eih! Päinvastoin, uskon sen olevan niin vaativaa, etten siihen itse kykenisi. En kadehdi sen enempää kuin halveksukaan yksinhuoltajia. En myöskään pidä heitä vähemmän sinkkuina. Ajattelen yksinhuoltajien kuitenkin olevan perheellisiä. Sinkun ja yksinasujan ajatellaan usein tarkoittavan samaa asiaa, mutta silloin ei huomioida, että yksinhuoltajakin voi olla sinkku. Myös lapsensa kanssa vuoroviikoin asuva yhteishuoltajasinkku ajautuu ainakin yksineläjä-määritelmän reunalle. Blogiani aloittaessani en ollut yksinkertaisesti ajatellut näitä asioita! Pyydän siis jälkikäteen anteeksi epäselkeyksiäni.

Minun on kuitenkin myönnettävä, että lapsettomana ja työni puolesta lasten kanssa tekemisissä olevana henkilönä, en enää blogissani halua keskittyä kovin syvällisesti vanhemmuuden haasteisiin sen enempää kuin iloihinkaan. Se oli tavoitteeni blogia aloittaessa. Yksin- ja yhteishuoltajasinkut ovat tervetulleita blogiini sinkkuilemaan, mutta ei mielellään liikaa lapsistaan hössöttämään, jos tällainen kömpelö sanonta sallitaan. (Ympärilläni kyllä hössötetään aivan riittämiin.)

Tunnustan kuitenkin olevani sen verran utelias, että seuraan kahden superrohkean sinkkunaisen matkaa yksinhuoltajaäideiksi. Donna jo odottaa omaa beibiään, kun taas Famnen redo:ssa vielä viittilöidään haikaraa oikeaan osoitteeseen. Molempiin odotuksiin ehtii vielä mukaan seuraamaan, jännittämään ja tsemppaamaan. Ainakin minussa on alkanut herätä kummitätimäisiä elkeitä tyyliin "neuloisinko pienelle pikkuruisen pipon", "tarvitaankohan lapsenvahtia" jne. Hullua! Kaikkea tämä Blogistaniassa luuhaaminen teettää ;-)

* Yhden vanhemman perheiden liitto, Pienperheyhdistys
** Mieskaveritoiminta, Tukiperhe- ja tukihenkilötoiminta, Lomakotitoiminta

torstai 13. lokakuuta 2016

Huonosti tunnettu, mutta kasvava joukkomme

Vuonna 1970 Yhdysvalloissa oli 38 miljoonaa sinkkua, mikä tarkoitti 28 prosenttia maan silloisesta väestöstä. Vuonna 2014 sinkkujen määrä Yhdysvalloissa oli jo 107 miljoonaa. Se on jopa 45 prosenttia Yhdysvaltain väestöstä. Siis melkein puolet väestöstä on sinkkuja!

Suomen asuntokunnista (siis huusholleista) 42% oli yhden hengen asuntokuntia vuoden 2015 lopussa. Yhden hengen asuntokuntien määrä lisääntyi edellisvuodesta jopa 14000 asuntokunnalla. Yli 65-vuotiaiden yksinasuvien määrä kasvoi eniten. Heidän määränsä lisääntyi vuoden sisällä kymmenellä tuhannella. Talouselämä teki kuitenkin mielenkiintoisen havainnon tilastoista: "Myös muissa ikäryhmissä yksin asuminen yleistyy. Alle 35-vuotiaiden yksinasuvien määrä kasvoi edellisvuodesta noin kolmella tuhannella henkilöllä." Suomen ja Yhdysvaltojen kehitys menee siis ihan samaan suuntaan, vaikka noita prosenttiosuuksia ei voikaan suoraan verrata toisiinsa.

Yhdysvalloissa on jo uskallettu sanoa ääneen, että sinkut ovat kasvava ja tärkeä äänestäjäryhmä. Suomessa yksineläjien yhdistys Yksinasuvat ry on yrittänyt tuoda yksineläjien näkökulmaa poliittiseen päätöksentekoon. Tällä hetkellä Suomessa ei vielä mietitä lakeja säädettäessä yksineläjiä. Toivottavasti tulevaisuudessa se on itsestäänselvää.

On kummallista, miten vähän sinkkuja ja sinkkuutta on tutkittu. Yhdysvaltalainen sinkkututkija Bella DePaulo uskoo syynä olevan avioliittoinstituution ensisijaisuus. Länsimaisissa yhteiskunnissa vallitsee näkemys avioliitosta ensisijaisena elämänmuotona. Näin ollen sinkut nähdään helposti avioliitolle alisteisesti joko avioliitossaan epäonnistuneina tai avioliittoon pääsyä odottavina henkilöinä. Sinkkuutta ei ole pidetty merkityksellisenä tai tutkimuksen arvoisena asiana. Bella DePaulo julkaisi elokuussa joitakin löytöjä sinkkuja koskevista tutkimuksista. Lisää sinkkututkimuksia tarvittaisiin kuitenkin kipeästi. Kukaan ei esimerkiksi tunnu osaavan kertoa, miksi sinkkujen määrä kasvaa niin voimakkaasti.

Sinkkujen määrän kasvulla on lukuisia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tutkijatohtori Tanja Tyvimaa on esimerkiksi kysynyt, miksi sinkkujen määrän kasvu ei näy rakentamisessa. Hänen mukaansa "rakennusteollisuus pohjaa tilaratkaisunsa lähtökohtaisesti konservatiivisen, perhelähtöisen elämäntyylin tarpeisiin". Näin siitä huolimatta, että jo nyt pienten asuntojen neliöt ovat isoja asuntoja selvästi kalliimpia.

