keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Toisenlainen joulu

Vihjailin jo etukäteen viettäväni jouluani ihan uudella tavalla ja lupailin raportoidakin siitä. Taisin tehdä paljastukseni ensimmäiseksi Viuhtin blogin kommenttiosiossa, jossa tilitin aiempia kokemuksiani sinkkujouluista. Minulla on nimittäin kokemuksia muun muassa siitä, että hyvää (kai) tarkoittavat sukulaiset kutsuvat jouluksi luokseen kuin hyväntekeväisyystyönään. Olen kuullut hyvinkin alentavia kommentteja heidän suistaan, siitä että eihän jouluna voi olla yksin. Tämmöisestä kohtelusta suivaantuneena päätin jo toukokuussa 2016, että seuraavaksi jouluksi menen kylpylään, jotta minua ei edes voi kutsua jouluksi minnekään. Siispä paikat kylpylästä varattiin ajoissa ja matkaan lähdettiin pari päivää ennen aattoa. (En ollut kylpylässä yksin.)

En itse asiassa ollut ajatellut, että monikin Suomen kylpylöistä järjestää asiakkailleen joululomia. Olen aikoinaan työskennellyt eräässä lomakeskuksessa ja siellä joulu oli ainoa aika vuodesta, kun talo suljettiin muutamaksi päiväksi. Niinpä en oikeastaan tutustunut eri kylpylöiden tarjontaan, vaan varasin joululomapaikat erään sopivan paikkakunnan kylpylästä viideksi vuorokaudeksi. Mielessäni oli rauhallinen joulunaika. Kuvittelin lomailevani lapsivapaassa ympäristössä, ruokailevani päivittäin seisovassa pöydässä, nauttivani kauneushoidoista ja hieronnoista, viettäväni päivittäin aikaa altailla ja saunoissa jne.

Heti paikalle saapuessa huomattiin, että kuvitelma lapsiperheiden kotijouluista oli harhaa, sillä kymmenet lapsiperheet olivat löytäneet tiensä samaan kylpylään. Onneksi sain vihjeen kauneushoitojen varaamisesta, sillä sain yhden viimeisistä vapaista kasvohoitoajoista. Puolentoista tunnin hoidon sijasta jouduin kuitenkin tyytymään tunnin kasvohoitoon aatonaattona. Vaikka kylpylä oli täynnä asiakkaita jouluna, olivat kosmetologit jostain syystä vapaalla. Hierontoja ei ollut ollenkaan! Altaat ja saunat olivat kuitenkin jopa odottamaani hieman parempia, eikä siellä ollut mieletöntä tungosta koko loman aikana. Seisovissa pöydissä söimme kolmesti päivässä, mutta ruoka oli mielestäni vähän yllätyksetöntä ja etenkin rasvaista. Muissa kylpylöissä ruoka on kokemukseni mukaan ollut kevyempää. Lapsia oli joka paikassa ja lasten kitinää, juoksemista, raivareita sekä muuta vastaavaa joutui vähintään puolella silmällä todistamaan, vaikka muuhun yritti keskittyä.

Kylpylän ohjelma oli todella jouluinen! Ohjelmassa oli joululauluja, joulukirkko, kynttilähartaus, joulukuusen koristelua, joulupukin vierailu, lasten piiritanssia ja vaikka mitä muuta. Jouluruokaa tarjottiin tietysti. Tässä kylpylässä myös karaokea ja tanssia oli tarjolla runsaasti, mistä en itse niin välittänyt. En osallistunut ohjattuun ohjelmaan kuin pieneltä osin. Tajusin vasta myöhemmin vilkuilla muiden kylpylöiden ohjelmatarjontaa ja hoksasin, että joku muu kylpylä olisi ehkä ohjelmansa puolesta sopinut minulle hieman paremmin. Kävimme kuitenkin myös kylpylän ulkopuolella tuulettumassa ja tapasin paikallisia ystäviäni, joten oma ohjelma täydensi lomaa. Olisi mukava tietää, onko muissakin kylpylöissä joulun aikaan yhtä paljon lapsia. Kaikesta päätellen monet lapsiperheet matkustavat jouluiksi kylpylöihin, eikä se olekaan pelkkää seniori- ja sinkkuhuvia kuten olin kuvitellut.

Joulu siis sisälsi paljon hyvää ja jotain pieniä ärsytyksen aiheita. Sain rentouduttua, nukuin pitkään, uin paljon ja söin liikaa. Loma oli siis aika onnistunut.

Voisin mennä kylpylään jouluksi uudestaankin, jopa samaan kylpylään, vaikka mielellään kokeilisinkin jotain toista paikkaa. Olen viettänut muutamia jouluja ihan yksinkin puhtaaksi siivotussa ja kauniiksi koristellussa kodissani herkkuja napostellen, kirjaa lukien, lenkillä käyden, muutamia joulupuheluita soittaen sekä kirkossa ja/tai konsertissa tai hautausmaalla käyden. Ne ovat olleet ikimuistoisia jouluja! Ehkä jopa parhaita. Erilaiset joulut ovat mukavia, koska mielestäni on kiva kokeilla uusia juttuja. Jokaiselle kotonaan ikiomaa jouluaan viettävälle sanoisin, että toisten ihmisten seura on joulun aikaan yliarvostettua. Yksin tai pienellä porukalla jouluksi hiljentyessä on mahdollisuus nauttia ajasta, jolloin koko Suomi kerrankin hidastuu ja rauhoittuu. Miksi kylpylän tai laivan kaltaisessa markkinapaikassa joulun viettäminen olisi perheettömälle sinkulle parempi juttu kuin rentouttava ja omannäköinen joulu omassa kotipesässä? Näin annetaan ymmärtää. On hienoa, että mahdollisuuksia on olemassa. Minä en kuitenkaan nauttinut lasten piirileikeistä, kuten kuulin toisten sanovan: "lasten ilo tekee joulun", vaan hiippailin hotellihuoneeseen kirjani ääreen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti