Luurangot

Täällä taas pitkän tauon jälkeen. Kolme kuukautta on taas vierähtänyt ihan älyttömän nopeasti. Donna oli käynyt kommenttilootassa kyselemässä kuulumisiani. Se oli kivasti tehty! Jäin oikein pohtimaan, mitä minulle kuuluu ja mitä siitä teille kertoisin. Yritän kertoa jotain.

Minä olen ollut kevyessä myllerryksessä. Vähän niinkuin pesukoneessa, mutta kuitenkin vain hellässä hienopesuohjelmassa. Mitään kauhean dramaattista ei ole tapahtunut. Pikemminkin olen kai ottanut askeleita eteenpäin joissain kauan sitten aloitetuissa projekteissa, joita en enää muistanut olevankaan. Otetaanpa esimerkki.

Minähän olen jo kertonut teille Konmari-projektistani. Siihen kuuluu omien tavaroiden läpikäyminen yksi kerrallaan ja miettiminen, tuottaako kyseinen tavara iloa ja/tai onko se käyttötarkoituksensa vuoksi tarpeellinen. Minulla ei lähtötilanteessa ollut mitenkään mielettömästi tavaraa, mutta on tässä kuitenkin todellista tavarasirkusta joutunut pyörittämään. Matkan varrella eteen on tullut paljon yllätyksiä. Esimerkiksi olisin voinut vannoa siivonneeni kaikki luurangot kaapeistani. Niin todellakin luulin. Tavaroita marittaessani törmäsin kuitenkin lempisarjakuvakirjoihini, joista yhdestä löytyi ex-poikaystäväni rakkaustykkäysterveiset. Ajattelin ensin, että mitäpä niistä, koska eiväthän ne enää ole voimassa. Päätin että kirja saa jäädä, koska se kuului keräilysarjaani. Kerroin tästä muutamille ystävilleni, jotka pyörittelivät silmiään. Ihmettelin moista reaktiota. Kahden päivän päästä otin kirjan uudelleen käsiini ja laitoin sen jätepaperiin. En missään nimessä halunnut kirjan jatkavan elämäänsä esim. divarin kautta. Kodistani löytyi myös eräs kiva design-käyttöesine. En ollut sitä juuri ajatellutkaan, mutta kun minun täytyi pysähtyä miettimään sitä KonMari-metodilla, muistin saaneeni kyseisen tavaran erään eksäni siskolta joululahjaksi. Hitot, mitäpä pienistä. Kyseessä on aika yleinen esine suomalaiskodeissa, joten mitä ihmeen väliä sillä on, kuka sen on minulle antanut. Annoin tavaran jäädä kotiini, mutta siitä lähtien tavaran antaja tuli jatkuvasti mieleeni, kun tavara osui silmiini. Blääh! Nakkasin esineen kirpparikassiin. Myös esimerkiksi korurasiasta löytyi yllättävän monta epämieluisilta ihmisiltä saatuja tavaroita. Poispoispois.

Hirvittävän noloa tunnustaa, mutta KonMari- ja sisustusprojektini ei ole vieläkään valmis. Metodin kehittäjä Marie Kondo neuvoo tekemään prosessin mahdollisimman nopeasti. Hän pitää puolta vuotta maksimiaikana. Puoli vuotta tuli minulle täyteen heinäkuun lopussa, mutta pidin jossain vaiheessa pitkän tauon, joten elokuun loppu olisi oikeampi määräaika. Tiedän jo nyt, ettei tämä valmistu elokuunkaan lopussa. Hyvä uutinen kuitenkin on, että olen sentään prosessin loppuvaiheessa. Minulle on ollut aivan mielettömän suuri yllätys, miten sidoksissa olen tavaraan. Olen edelleen sidoksissa tavaraan, mutta tavarasuhteessani on tämän vuoden aikana tapahtunut iso muutos. Nämä havainnot ja muutokset tuntuvat olevan sangen yleisiä KonMaria toteuttavien ihmisten keskuudessa.

