Kasvurenkaita

Minulla on hyvä ystävä. Eikun. Minulla oli hyvä ystävä. Eikun. Tunnen hyvin erään ihmisen, johon minulla on epäselvä suhde.

Kyse on naispuolisesta ystävästä, joka on ollut eräänlainen ei-biologinen sisko tai serkku minulle. Meillä on useita yhdistäviä tekijöitä, vaikka on meissä tosi paljon eroavaisuuksiakin. Olemme kokeneet yhdessä yhtä sun toista, mutta jo useamman vuoden ajan välillämme on vallinnut lähinnä hiljaiselo. En muista mistä se alkoi! Hitto, miksen muista? Kumpi sen aloitti? Vai eikö oikein kumpikaan? Kai meillä molemmilla oli kiireitä, töitä, harrastuksia ja kaikenlaista. Eipä sillä ole oikeastaan niin väliäkään, mistä radiohiljaisuus johtui, koska koen ettei välillämme ole mitään vihanpitoa.

Nimittäin soitin hänelle viime vuonna. Niin, vii-me vuon-na. Soitin hänelle puoliautomaattisesti, kun soitin kaikille muillekin tärkeille henkilöille erään asian ilmoittamiseksi. En edes miettinyt silloin sitä soittoa. Vasta puhelun aikana tajusin, ettemme olleet pitäneet kuukausiin yhteyttä. Puhuimme aika pitkään ja päivitimme kuulumisiamme. Koska emme voineet puhua tarpeeksi pitkään, sovimme vielä uudenkin puhelun. Toisen puhelun aikana sovimme, että olisi hyvä tavatakin. Ystäväni kiireiden vuoksi sovimme kuitenkin tapaamisen vasta parin kuukauden päähän. Tällöin ystäväni otti asiallisesti yhteyttä ja siirsi tapaamista vielä kuukaudella kiireidensä vuoksi. Tapaamisen piti oli joulukuussa, mutta en ole kuullut hänestä enää sen jälkeen. Facebook-päivitysten perusteella ystäväni on hengissä.

Minulla on aika syvällisiä ystävyyssuhteita. Niissä suhteissa vuoden parin hiljaiselot eivät haittaa. Tämä tuli jälleen kerran todistettua erään toisen ihmisen kanssa hiljattain. Sillä on kuitenkin merkitystä, miten usein ehtii toisen kanssa jutella tai jopa tavata. Yhteydenpito muokkaa suhdetta. Joku ihminen siirtyy ihmissuhteiden sisäkehältä ulkokehälle ja joku toinen ulkokehältä lähemmäs ydintä. Se on normaalia. Ihmissuhteiden kehältä myös tippuu ihmisiä pois ja uusia putkahtaa tilalle. Sekin on normaalia. Jos hahmottaa omaa verkostoaan esimerkiksi alla olevan mallin avulla, voi myös tarkastella miten suhteet ovat jakautuneet elämän eri osa-alueiden kesken; perhe, suku, pitkäaikaisimmat ystävät, työelämän ihmiset, opiskeluaikojen kaverit, arjen tuttavat (kaupan kassa, kampaaja, hieroja yms.), harrastuskaverit, järjestö-/seurakunta-/puoluetutut, nettitutut jne. Ympyrän voi jakaa sektoreihin, jotka nimeää elämän osa-alueiden mukaan. Joillain ihmisillä on paljonkin eri osa-alueita elämässään, toisilla vähemmän. Sekin on normaalia.

Ehkä tärkeintä minulle on, että itselläni on riittävästi aikaa ystäville ja läheisille. Jaan sitä aikaani sitten niille, joilla kulloinkin on aikaa minulle.

Meno-paluu yhdelle

Lupailin jo aikaa sitten Viuhtin blogin kommenttilootassa, että kertoisin jotain soolomatkoistani. Aikaa on kulunut, koska olen ihmetellyt, mitä teille kertoisin. Olen tehnyt lähinnä omatoimimatkoja, joiden tarkkoja reittejä en tahdo paljastaa, etten itse paljastuisi.