Tätä aihetta käsittelevän englanninkielisen artikkelin löydät tästä.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Sopivaa tilannetta odotellessa

Noista keristä saattaa tulla tyttövauvan neulenuttu. Ostin langat kerran heräteostoksena Tallinnasta. Kellariin suljettuihin laatikoihin on säilötty myös muutamia muita vauvaostoksia sekä muistoja oman lapsuuden varrelta. Jatkan siis edellisen bloggaukseni aiheesta eli vauvoista.

Minä olen aina halunnut lapsia. 

Nuorempana halusin paljon lapsia. Vähintään kolme, mieluummin neljä. Halusin asua perheeni kanssa jossain pikkupaikkakunnalla. Ikävuosien karttuessa aloin pohtia myös kaksilapsista perhettä ja sitten lopulta yhtä lasta, vaikkakin olisin ehdottomasti halunnut tarjota lapselleni mahdollisuuden edes yhteen sisarukseen.

Olen aina ajatellut, että lastenhankintaan ryhdyn sitten, kun elämässä on sopiva tilanne. Sitä minun on kuitenkin vaikeampi selittää, mitä tuo sopiva tilanne tarkoittaisi. Se on kuitenkin laajempi asia kuin vaikkapa vakituisen työpaikan saaminen. Olen myös lapsesta saakka ymmärtänyt, että biologisten lasten saaminen voi olla myös mahdotonta tai vaikeaa. Se ei ole stressannut minua, vaikka ikänumero on vuosittain kasvanut.

Vasta pari vuotta sitten sanoin ääneen, että "olen aina halunnut lapsia, mutta ehkä en ole halunnut niitä tarpeeksi". Siinä se oli! Niin minä juuri ajattelen. Olen oudoksunut kavereitani, jotka jo nuorina julistivat etteivät halua lapsia. Heitä oudoksuivat muutkin. Minä en nuorempana osannut edes kuvitella elämääni lapsettomana, niin lapsiperhetäyteinen oli oma kasvuympäristöni. Tiesin lapsena vain pari pariskuntaa, jotka eivät toiveistaan huolimatta saaneet biologista lasta. Mutta mieleeni ei tule yhtään lapsuuteni ihmistä, joka olisi elänyt omasta halustaan lapsetonta elämää. Ei ketään! Ja sitä paitsi lapsettomuuteen suhtauduttiin kasvuympäristössäni säälien, vaikka melkein samassa lauseessa oltaisiinkin huokailtu lastenhoidon rankkuutta.

Tänä päivänä en yhtään ihmettele kuinka hämilläni olen ollut omien halujeni kanssa. Olen toisaalta halunnut ja toisaalta taas en. Varmasti olen yrittänyt jollain tavalla olla "niinkuin muutkin". Lisääntymisikäisyydestä huolimatta olen kuitenkin elänyt melko huolettomasti elämästäni nautiskellen ja unelmiani toteuttaen. Samalla olen myös kokenut ahdistusta elämäntilanteestani ja kokenut jääväni syrjään työpaikan kahvipöytäkeskusteluista. Sitkeästi olen kuitenkin kuunnellut sisäistä ääntäni, joka on kannustanut lykkäämään lapsentekoa. Se ei ole ollut ihan helppoa, koska lastenhankkimista pidetään melkoisena itsestään selvyytenä.

Nyt harmittelen, miten myöhään hoksasin, ettei lasten hankkiminen loppujen lopuksi taida olla minun juttuni. Olisinpa keksinyt sen aiemmin, niin olisin varmasti välttynyt monilta ahdistuksilta ja ikäviltä tilanteilta. Asian ymmärtäminen olisi helpottanut myös joitakin parisuhdekyhäelmiä. Toisaalta ajattelen edelleen, että en vielä vanno mitään. Voisinhan ehkä edelleen saada lapsen. En kuitenkaan aktiivisesti pyri siihen ja minua ahdistaa sulhasehdokkaiden lastenhankintapuheet. Minä taidan olla sellainen, joka ei paljonkaan vanno asioita suuntaan tai toiseen, vaan antaa elämän mennä omalla painollaan. Se ei tarkoita, ettenkö itse ohjaisi omaa elämääni. Ymmärrän kuitenkin hyvin, kuinka jotkut lapsettomat ihmiset kuvaavat tilannetta sanoin "en tiedä, oliko lapsettomuus oma valintani". Niinpä!!!

Olen hurjan paljon pohtinut motiivejani lasten hankintaa tai hankkimatta jättämistä kohtaan. Monet Lisääntymisillassa sivutut asiat ovat vaikuttaneet mietteisiini. Niistä ehkä myöhemmin.

Ps. Olisi ihanaa onnistua neulomaan noista langoista soma villanuttu. Jos se onnistuisi, voisin lahjoittaa sen vaikka Pelastusarmeijalle.

lauantai 1. lokakuuta 2016

YLE:n Lisääntymisilta 12.9.2016

Katsoin kuin katsoinkin, tai paremminkin siivotessani kuuntelin, YLE:n Lisääntymisillan Areenasta. Viuhti oli jo aiemmin kommentoinut kyseistä ohjelmaa omassa blogissaan.

Lisääntymisillasta täytyy nostaa esiin yksi kirkas tähti nimittäin Väestöliiton tutkija Anna Rotkirch. Hänen puheenvuoronsa sisälsivät mielenkiintoisia ja käsiteltävän aiheen kannalta olennaisia faktoja, joiden olisi toivonut enemmänkin ohjaavan keskustelua. Moni Rotkirchin kertomista asioista jäi nyt valitettavan vähälle huomiolle keskustelussa.