Olen ehtinyt elämäni aikana osallistumaan aika monille "Kuka olen" -kursseille ja kasvuryhmiin. Kuvittelin jo tuntevani itseni aika hyvin. Vaikka luin hieman kulttimaisen KonMari-kirjan ennen kuin ryhdyin läpikäymään materiaani, en uskonut tavaralähtöisen tarkastelutavan puhuttelevan itseäni näin voimakkaasti. KonMari-metodia oikeaoppisesti toteuttaessaan henkilön tulee tehdä visiointi sellaisesta elämästä, jota hän haluaa elää. Tavaroita käydään läpi tämä visio mielessä ja tätä kautta kuljetaan kohti haluttua elämää. Yllättävän moni marittaja kertoo visionsa toteutuneen todella hyvin. Ainakin suomalaisten marittajien visiot vaikuttavat tosin olevan yleensä hyvinkin realistisia. Minulle - ja monelle muulle - on kuitenkin tullut yllätyksenä, miten paljon nurkissamme on tavaroita, jotka liittyvät elämään jollaista emme halua. Moni on kertonut karsineensa tavaraa runsaasti ja vielä karsimisen loppuvaiheessa päätynyt karsimaan aiemmin säilytettäviksi valittuja esineitä. Minullekin on käynyt näin. Moni on myös kertonut oman tyylin selkiytyneen prosessin aikana. Aluksi epäilin moisia puheita, mutta nyt ymmärrän hyvin, että niin melkein väistämättä tapahtuu.

Vaikka en ihan vielä ole saanut projektia päätökseen, olen jo hissukseen aloittanut uusia projekteja. Kiinnostavin projekti liittyy vaatekaappiin. Aion syksyn aikana osallistua vaatteisiin liittyvälle kurssille tarkoituksena kehittää tyyliäni sekä vaatteiden hankinta- ja huoltotaitoja. Toisena projektina on vertaiskauppa. Suurimman osan karsimistani tavaroista olen lahjoittanut tuttaville ja hyväntekeväisyysjärjestöille. Merkittävä osa on mennyt lajiteltuina roskiin. Jotain kokeilin kuitenkin myydä netin kautta ja se kokeilu oli yllättävän mielekäs. Aion piakkoin taas käynnistää pienimuotoista nettimyyntiä. Täytyy kyllä myöntää, että olen viime aikoina tehnyt myös useamman hankinnan nettikirppareilta. Pyrkimykseni on kuitenkin pitää tavaramääräni kohtuullisena, joten liialliseen shoppailuun en aio sortua käytetyn enkä uuden tavaran suhteen.

Ai että miten tämä liittyy sinkkuuteen? Ehkä vaikka siten, että sinkuilla on usein aikaa panostaa itseensä ja kotiinsa. Kotona tehtävistä muutoksista ei myöskään tarvitse neuvotella eikä riidellä kenenkään kanssa. Toisaalta sinkulle kukaan ei yleensä myöskään huomauttele turhanpäiväisistä rojuista, vanhentuneista elintarvikkeista tai eksiltä saaduista lahjoista. Toivottavasti mahdollisimman monilla sinkuilla olisi halua panostaa itseensä ja kyky nähdä itsensä panostamisen arvoisena.

Sinkkumiesten kuvasarja

Kevät tulee kovaa vauhtia, kun minäkin herään lauantaiaamuna ennen kuutta! Kyllä sinkkumiehistä näköjään löytyy kuvia, kun vaan jaksaa etsiä. Ehkä onkin kyse siitä, että naisten blogien, lehtien ja somen kautta naisten kuvat leviävät tehokkaammin? Tai sitten kyse on vain siitä, mikä on osunut juuri minun silmiini :-D



Rafael Mantesson vaimo jätti 30-vuotiaan miehensä vieden yhteisestä asunnosta koiraa lukuunottamatta kaiken. Tilanne innoitti Mantesson taiteilemaan.

Japanilainen Keisuke ottaa selfieitä mielikuvitustyttöystävänsä kanssa.

Yksityiskohta poikamiesboksista.

Kreikkalainen kissasinkkumies!

Ruotsalaisella sinkkumiehellä on jopa kaksi kissaa!

Serbialaisen sinkkumiehen kylppäri.

Espanjalainen Alvaro, 33, makuuhuoneessaan.





Viisi viimeistä kuvaa kuuluu eri maalaisia sinkkumiehiä esitelleeseen kuvasarjaan.

Kuva-arvoituksia

Mitä tässä kuvassa tapahtuu?



Nainen riisuutuu tai pukeutuu keittiössä. Ei mitään sen kummallisempaa. Piirros kuuluu meksikolaisen taiteilijan kuvasarjaan. Katsotaan seuraava...




 

Löhöillään sohvalla,







 

juodaan alusvaatteisillaan kahvia keittiössä ja...

...venytellään sängyssä.