Soolomatkailu juontaa kuitenkin juurensa mahdollisesti jopa lapsuudestani. Matkustin putkikassi kainalossa pikalinjoilla. Joku vei minut bussille ja joku toinen haki määränpäästä. Eväänä oli ehkä voileipä ja sellainen kolmion muotoinen Trip. Niin se kävi. Kun vähän vartuin, en tarvinnut enää saattajiakaan. Olin aika tomera. Olin vielä ala-asteella, kun matkustin ensimmäistä kertaa lentokoneella Suomesta ulkomaille sukulaisten luo. Kaulassa täytyi pitää Finnairin alaikäisten kaulalappua ja lentoemännät huolehtivat molemmilla lentokentillä kulkemisistani. Laivayhtiön sääntöjen mukaisesti pääsin Ruotsinlaivalle yksin vasta 16-vuotiaana, joskin silloinkin matkaan piti olla vanhempien lupa. En ollut kiinnostunut risteilemisestä, vaan Ruotsiin pääsemisestä. Takaisin tullessa tapasin laivalla amerikkalaisen nuoren miehen, joka oli ollut Sveitsissä vapaaehtoistyössä ja lähtenyt sen jälkeen yksin Pohjois-Eurooppaan interrailaamaan. Myös vanhempi sisarukseni reissasi yksin Euroopassa ja kertoi matkoistaan kiinnostavia juttuja. Minusta yksin matkustamisessa ei ole ollut koskaan mitään kummallista.

Parikymppisenä olin vapaaehtoistyössä alueella, mistä yläreunan kuva on otettu. Leikkasin loppumatonta nurmikenttää, autoin tsekkiläistä poikaa kolmen metrin korkuisten ja kilometrien mittaisten pensasaitojen leikkaamisessa, pesin vessoja, laitoin ruokaa, pystytin telttoja, ajoin autoa pelkääjän paikalta ja tein paljon muutakin. Se oli mukavaa. Meidän porukka oli kansainvälinen. Oli ruotsalainen, puolalaisia, tsekkiläinen, slovakialainen, amerikkalainen ja minä. Sekä tietysti kauheasti brittejä ja yksi skotti. Olen myöhemmin yrittänyt saada kontaktia siihen tsekkiläiseen poikaan, mutta en ole onnistunut. Työjakson jälkeen vietin hetken aikaa yksin Lontoossa. Nukuin samassa hostellihuoneessa ranskalaisen nuoren miehen kanssa. Harmi kyllä, hän ei oikein osannut englantia enkä minä ranskaa. Nukuin hostellissa huonosti liikenteen melun ja varmaan suurkaupungin aiheuttaman jännityksen vuoksi. Olinhan maalaistyttö. Päivisin vaeltelin ympäri Lontoota kuitenkin yllättävän kätevästi. Matkasta jäi hyvä muisto, eikä mitään traumoja, vaikka yksin olinkin lähtenyt matkaan.

Noiden matkojen jälkeen on tullut käytyä aika monissa paikoissa. Useimmiten yksin, joskus kaksin ja yhden ainoan kerran ryhmämatkalla. Kertoisin mielelläni enemmän yksin tekemistäni matkoista, mutta olisi oikeastaan kiva tietää, minkälaiset asiat teitä kiinnostaisivat. Jos esimerkiksi soolomatkailussa jokin asia erityisesti mietityttää, niin voisin yrittää vastata siihen.

Sinkkumiesten kuvasarja

Kevät tulee kovaa vauhtia, kun minäkin herään lauantaiaamuna ennen kuutta! Kyllä sinkkumiehistä näköjään löytyy kuvia, kun vaan jaksaa etsiä. Ehkä onkin kyse siitä, että naisten blogien, lehtien ja somen kautta naisten kuvat leviävät tehokkaammin? Tai sitten kyse on vain siitä, mikä on osunut juuri minun silmiini :-D



Rafael Mantesson vaimo jätti 30-vuotiaan miehensä vieden yhteisestä asunnosta koiraa lukuunottamatta kaiken. Tilanne innoitti Mantesson taiteilemaan.