Minusta käyty keskustelu oli silti yllättävän monipuolista ja hyvää. Minusta oli erittäin hyvä, että aika paljon puhuttiin opiskelijoiden lastenhankinnasta. Suomessa nimittäin opiskellaan kansainvälisesti vertailtuna hirveän pitkään. Mielestäni tätä opiskelijoiden lastenhankintaa tulisi miettiä enemmän, sillä vuosikymmeniä on vain toitotettu, että "ensin opinnot ja työpaikka, sitten vasta lapsia". Kokemusteni mukaan lapsia saaviin opiskelijoihin on suhtauduttu jopa ennakkoluuloisesti tyyliin "kuinkakohan tuon opinnoille nyt käy". Keskustelun päästyä kunnolla käyntiin syntyi huvittava vaihe, jossa joka toinen sana oli "jousto" tai "joustavuus". Muuten kovin erimieliset keskustelijat olivat yhtäkkiä samaa mieltä siitä, että perhe-etuuksissa ja perheen sekä työn yhdistämisessä tarvitaan joustoa. Insertissä vertailtiin Ruotsin ja Suomen perhe-etuisuuksia, jotka lahden takana vaikuttivat olevan selvästi Suomea joustavampia. Minulle heräsi kysymys, miksei vastaavia joustoja sitten saada Suomessa tehtyä. Wille Rydman aiheellisesti totesi, että Ruotsin talous on Suomea paremmalla totalla ja elinkeinorakenne Suomea selvästi monipuolisempi. Ruotsissa nuorilla aikuisilla on ymmärrettävästi suomalaisia verrokkejaan selvästi positiivisemmat odotukset mm. työllistymisestään. Rydman (jos oikein muistan) totesi myös mielestäni tärkeän tosiasian, että yhteiskunnan talouskasvusta ja tätä kautta työpaikkojen syntymisestä huolehtimisen vaikuttavan myös välillisesti nuorten aikuisten lastenhankintahaluihin. Samaa voisin itse todeta monista yhteiskuntamme ikuisuusongelmista: rakentamisen huono laatu, pääkaupunkiseudun asuntopula, terveys- ja sosiaalipuolen rekrytointiongelmat pääkaupunkiseudulla, työelämän laadun ongelmat ja terveydenhuollon kriisi. Tulevaisuuden uskoon  ja samalla lastenhankintahaluun vaikuttaa mm. uutiset synnytyslaitosten ahtaudesta, päiväkotien alati vaihtuvista sijaisista, koulujen homeongelmista, pitkistä asuntojonoista, työelämän vaatimusten kiristymisestä ja terveyskeskuslääkäreiden kielitaidottomuudesta sekä hoitovirheistä. Jälleen kerran mietin mielessäni, miksi pitkään tiedossa olleita ongelmia ei Suomessa saada ratkottua. Miksi esimerkiksi lääkäreitä ja päiväkodinopettajia ei kouluteta enemmän? Miksi pääkaupunkiseudun kaavoitukset junnaavat? Rakentamisen laadun parantamiseksi on sentään saatu jotain uudistuksia tehtyäkin viime vuosina. Myönnän kyllä olevani kärsimätön. Suomen talouskasvun miniprosenttien katselu tekee kipeää, varsinkin jos sattuu vahingossa vilkaisemaan Ruotsin lukuja. Täytyy vissiin vaan tehdä itse parhaansa ja kestää kotimaan tilanne hitaammin kehittyvälle maalle kuuluvana.

Lisääntymisillassa esiteltiin pari positiivista ruohonjuuritasonmallia. Lestijärven kunta maksaa jokaiselle syntyvälle lapselle kuntabonuksen, joka oli muistaakseni 10000 euroa kymmenen vuoden aikana. Lestijärvellä oltiin saatu lapsiluku kasvuun. Tämä oli mielestäni erittäin hyvä kädenojennus lapsiperheille. Mielestäni kunnissa voitaisiin kehittää muitakin bonuksia. Esimerkiksi tontteja halvemmalla, kodinhoitoapua tai vaikka "varamummi" halukkaiden lapsiperheiden tueksi vaikka ensimmäiseksi kymmeneksi vuodeksi. Asianajotoimisto Fondia kertoi, että heidän työyhteisössään on pyritty huomioimaan työntekijöiden lapset iloisina asioina. Fondiassa perheellisiä mm. kannustetaan etätyön ja osa-aikatyöntekemiseen. Merkille pantavaa oli mielestäni Fondian edustajan toteamus, että osa-aikatyöntekijöitä todella valvotaan siinä etteivät he tee liikaa työtä. Onneksi nimittäin ohjelmassa sanottiin ääneen, että usein työpaikoilla esimerkiksi nelipäiväistä viikkoa tekevät työntekijät joutuvat joka tapauksessa tekemään viiden päivän työt. Näin se ainakin meillä menee.