Mistä on kyse? No, tietysti sinkkuelämästä. Tai pikemminkin lapsettoman sinkkunaisen elämästä. Kuvissa on vain naisia, koska taiteilija on itse sinkkunainen. Miksi silmiini ei koskaan osu vastaavanlaisia juttuja sinkkumiesten elämästä? Vinkkaa minulle, jos olet nähnyt tai kuullut sellaisia.

Kuvat on piirtänyt Idalia Kandelas. Lisää tietoa löydät täältä.

Anteeksi yksinhuoltajat!

Aivan blogini alussa toivoin blogini pysyvän "lapsivapaana alueena" kohdistaen sanani erityisesti yksinhuoltajille. No, nythän olen itse sortunut puhumaan vauvoista ja lapsista lapsettomuutta käsitellessäni. Lienee siis tarpeen tarkentaa ajatuksiani yksinhuoltajuudesta, sinkkuudesta ja lapsista.

Syy, miksi aika epäystävälliseen sävyyn torjuin yksinhuoltajat sinkkublogistani, liittyy yksinhuoltajien asemaan yhteiskunnassamme. Toisin kuin lapsettomilla sinkuilla, yksinhuoltajilla on aika näkyvä asema. Heidät huomioidaan poliittisessa päätöksenteossa, he pitävät ääntä keskustelupalstoilla ja ihan jokainen meistä tuntee yksinhuoltajia. Heillä on myös tukenaan yhdistyksiä* ja erityisesti heille suunniteltuja tukimuotoja**. En väitä, enkä ajattele, että yksinhuoltajuus olisi helppoa. Eih! Päinvastoin, uskon sen olevan niin vaativaa, etten siihen itse kykenisi. En kadehdi sen enempää kuin halveksukaan yksinhuoltajia. En myöskään pidä heitä vähemmän sinkkuina. Ajattelen yksinhuoltajien kuitenkin olevan perheellisiä. Sinkun ja yksinasujan ajatellaan usein tarkoittavan samaa asiaa, mutta silloin ei huomioida, että yksinhuoltajakin voi olla sinkku. Myös lapsensa kanssa vuoroviikoin asuva yhteishuoltajasinkku ajautuu ainakin yksineläjä-määritelmän reunalle. Blogiani aloittaessani en ollut yksinkertaisesti ajatellut näitä asioita! Pyydän siis jälkikäteen anteeksi epäselkeyksiäni.

Minun on kuitenkin myönnettävä, että lapsettomana ja työni puolesta lasten kanssa tekemisissä olevana henkilönä, en enää blogissani halua keskittyä kovin syvällisesti vanhemmuuden haasteisiin sen enempää kuin iloihinkaan. Se oli tavoitteeni blogia aloittaessa. Yksin- ja yhteishuoltajasinkut ovat tervetulleita blogiini sinkkuilemaan, mutta ei mielellään liikaa lapsistaan hössöttämään, jos tällainen kömpelö sanonta sallitaan. (Ympärilläni kyllä hössötetään aivan riittämiin.)

Tunnustan kuitenkin olevani sen verran utelias, että seuraan kahden superrohkean sinkkunaisen matkaa yksinhuoltajaäideiksi. Donna jo odottaa omaa beibiään, kun taas Famnen redo:ssa vielä viittilöidään haikaraa oikeaan osoitteeseen. Molempiin odotuksiin ehtii vielä mukaan seuraamaan, jännittämään ja tsemppaamaan. Ainakin minussa on alkanut herätä kummitätimäisiä elkeitä tyyliin "neuloisinko pienelle pikkuruisen pipon", "tarvitaankohan lapsenvahtia" jne. Hullua! Kaikkea tämä Blogistaniassa luuhaaminen teettää ;-)

* Yhden vanhemman perheiden liitto, Pienperheyhdistys
** Mieskaveritoiminta, Tukiperhe- ja tukihenkilötoiminta, Lomakotitoiminta

Huonosti tunnettu, mutta kasvava joukkomme

Vuonna 1970 Yhdysvalloissa oli 38 miljoonaa sinkkua, mikä tarkoitti 28 prosenttia maan silloisesta väestöstä. Vuonna 2014 sinkkujen määrä Yhdysvalloissa oli jo 107 miljoonaa. Se on jopa 45 prosenttia Yhdysvaltain väestöstä. Siis melkein puolet väestöstä on sinkkuja!