Japanilainen Keisuke ottaa selfieitä mielikuvitustyttöystävänsä kanssa.

Yksityiskohta poikamiesboksista.

Kreikkalainen kissasinkkumies!

Ruotsalaisella sinkkumiehellä on jopa kaksi kissaa!

Serbialaisen sinkkumiehen kylppäri.

Espanjalainen Alvaro, 33, makuuhuoneessaan.





Viisi viimeistä kuvaa kuuluu eri maalaisia sinkkumiehiä esitelleeseen kuvasarjaan.

Kuva-arvoituksia

Mitä tässä kuvassa tapahtuu?



Nainen riisuutuu tai pukeutuu keittiössä. Ei mitään sen kummallisempaa. Piirros kuuluu meksikolaisen taiteilijan kuvasarjaan. Katsotaan seuraava...




 

Löhöillään sohvalla,







 

juodaan alusvaatteisillaan kahvia keittiössä ja...

...venytellään sängyssä.


Mistä on kyse? No, tietysti sinkkuelämästä. Tai pikemminkin lapsettoman sinkkunaisen elämästä. Kuvissa on vain naisia, koska taiteilija on itse sinkkunainen. Miksi silmiini ei koskaan osu vastaavanlaisia juttuja sinkkumiesten elämästä? Vinkkaa minulle, jos olet nähnyt tai kuullut sellaisia.

Kuvat on piirtänyt Idalia Kandelas. Lisää tietoa löydät täältä.

Naiseus - lasten kera tai ilman

Minun piti julkaista tämä postaus jo keskiviikkona, kun vietettiin naistenpäivää. Juttu ei kuitenkaan valmistunut ja uskoin sen johtuneen kiireistäni. Kun nyt sitten on ollut aikaa paneutua asiaan, olen tajunnut etten oikein saa ajatuksiani paperille. Minun piti kirjoittaa teille siitä naiseudesta, joka jää jäljelle kun äitiyttä ei lasketa. Eli mistä? Rinnoista, vaginasta, kuukautisista, mekoista, korkokengistä, huulipunista ja kynsilakoista? Mitä muuta naiseus on? Miesten pään menoksi juonimista kuten Vanha Testamentti opettaa tarinallaan Aatamista, Eevasta ja omenasta?

Nuorempana ajattelin, että sitten kun minusta tulee äiti, en aio ryhtyä vain äidiksi. Minulla oli muun muassa sellainen päähänpinttymä, että en missään nimessä laita Facebookiin profiilikuvaa, jossa lapsi esiintyy kanssani. Ajattelin myös, että pysyn sosiaalisessa mediassa "Maijana" enkä ryhdy postaamaan pelkkiä äitiysjuttuja. Nämä ovat ihan mielenkiintoisia ajatuksia edelleen. On kiinnostavaa seurata, kuinka monen naisen (miehenkin) profiilikuvassa esiintyy lapsi, ja pohtia, ovatko nämä ihmiset luokiteltavissa heidän muunkin some-käyttäytymisen perusteella. Myös äitiysjuttujen postittaminen Facebookissa on kiinnostavaa, joskin napsautan kyseisten ihmisten seuraamisen yleensä niin nopeasti pois päältä, etten juuri ehdi ilmiötä seurata. On ollut hassua huomata, että muutamat tuntemani miehetkin ovat humpsahtaneet täysillä tällaiseen "some-äitiyteen" toisten isien pysytellessä visusti työasioissa tai uutisten jakamisessa.

Mutta asiaan, eli naisiin.