No, sitten jo hehkuttamiini Rotkirchin sanomisiin. Aivan alussahan Rotkirch sanoi, että huoltovajeen paikkaajiksi mahdollisen vauvabuumin lapsistakaan ei enää ole paitsi tarvittavan rahan tuottajina. Se juna on jo mennyt ja ongelman ratkaisemiseksi täytyy keksiä muita keinoja. Tätä huoltovajetta aluksi kuitenkin jankattiin jonkun aikaa. Rotkirch kertoi myös, että verrattain pieni osa (oliko 28%) äideistä synnyttää puolet Suomen lapsista. Tämä johtuu siitä, että Suomessa on lapsettomien suuren joukon lisäksi esimerkiksi Ruotsia paljon enemmän suurperheitä. Tätä ei keskustelussa noteerattu mitenkään. Minua olisi kiinnostanut, miten Suomessa voitaisiin tukea suurperheitä nykyistä paremmin. Rotkirch toi esiin myös perhesuunnittelun muutostarpeet. Perhesuunnittelu ei voi olla pelkkää ehkäisyneuvontaa, vaan sen on oltava muutakin. Pitäisikö Väestöliiton ottaa napakampi ote esimerkiksi opiskelijoiden lastenhankinnan tukemisesta? Rotkirchan toimii itse Väestöliitossa joten siitä vaan lyömään hynttyyt yhteen YTHS:n ja opiskelijajärjestöjen kanssa. Ohjelmassa juututtiin myös mielestäni hieman liikaa puhumaan työelämän ja lastenhankinnan yhteensovittamisesta. Rotkirch totesi kerran, että lapsettomuus on yleisintä köyhien joukossa (opiskelijatkin lukeutunevat tähän ryhmään), mistä ei kuitenkaan keskusteltu yhtään. Olisin mielelläni kuullut, mitä Rotkirch olisi itse tähän lääkkeeksi ehdottanut. Hän yritti kyllä ilmeisesti aiheesta vielä myöhemmin jotain Janne Katajan päälle huutaa, mutta se ei keskustelun käänteisiin vaikuttanut. Minua miellytti myös se yleisluonteinen Rotkirchin toteamus, että koko yhteiskunnan toimivuus ja palvelut vaikuttavat lastenhankintahaluihin, koska lapsiperheellisillä on elämässään monenlaisia tehtäviä (esim. iäkkäistä vanhemmistaan huolehtiminen). Sekä katsojien kommenteissa että jonkun keskustelijan puheenvuorossa ehdotettiin Suomen adoptiokäytäntöjen helpottamista. Tähän Rotkirch totesi, että adoptiot eivät ole ratkaisu, koska adoptiolapsia halutaan maailmanlaajuisesti kehitysmaista länsimaihin enemmän kuin lapsia on tarjolla. Hetkinen, siis adoptiot eivät ole ratkaisu mihin? Huoltovajeeseen? Vai mihin? Olen Rotkirchin kanssa eri mieltä adoptiokäytäntöjen helpottamisesta. Jos kansainväliset adoptiot saataisiin Suomessa nousemaan vaikka vuosittain 200:sta 250:een (en ole aivan selvillä viimeisimmistä luvuista), olisi se jo mielestäni positiivista kehitystä. Uskon että tässäkin asiassa ratkaisut syntyvät pienistä puroista, ei mistään yhdestä ratkaisusta. Suomen adoptiokäytännöt (mm. yhteistyömaiden määrä) ovat adoptiovanhemmiksi haluavien näkökulmasta huonommat kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa. Ja kun kerran vauvabuumikaan ei olisi ratkaisu huoltovajeeseen, niin eihän adoption kehittämismahdollisuuksia voi tyrmätä sanomalla, ettei se ole ratkaisu.

Deittivalmentaja Mia Halonen kertoi jonkun tuttavansa käyttäneen itsellisen naisen hedelmöityshoitoihin jo 30000 euroa. Halonen kysyi, voisiko yhteiskunta tukea taloudellisesti yksinäisten naisten hedelmöityshoitoja. Aiheesta ei enempiä keskusteltu, mutta YLE teki siitä erillisen jutun.

Jonkun verran Lisääntymisillassa puhuttiin myös lapsiperheiden turvaverkoista. Esimerkiksi tuleva perheministeri Annika Saarikko myönsi oman perheensä pyörivän tällä hetkellä paljolti isovanhempien tuen avulla. Oli hyvä, että ohjelmassa mainittiin myös sellaisia rakennemuutosten aiheuttamia asioita kuten vaikkapa se, että nuoret ihmiset ovat kiihtyvällä tahdilla muuttaneet kaupunkeihin töiden perässä ja monien tukiverkot ovat jääneet kotiseudulle. Isovanhemmat eivät välttämättä pääse muuttamaan lastenlastensa luokse, kun asuntoja ei ole tarjolla ja myytävien asuntojen hinnat hipovat taivaita.

Lisääntymisillassa oli asiaan kuuluen yksi "kiintiölapseton" eli nainen, joka oli oman valintansa perusteella lapseton. Korvaani särähti, kun hän perusteli päätöstään maailman liikakansoittumisella ja totesi, ettei haluakaan olla ratkaisemassa Suomen syntyvyysongelmaa. *huokaus* Toivottavasti ihmiset tajuavat, että hän ei ajatuksineen edusta kaikkia omasta tahdostaan lapsettomia.

Wille Rydman ehdotti ohjelman loppupuolella, että eläkkeisiin voitaisiin rakentaa bonusosa, jossa palkittaisiin lasten hankkimisesta (ja kasvattamisestakinko?). Vaikka ehdotus sai nihkeän vastaanoton, Rydmanille annettiin kummallisen paljon lähetysaikaa ehdotuksensa jankuttamiseen. Keskustelijat onneksi totesivat, ettei lapsettomia voi rankaista lapsettomuudesta, joka voi olla heille täysin tahaton ja surullinen kohtalo. Ville Niinistö myös muistutti, että jo tällä hetkellä perhevapaista kertyy eläkettä. Rydmanin ehdotus oli niin torso, etten nyt jaksa tässä sitä enempää pohtia.