Suomen asuntokunnista (siis huusholleista) 42% oli yhden hengen asuntokuntia vuoden 2015 lopussa. Yhden hengen asuntokuntien määrä lisääntyi edellisvuodesta jopa 14000 asuntokunnalla. Yli 65-vuotiaiden yksinasuvien määrä kasvoi eniten. Heidän määränsä lisääntyi vuoden sisällä kymmenellä tuhannella. Talouselämä teki kuitenkin mielenkiintoisen havainnon tilastoista: "Myös muissa ikäryhmissä yksin asuminen yleistyy. Alle 35-vuotiaiden yksinasuvien määrä kasvoi edellisvuodesta noin kolmella tuhannella henkilöllä." Suomen ja Yhdysvaltojen kehitys menee siis ihan samaan suuntaan, vaikka noita prosenttiosuuksia ei voikaan suoraan verrata toisiinsa.

Yhdysvalloissa on jo uskallettu sanoa ääneen, että sinkut ovat kasvava ja tärkeä äänestäjäryhmä. Suomessa yksineläjien yhdistys Yksinasuvat ry on yrittänyt tuoda yksineläjien näkökulmaa poliittiseen päätöksentekoon. Tällä hetkellä Suomessa ei vielä mietitä lakeja säädettäessä yksineläjiä. Toivottavasti tulevaisuudessa se on itsestäänselvää.

On kummallista, miten vähän sinkkuja ja sinkkuutta on tutkittu. Yhdysvaltalainen sinkkututkija Bella DePaulo uskoo syynä olevan avioliittoinstituution ensisijaisuus. Länsimaisissa yhteiskunnissa vallitsee näkemys avioliitosta ensisijaisena elämänmuotona. Näin ollen sinkut nähdään helposti avioliitolle alisteisesti joko avioliitossaan epäonnistuneina tai avioliittoon pääsyä odottavina henkilöinä. Sinkkuutta ei ole pidetty merkityksellisenä tai tutkimuksen arvoisena asiana. Bella DePaulo julkaisi elokuussa joitakin löytöjä sinkkuja koskevista tutkimuksista. Lisää sinkkututkimuksia tarvittaisiin kuitenkin kipeästi. Kukaan ei esimerkiksi tunnu osaavan kertoa, miksi sinkkujen määrä kasvaa niin voimakkaasti.

Sinkkujen määrän kasvulla on lukuisia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tutkijatohtori Tanja Tyvimaa on esimerkiksi kysynyt, miksi sinkkujen määrän kasvu ei näy rakentamisessa. Hänen mukaansa "rakennusteollisuus pohjaa tilaratkaisunsa lähtökohtaisesti konservatiivisen, perhelähtöisen elämäntyylin tarpeisiin". Näin siitä huolimatta, että jo nyt pienten asuntojen neliöt ovat isoja asuntoja selvästi kalliimpia.

Tätä aihetta käsittelevän englanninkielisen artikkelin löydät tästä.

Yksin

Sinkkuuteen/yksin elämiseen liitetään ulkopuolisten toimesta usein automaattisesti yksinäisyys. Yksinäisyys on ikäänkuin sinkuille ulkopuolelta annettu tunne. Isoäitini tapasi käyttää naimattomista termiä "yksin jäänyt". Naimattomuus oli jotakin sääliteltävää. Sama säälittely liitettiin leskeytyneiden ja eronneiden kohtaloon. 

Yksinäisyydestä puhuttaessa on puolestaan monesti käynyt niin, että jotkut ihmiset ovat todenneet yksinäisyyden olevan myös hyvä asia. Siksi ajattelin, että jo blogini alkumetreillä on hyvä tarkentaa muutamien tärkeiden sanojen merkitykset.

Yksinäisyydellä tarkoitetaan Wikipedian mukaan yksin olemisen kokemusta, joka ei ole vapaaehtoista. Yksinäisyys on negatiivinen ja ahdistava tunnetila, jossa henkilö kaipaa muiden huomiota, seuraa ja hyväksyntää. Yksinäisyyden kokemus riippuu kokijasta. Henkilö voi kokea yksinäisyyttä myös muiden seurassa tai parisuhteessa. Yksinäisyys voi olla lyhyt- tai pitkäkestoista. Yksinäisyyttä ei tule sekoittaa yksin olemiseen tai yksin elämiseen!