Naistenpäivän historiaan kuuluu naisten oikeuksien puolesta taistelua. Minna Canth on minulle aivan liian kaukainen hahmo samaistuttavaksi. Ymmärrän kuitenkin, että jo silloin kauan sitten valettiin perustuksia monille nykyajan naisten elämän itsestäänselvyyksille. Meillä on ääni-, omistus- ja perintöoikeudet. Saamme mennä ravintolaan ilman miesseuralaista. Saamme pukeutua mekkoihin ja housuihin, korkokenkiin ja tennareihin. Nainen voi toimia niin pappina kuin upseerina. Nainen voi jopa solmia avioliiton toisen naisen kanssa. Tämä kaikki on upeaa, mutta silti jollain tavalla kovin pinnallista.

Mitä se ydinnaiseus on? Jos äitiys jätetään naiseudesta pois, mitä jää? Siihen on vaikeampaa löytää vastausta. Monien mielestä naiset ovat fyysisesti miehiä heikompia ja henkisesti miehiä herkempiä. Nämä asiat eivät kuitenkaan päde kaikkien kohdalla, eikä naiseuden määritteleminen miesten kautta tunnu järkevältä. Kun pohdin naiseutta, päädyn yhä uudestaan rintoihin, kohtuun, vaginaan ja synnyttämisen mahdollistavaan lantion muotoon. Naisen biologia antaa mahdollisuuden suvun jatkamiseen. Ja sanoivatpa homoseksuaaliset naiset mitä tahansa väitän, että naisen keho on muotoiltu nimenomaan heteroseksuaalisen seksin harrastamiseen hyvin sopivaksi. Toisaalta päädyn pohdinnoissani ihmisyyteen. Siihen, että nainen on ihminen yhtä lailla kuin mies. Ei vähempi- eikä enempiarvoinen. Mielestäni naiseus on oman ihmisyyden ja persoonallisuuden toteuttamista sinä aikana, mikä elettäväksi kullekin annetaan, ja niillä lahjoilla, jotka on kullekin annettu.

Minulla ei ole ollut hirveästi idoleita. Olen pitänyt sitä huononakin asiana. Muistan kuitenkin erään henkilön, joka tuntuu jo vaipuneen muilta unohduksiin. Hän on Suomen Pankin pääjohtajana toiminut Sirkka Hämäläinen. Muistan kuulleeni arvostusta hänen uraansa kohtaan ja ajatelleeni, että hän on rohkea ja kiinnostava nainen. Sirkka Hämäläinen mursi yhden miehisen linnakkeen. Tänä päivänä yksi ehdottomista idoleistani on kapellimestari Susanna Mälkki, joka on toinen miehisten linnakkeiden rikkoja. On samalla jotenkin surullista, että ihailuni on näin urakeskeistä. Susanna Mälkin kohdalla voin kuitenkin sanoa, että ihailuni ei kohdistu vain hänen titteleihinsä. Ihailen Mälkkiä hänen ajatustensa ja hänen hurmaavan naisellisen tyylinsä vuoksi. Jos teillä on mahdollisuus mennä kuuntelemaan hänen johtamaa konserttia, se mahdollisuus kannattaa hyödyntää. Musiikkitalossa paikankin voi valita niin, että istuu kasvot kapellimestariin päin. Tietääkseni muuten Mälkillä ei ole lapsia, mikä tietysti kiinnostaa paljonkin. Susanna Mälkki on hyvin vahvasti nainen, vaikka hän ei ole äiti.

Alunperin minun piti kirjoittaa teille Courtney Martinin ihanasta blogijulkaisusta, joka on suunnattu sekä äideille että lapsettomille naisille. En kuitenkaan osannut sanoittaa ajatuksiani. Lukekaa itse, jos jaksatte. Käännän teille kuitenkin yhden ajatuksen:

"Kun lapsettomille naisille annetaan heille kuuluva arvostus ja vapaus rakentaa elämäänsä ilman sosiaalista painetta, myös äidit vapautetaan siitä tunteesta, että heidän arvonsa määrittyy vain äitiyden kautta."

Courtney Martin kirjoittaa, että äitien tulisi enemmän kysyä ja kuunnella lapsettomien naisten ajatuksia. Koska olemme kaikki naisia.