Keskustelussa pyrittiin ihan kiitettävästi löytämään ratkaisuja. En kuitenkaan täysin ymmärtänyt, miksi pyörää lähdettiin keksimään uudestaan. Ohjelman "minityöryhmä" esimerkiksi kehitti ajatuksen "varamummoista ja -vaareista", jotka olisivat kasvatustyöstä eläkkeelle jääneitä työntekijöitä, jotka saisivat "kunnilta jopa palkkaa" varaisovanhemmuudestaan. Miksei vanha kunnon kotiapu ajaisi samaa asiaa? Mihin ovat unohtuneet tukiperheet ja -henkilöt, joita tosin saattaa joutua jonottamaan pari vuotta tai jäädä jonottamisesta huolimatta ilman? Miksei tutkita, miksi tukiperheitä on liian vähän ja mitä esteitä tukiperheeksi ryhtymisen tiellä on? Yhtään puheenvuoroa ei käyty myöskään siitä, että lastenhankintaikää lähestyvät ja lastenhankintaiässä olevat joutuvat myös kärvistelemään peruspalveluiden kanssa. Esimerkiksi opiskelijaterveydenhuolto on muun terveydenhuollon tavoin kriisissä, päihde- ja mielenterveyspalvelut kärsivät monin paikoin työntekijäpulasta ja aikuissosiaalityö on kapeutunut pelkäksi toimeentulolomakkeiden täyttämiseksi. Yhteiskunnan perustoiminnot ja normaalipalvelut vaikuttavat myös siihen, miten hyvin jokainen syntynyt lapsi saadaan pidettyä yhteiskunnan rattailla. Tämä keskustelu koski toki pelkkää syntyvyyttä.

Lisääntymisilta kolahti kuin kolahtikin minuun. Se herätti yllättävän monia ajatuksia omaan tilanteeseeni liittyen. Uskaltaisinkohan paljastaa blogissani lisää omasta tilanteestani?

torstai 29. syyskuuta 2016

Sinkkukuluttajuus



Sinkkuja on paljon ja sinkkujen määrä kasvaa niin Suomessa kuin muissakin länsimaissa. Vaikka sinkut ovat keskenään erilaisia, löytyy sinkkujen väliltä varmasti paljon yhdistäviä tekijöitä. Kun puhutaan sinkuista kuluttajina tai asiakkaina, on löydettävissä monia sinkkukuluttajuuden erityispiirteitä. Toistaiseksi sinkkukuluttajuudesta ei ole paljon puhuttu, mutta uskon tilanteen olevan muuttumassa. Tähän mielestäni viittaa muun muassa Euromonitorin Top 10 Global Consumer Trends 2016 -raportti, jonka kymmenennellä sijalla oli sinkut. Bioforea siteeratakseni:

"Hyvätuloisilla yksin asuvilla kuluttajilla on muita enemmän rahaa käytettävissään, ja he arvostavat aitoutta korostavia palveluita ja tuotteita. Turismi ja matkailuala ovat siirtymässä yksin matkustavien lisämaksuista uuteen, sinkkujen elämäntyyliä paremmin palvelevaan tarjontaan." 

Uskonkin yritysten kiinnostuvan sinkkujen asiasta, kunhan vaan asiaa pidetään esillä. Ja juttu taitaa valitettavasti olla niin, että meidän sinkkujen on itse alettava vaatia meille sopivia tuotteita ja palveluita sekä annettava yrityksille palautetta.

Viuhti esitteli taannoin blogissaan loistavan esimerkin: tapaslajitelma kahdelle. Ravintolan listalta löytynyt tapaslajitelma oli kahdelle hyvä, mutta yhdelle ruokailijalle liian suuri ja turhan kallis. Yksin (tai porukassa ilman omaa "paria") asioivalle ei listalta löytynyt yhtä hyvää vaihtoehtoa. Loistava juttu tässä tapauksessa oli, että Viuhti lähetti asiaa koskien ravintolalle sähköpostia. Juuri näin meidän sinkkujen tulee toimia, jos tahdomme yritysten huomioivan entistä paremmin tarpeemme. Ottakaa Viuhtista mallia ja olkaa aktiivisia!

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mä haluan...

Se on jo alkanut. Nimittäin joululahjalistan kirjoittaminen. En kylläkään lähetä sitä Korvatunturille, vaan ripustan jääkaapin oveen. Useimmat toiveet toteutuvat, sillä yllätys yllätys tämän huushollin lahjahankinnoista huolehdin minä. Eilen unta odotellessani päätin, että uusi ja superlämmin peitto on saatava. Nykyinen peittoni on yli 10-vuotias. Olen ollut tosi laiska uuden peiton ostamisessa, mutta nyt deadline 24.12.2016 on asetettu. Eli vaikka välillä ostankin itselleni lahjaksi jotain hömppää, on suurin osa lahjoista ihan perusjärkeviä juttuja. Olen niin saamaton shoppailija, että jouluun panostaminen on hyvä tapa motivoida itseä.

Löysin netistä tällaisen kuvan. Nettihän on pullollaan erilaisia kuvia, meemejä, sarjakuvia ynnä muita, joissa käsitellään mm. sinkkuutta ja lapsettomuutta. Tämä kuva löytyi hakusanan "childless" takaa. Olen ymmärtävinäni, että tuolla kuvalla ilkutaan lapsettomien ihmisten turhanpäiväisille ongelmille ja itsekeskeisyydelle. Tiedän kyllä monia, joiden mielestä lahjojen ostaminen itselle on uskomattoman lapsellista ja typerää. Samat ihmiset saattavat ostaa lahjoja puolisoilleen ja saada lahjoja puolisoiltaan. Jopa niin, että lahjansaaja on itse lahjan valinnut. Niin että mikä ero siinä sitten on sinkun itse itselleen ostamiin lahjoihin verrattuna? Jos se yhtään tässä yhteydessä helpottaa, niin paljastettakoon, että annan lahjoja myös muille. Taidan olla ainakin jonkintasoinen jouluihminen. Olen tänäänkin neulonut yhden henkilön joululahjaa hyvän matkaa.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Sinkut ovat keskimäärin seurallisempia

Helsingin Sanomat huomioi elokuussa sinkku-uutisen rapakon takaa. Hyvä juttu! Sinkkuja koskevat lehtijutut keskittyvät niin monesti vain ruotimaan pariutumisongelmia ja -keinoja. Eli aina sitä iänikuista näkökulmaa, jonka mukaan sinkkuus ei muuta olekaan kuin kumppanin jahtaamista. Voin kertoa, että on se. Paljonkin muuta.