Vapaaehtoinen yksinolo puolestaan liitetään yleensä rauhaan, omaan aikaan ja itsetutkiskeluun. Voidaan myös nähdä, että yksinolo on taito, jota kaikilla ei automaattisesti ole. Jotkut ihmiset tarvitsevat ympärilleen jatkuvasti toisia ihmisiä tai erilaisia tapahtumia ja virikkeitä. Heillä ei välttämättä ole kykyä olla yksin. Useimmat ihmiset kuitenkin kaipaavat ainakin jonkin verran yksinoloa.

Yksin eläminen määritellään usein talouden henkilölukumäärällä. Tällöin yhden hengen taloudet ovat yksineläjiä. Toisaalta yksineläjä voi asua myös kommuunissa tai soluasunnossa. Yksineläjä ja sinkku katsotaan yleensä toistensa synonyymeiksi, vaikka joidenkin mielestä sanoilla on painotuseroja. Yksineläjä voi olla naimaton, eronnut tai leski. Hän voi olla hetero tai kuulua johonkin seksuaalivähemmistöön. Yksineläjällä voi olla myös lapsi/lapsia, jotka  joko asuvat lähivanhempansa luona tai ovat jo aikuistuneet. Yksin eläminen voi olla lyhyt elämänvaihe tai se voi kestää koko aikuisiän.

”On totta: Yksin synnytään ja kuollaan täällä.

Mut entäpä, jos esimerkiks aina

meit syntyis kymmenin ja kuolis tusinoittain
vain seuran vuoksi. Se ois sentään liikaa.
Ja silloin tietystikin valitettais sitä.”

Runosta Yksinäisyyden komedia / Oiva Paloheimo

Uusi sinkkublogi aloittaa!

Olen aika kauan pyöritellyt päässäni bloggauksen aloittamista. Aihekin on ollut mielessä, mutta kesti pitkään ennen kuin palaset loksahtivat riittävästi kohdilleen. Blogini tulee käsittelemään yksin elämistä, sinkkuutta, arkea ja ehkä joskus yksinäisyyttäkin. Sinkkuutta yritän käsitellä monipuolisesti – ilman että keskittyisin pelkkään deittailuun.

Olen pääkaupunkiseudulla asuva sinkku/yksineläjä (30-40v.) ja tarkoituksena on kertoa jotain omastakin elämästä, mutta kuitenkin anonyymina pysyen.  Minulla ei ole lapsia, eikä lemmikkieläimiä. Omaan akateemisen koulutuksen ja työn. Olen aikaisemmin seurustellut ja asunut avoliitossa, mutta en ole koskaan ollut naimisissa. En ole muutamiin vuosiin etsinyt aktiivisesti kumppania, koska minusta deittailu on pääosin tylsää ja minulla on halu elää tätä elämääni mielekkäästi joka päivä. Pidän kuitenkin mahdollisena, että vielä joku päivä törmään kumppaniini. Niin voi käydä tai olla käymättä, en jaksa siitä stressata.

Koska tämä on lapsettoman sinkun blogi, nämä kirjoitukseni voivat jonkun mielestä vaikuttaa perhekielteisen lastenvihaajan tekstiltä. Kannatan Suomen säilymistä lapsi- ja perhemyönteisenä maana sekä olen yleisellä tasolla huolissani syntyvyyden laskusta. Tämän blogin painotus ei kuitenkaan tule olemaan tällaisissa asioissa, vaan tarkoitus on raottaa Suomessakin alati kasvavan yksineläjien joukon elämää, ajatuksia ja tarpeita. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tässä blogissa ei käsitellä yksinhuoltajien (hehän eivät ole yksineläjiä) elämää, mutta lapsistaan erossa asuvat etävanhemmat tai lapsensa jo aikuisiksi kasvattaneet yksineläjät ovat lämpimästi tervetulleita mukaan lukemaan ja kommentoimaan tekstejäni.

En osaa tässä vaiheessa sanoa, miten aktiivisesti bloggailen tai miten pitkäikäinen blogini on. Tämä on minulle pieni tutkimusmatka, projekti. 

Kommentteja ja ideoita otetaan ilolla vastaan. Olisi kiva löytää muita yksineläjien blogeja ja saada aikaan jopa keskustelua yhteisistä aiheista. Ilmiantakaa siis yksineläjien/sinkkujen blogeja, jos niitä tiedätte! 

Aloituslahjaksi saatte kaksi linkkiä, joiden takaa löytyvät (valitettavasti vain englanninkieliset) tekstit ovat avartaneet ajatteluani:

1. Bella DePaulon blogi ”LivingSingle” Psychology Today –lehden sivuilla
2. Singular-lehti