Hesarin jutun mukaan sinkut ovat sosiaalisia ja pitävät yhteyttä naapureihinsa, sukulaisiinsa ja ystäviinsä parisuhteessa eläviä tiiviimmin. Tutkija Bella DePaulon analysoimien tutkimusten mukaan naimattomina pysyneillä henkilöillä oli korkeampi itsemääräämisoikeus kuin avioituneilla henkilöillä ja he olivat taipuvaisempia kokemaan jatkuvaa ihmisenä sekä persoonana kasvun tunnetta. Sinkut myös arvostivat mielekästä työtä avioituneita enemmän ja tämä ero oli ollut nähtävissä heissä jo lukioaikaan. Erään tutkimuksen mukaan sinkut olivat sitä onnellisempia, mitä omavaraisempia/itsenäisempiä he olivat. Avioituneilla tämä asia oli juuri päinvastoin. Netistä löytyy myös DePaulon konferenssiesitys englanniksi.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Tällä viikolla vietetään sinkkuviikkoa


Syyskuun kolmas kokonainen viikko on Yhdysvalloissa kansallinen sinkkuviikko (huom. viikko alkaa siellä jo sunnuntaina). Viikon tarkoituksena on muun muassa kiinnittää mediahuomiota sinkkuihin ja sinkkuuteen. Sinkkuviikkoa vietettiin ensimmäisen kerran Ohiossa 1980-luvulla sinkkuja koskevien tilastojen julkaisun kunniaksi.

Amerikassa on vietetty vuodesta 2013 lähtien myös kansallista sinkkupäivää 11. tammikuuta. Päivämäärän ykköset viittaavat sinkkuuteen. Ensi vuonna sinkkupäivä kuitenkin siirretään sinkkuviikon viimeiseksi päiväksi eli lauantaiksi. Suhtaudun aika skeptisesti kaikkiin keksimällä keksittyihin juhlapäiviin ja amerikkalaisiin villityksiin, mutta sinkkupäivää voisin vaikka alkaakin vuosittain jollain tavalla juhlistamaan. Sitä paitsi sinkkupäivä ei edes ole amerikkalainen, vaan kiinalainen keksintö. Alunperin sinkkupäivää alettiin nimittäin viettää 1990-luvulla Kiinassa opiskelijaporukan toimesta 11. marraskuuta. Edelleen samana päivänä vietettävä kiinalainen sinkkupäivä on nykyään erittäin merkittävä ostospäivä.

Nykyään Yhdysvaltojen 18 vuotta täyttäneistä asukkaista 45% on sinkkuja. Se tarkoittaa 109 miljoonaa veronmaksajaa. Lukumäärä on kasvanut edellisvuodesta kahdella miljoonalla. Oikeastaan sinkkuja ei voidakaan enää pitää vähemmistönä. Nykypäivän sinkut ovat aktiivisia vaikuttajia yhteisöissään, työpaikoillaan ja perheissään. Sinkuilla on merkittävä rooli myös poliittisesti, kulttuurisesti ja ekonomisesti. Sinkkuudesta on tullut hyväksytympää ja suositumpaa johtuipa se sitten yksilön omasta valinnasta tai olosuhteista.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kirja: Living Alone & Loving It (osa 1)



Tällä hetkellä minulla on aika vähän aikaa lukemiseen, mutta harvoina lukuhetkinä luen Barbara Feldonin kirjaa Living Alone & Loving It. Feldon on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka avioeron jälkeen joutui opettelemaan elämään sinkkuna. Kirja kertoo hänen kompuroinnistaan sinkkuuden polulla sekä monista ihmisistä, jotka auttoivat häntä matkallaan. Jokainen kirjan luku päättyy konkreettisiin ohjeisiin luvun aihetta koskien. Kirjan toinen luku käsittelee yksinäisyyttä, joka on varmasti ainakin jollain tavalla kaikille sinkuille tuttu aihe. Jaan teille tässä Feldonin ohjeet yksinäisyyttä koskien. Yritän myöhemmin kirjoittaa kirjasta lisää, kunhan etenen sen lukemisessa. Tässä vaiheessa kirja ainakin vaikuttaa ihan kiinnostavalta.





Yksinäisyys:
  • Huomioi arjen ihmissuhteet. Harjoittele huomaamaan ja vastaanottamaan arjessasi vastaantulevat ihmiset. Kuuntele heitä ja vastaa heille. Tällaisia ihmisiä ovat mm. kaupan työntekijät, naapurit ja kanssasi samoissa tapahtumissa sekä paikoissa liikkuvat henkilöt.
  • Etsi kahviloita ja ravintoloita, joissa tunnet olosi mukavaksi yksinäsi.
  • Tee lista "ihmisresursseista". Listaa perheenjäseniä, ystäviä, hyvänpäivän tuttuja, potentiaalisia ystäviä jne. Pidä lista näkyvillä ja huolehdi, että pidät yhteyttä näihin ihmisiin.
  • Rakenna siltoja. Ole se, joka järjestää yhteisiä aterioita joko kotona tai ravintolassa, varaa liput, hankkii tiedot liikenneyhteyksistä ja aikatauluista jne. Pysy kärryillä tilanteista, joissa sinun on mahdollista tavata ystäviäsi.
  • Kehitä itseäsi sähköpostin ja perinteisten kirjeiden kirjoittajana.
  • Huomioi erilaiset tapahtumat ja osallistu niihin. Seuraa lehdestä tai internetistä paikallistapahtumia. Liity kaupunginosasi tai seurakuntasi ryhmiin tai urheiluseuroihin. Lähde taidenäyttelyyn, museoon tai oopperaan. Selvitä myös vapaaehtoistyön mahdollisuuksia.
  • Huolehdi itsestäsi juhlapyhinä. Yritä silloin olla perheesi tai ystäviesi seurassa. Voit myös osallistua julkiseen tapahtumaan tai ryhmämatkalle.
  • Ilmoittaudu aikuisopintoihin. Aikuislukiot, työväenopistot ja vastaavat oppilaitokset järjestävät erilaisia kursseja aikuisille. Harrastusmainen opiskelu on mahtava tilaisuus kehittää itseään ja tutustua samalla uusiin ihmisiin.
  • Aloita kuntosaliharrastus, joogatunnit tai tanssikurssi.
  • Irrottaudu päähänpinttymästä, että avioliitto on ratkaisu yksinäisyyteen.
  • Luovu ajatuksesta, että toinen ihminen tekisi elämästäsi upean.
Englannin kielellä löytyy aika paljon kiinnostavia kirjoja sinkkuudesta. Yritän esitellä niitä tässä blogissani, mutta suosittelen näiden kirjojen lukemista muillekin. Ostin Feldonin kirjan Amazon.co.uk:sta käytettynä. Hinta postimaksuineen oli noin 5-6 euroa. Kirja oli hyväkuntoinen ja se tuli postitse kotiin asti viikossa.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Syksy herättää uusia ajatuksia

Syksy on käynnistynyt hieman kiireisenä. Vapaa-aikaa nielaisevat mm. Työväenopiston kurssit. Nyt on ollut myös useita tapahtumia ja itsestänikin olen yrittänyt huolehtia. Kävin mm. näöntarkastuksessa, kun kutsu tuli.

Päässä on kuitenkin muhimassa uusi keitto. Haluaisin nimittäin keksiä itselleni jonkun tai joitakin pidemmän tähtäimen tavoitteita. Siis sellaisia 1-3 vuoden sisällä toteutettavia juttuja. Mielessä on pyörinyt monia vaihtoehtoja, mutta niitä täytyy vielä tarkemmin tutkia, ennen kuin alan niihin enemmän sitoutua. Yhden vaihtoehdon haluan teille nyt kuitenkin paljastaa, sillä siihen liittyy selkeä sinkkuetu.

Olen nimittäin jo joskus aiemmin ajatellut, että voisin lähteä aikuisten kielikurssille ulkomaille 3-12 viikoksi. Se haave jossain vaiheessa unohtui, mutta nyt se on herännyt uudestaan. Myös vapaaehtoistyö ulkomailla kiinnostaisi. Olinkin nuorempana vapaaehtoistyössä Englannissa yhtenä kesänä. Toisaalta kieliä ei voi koskaan osata liian hyvin ja ihan mielelläni istuisin oppitunneillakin pänttäämässä lisää tietoa äidinkielenään opiskeltavaa kieltä puhuvan opettajan johdolla. Samalla tulisi nähtyä jotakin matkakohdetta hieman syvemmin ja tutustuttua eri maista tuleviin ihmisiin. Kuinka helppoa perheellisen tai parisuhteessa elävän on irrottautua tällaiselle kurssille? Niinpä. Siinä on se sinkkuetu.

Aikuisten kielikursseja maailmalla järjestävät mm. EF ja Kielikuu. En tosin ole vielä ehtinyt tutkia kaikkia mahdollisuuksia. Kurssien järjestäjiä on varmasti enemmänkin. Kieli- ja kohdevalikoima on ainakin runsas, joten valinnanvaraa on.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Mitäs sinkku omakotitalolla tekee?


Otsikon kysymystä sai kuulla monen monta kertaa, kun sukulaisperhe myi talonsa sinkulle. Olin silloin vielä teini-ikäinen, enkä ajatellut kysymystä sen tarkemmin. Myöhemmin törmäsin asiaan, kun huomasin pohtivani toistuvasti astianpesukoneen hankkimista. Päässäni pyöri nyt toinen kysymys; mitä sinkku tekee tiskikoneella. Periaate oli kuitenkin sama. Omakotitalo on monien mielestä sinkulle liian suuri, eikä astianpesukonekaan täyty kovin nopeasti. Ilmankin pärjäisi, kuten moni voisi huomauttaa.

Mutta entä jos sinkku nauttii omasta pihasta? Haluaa tietylle alueelle asumaan? Tykkää oman talon ylläpitotöistä? Tahtoo puusaunan tai takan? Soittaa trumpettia päivät läpeensä? On väsynyt käsin tiskaamiseen? Sinkullakin on oikeus haluta, tahtoa, tykätä, soittaa ja olla väsynyt.

Sinkkukaveri innostui grillauskesästä niin, että osti parvekkeelleen sähkögrillin. Mitäs sinkku grillillä tekee, voisi aika moni taas kysyä.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Yksin


Sinkkuuteen/yksin elämiseen liitetään ulkopuolisten toimesta usein automaattisesti yksinäisyys. Yksinäisyys on ikäänkuin sinkuille ulkopuolelta annettu tunne. Isoäitini tapasi käyttää naimattomista termiä "yksin jäänyt". Naimattomuus oli jotakin sääliteltävää. Sama säälittely liitettiin leskeytyneiden ja eronneiden kohtaloon. 

Yksinäisyydestä puhuttaessa on puolestaan monesti käynyt niin, että jotkut ihmiset ovat todenneet yksinäisyyden olevan myös hyvä asia. Siksi ajattelin, että jo blogini alkumetreillä on hyvä tarkentaa muutamien tärkeiden sanojen merkitykset.

Yksinäisyydellä tarkoitetaan Wikipedian mukaan yksin olemisen kokemusta, joka ei ole vapaaehtoista. Yksinäisyys on negatiivinen ja ahdistava tunnetila, jossa henkilö kaipaa muiden huomiota, seuraa ja hyväksyntää. Yksinäisyyden kokemus riippuu kokijasta. Henkilö voi kokea yksinäisyyttä myös muiden seurassa tai parisuhteessa. Yksinäisyys voi olla lyhyt- tai pitkäkestoista. Yksinäisyyttä ei tule sekoittaa yksin olemiseen tai yksin elämiseen!

Vapaaehtoinen yksinolo puolestaan liitetään yleensä rauhaan, omaan aikaan ja itsetutkiskeluun. Voidaan myös nähdä, että yksinolo on taito, jota kaikilla ei automaattisesti ole. Jotkut ihmiset tarvitsevat ympärilleen jatkuvasti toisia ihmisiä tai erilaisia tapahtumia ja virikkeitä. Heillä ei välttämättä ole kykyä olla yksin. Useimmat ihmiset kuitenkin kaipaavat ainakin jonkin verran yksinoloa.

Yksin eläminen määritellään usein talouden henkilölukumäärällä. Tällöin yhden hengen taloudet ovat yksineläjiä. Toisaalta yksineläjä voi asua myös kommuunissa tai soluasunnossa. Yksineläjä ja sinkku katsotaan yleensä toistensa synonyymeiksi, vaikka joidenkin mielestä sanoilla on painotuseroja. Yksineläjä voi olla naimaton, eronnut tai leski. Hän voi olla hetero tai kuulua johonkin seksuaalivähemmistöön. Yksineläjällä voi olla myös lapsi/lapsia, jotka  joko asuvat lähivanhempansa luona tai ovat jo aikuistuneet. Yksin eläminen voi olla lyhyt elämänvaihe tai se voi kestää koko aikuisiän.





”On totta: Yksin synnytään ja kuollaan täällä.
Mut entäpä, jos esimerkiks aina
meit syntyis kymmenin ja kuolis tusinoittain
vain seuran vuoksi. Se ois sentään liikaa.
Ja silloin tietystikin valitettais sitä.”

Runosta Yksinäisyyden komedia / Oiva Paloheimo

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Uusi sinkkublogi aloittaa!


Olen aika kauan pyöritellyt päässäni bloggauksen aloittamista. Aihekin on ollut mielessä, mutta kesti pitkään ennen kuin palaset loksahtivat riittävästi kohdilleen. Blogini tulee käsittelemään yksin elämistä, sinkkuutta, arkea ja ehkä joskus yksinäisyyttäkin. Sinkkuutta yritän käsitellä monipuolisesti – ilman että keskittyisin pelkkään deittailuun.

Olen pääkaupunkiseudulla asuva sinkku/yksineläjä (30-40v.) ja tarkoituksena on kertoa jotain omastakin elämästä, mutta kuitenkin anonyymina pysyen.  Minulla ei ole lapsia, eikä lemmikkieläimiä. Omaan akateemisen koulutuksen ja työn. Olen aikaisemmin seurustellut ja asunut avoliitossa, mutta en ole koskaan ollut naimisissa. En ole muutamiin vuosiin etsinyt aktiivisesti kumppania, koska minusta deittailu on pääosin tylsää ja minulla on halu elää tätä elämääni mielekkäästi joka päivä. Pidän kuitenkin mahdollisena, että vielä joku päivä törmään kumppaniini. Niin voi käydä tai olla käymättä, en jaksa siitä stressata.

Koska tämä on lapsettoman sinkun blogi, nämä kirjoitukseni voivat jonkun mielestä vaikuttaa perhekielteisen lastenvihaajan tekstiltä. Kannatan Suomen säilymistä lapsi- ja perhemyönteisenä maana sekä olen yleisellä tasolla huolissani syntyvyyden laskusta. Tämän blogin painotus ei kuitenkaan tule olemaan tällaisissa asioissa, vaan tarkoitus on raottaa Suomessakin alati kasvavan yksineläjien joukon elämää, ajatuksia ja tarpeita. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tässä blogissa ei käsitellä yksinhuoltajien (hehän eivät ole yksineläjiä) elämää, mutta lapsistaan erossa asuvat etävanhemmat tai lapsensa jo aikuisiksi kasvattaneet yksineläjät ovat lämpimästi tervetulleita mukaan lukemaan ja kommentoimaan tekstejäni.

En osaa tässä vaiheessa sanoa, miten aktiivisesti bloggailen tai miten pitkäikäinen blogini on. Tämä on minulle pieni tutkimusmatka, projekti. 

Kommentteja ja ideoita otetaan ilolla vastaan. Olisi kiva löytää muita yksineläjien blogeja ja saada aikaan jopa keskustelua yhteisistä aiheista. Ilmiantakaa siis yksineläjien/sinkkujen blogeja, jos niitä tiedätte! 

Aloituslahjaksi saatte kaksi linkkiä, joiden takaa löytyvät (valitettavasti vain englanninkieliset) tekstit ovat avartaneet ajatteluani:
  1. Bella DePaulon blogi ”LivingSingle” Psychology Today –lehden sivuilla
  2. Singular-lehti