Leukaluun palasia

Kaikki varmasti muistavat taannoisen verilöylyn Norjan Utöyalla. En koskaan halunnut perehtyä siihen kovin tarkasti, mutta joitain juttuja on jäänyt mieleeni. Muistan tapauksen, jossa uhrien omaiset päästettiin saarelle katsomaan paikkaa, jossa heidän rakkaansa olivat viimeiset hetkensä viettäneet. Moni omainen tiesi tarkan paikankin, missä läheinen oli kuollut. Eräät vanhemmat menivätkin siksi katsomaan leiripaikan saunaa, jonne heidän teini-ikäinen lapsi piiloutunut ja myöhemmin tullut ammutuksi. Tapauksen parissa työskennelleet tutkijat apujoukkoineen olivat ihan varmasti yrittäneet tehdä saarella kaikkensa ennen kuin omaisia sinne otettiin vastaan. Saunaan menneet vanhemmat löysivät lattialta kuitenkin palan jonkun uhrin leukaluuta - ehkä oman lapsensa.

En ole mielestäni mikään siivoton tyyppi. Aiemmin myös kuvittelin, etten säilö sen pahemmin luurankoja kuin mitään tarpeetonta tavaraakaan kaappien ja laatikkojen perälle. Uskoin siivonneeni päättyneiden projektien sälät roskiin & arkistoihin. Kuvittelin myös monen monta kertaa elämässäni avanneeni uuden lehden ja ottaneeni reippaita askelia ihan uuteen elämänvaiheeseen. Pinnalta katsoen se onkin totta. Mikroskoopilla katsottaessa taas... Löysin siis vieläkin kodistani tavaroita, jotka olen saanut eksiltäni. Kuinka hemmetin kauan tätä jatkuu? Yksi minua hirmuisen pitkään palvellut arkinen esine on ollut vaikeasti korvattavissa. En voi heittää sitä menemään, koska tarvitsen sitä paljon. Uutta olen etsinyt hartaastikin, mutta on ollut todella vaikea löytää yhtä hyvää tai jopa parempaa. Pari päivää sitten parahdin asiasta nettiin ja ihmiset alkoivat auttaa minua oikein porukalla. Moni tarjosi omia vastaavia esineitään, moni antoi ostovinkkejä ja lupasipa joku jopa ryhtyä tekemään minulle kyseistä esinettä. Nettiryhmissä on kuulkaa valtavasti poweria! Sain kimmokkeen etsiä vielä tarkemmalla kammalla uutta tuotetta netistä. Surffasin tunteja ja muuntelin tuumia senteiksi, mutta ei löytynyt. Päätin sittenkin tehdä esineen itse, sillä tiesin saavani aikaan jonkin kelvollisen, joskaan en varmasti mitään tosi upeaa. Aivan viimeisissä tarkastuksissa löysin vihdoin ja viimein lupaavan tuotteen. Se täyttää kaikki kriteerini, se on hinnaltaan reilusti alle 10 euroa ja voin käydä ostamassa sen helsinkiläisestä kivijalkaliikkeestä. Huomatkaa, että olin valmis tilaamaan tuotteen vaikka toiselta puolelta maapalloa ja hintahaitarini ylettyi 50 euron korville. Olen jo nyt varma, että rakastan sitä hetkeä, kun heitän tuon entisen tavaran pois. Saman tyyppisen, mutta huomattavasti kevyemmän prosessin kävin läpi avaimenperäni kanssa. Haluan vanhasta eroon ja uuden tilalle.

Hiljattain olin tavaratalon kosmetiikkaosastolla etsimässä lahjahajuvettä eräälle nuorelle. Tuskastelimme myyjän kanssa ihanien hajuvesien mielettömän suurta valikoimaa. Kun palasin kotiin aloin pohtia, kuinka kauan ole jumittanut vanhoissa tuoksuissani. Kuulkaa kauan! Olen pitänyt elämäni ykköstuoksuna erästä sinänsä tosi hyvin minulle sopivaa tuoksua, jonka *huokaus* sain alunperin lahjaksi eräältä suurelta rakkaudeltani. On minulla tietenkin ollut välissä jotain lyhytaikaisia tuoksuja, jotka muuten usein liittyvät joihinkin lyhytaikaisiin suhteisiin. Tuoksut ovat minulle hirveän tärkeitä. Jos olen surullinen tai siipi maassa, laitan itselleni äkkiä hajuvettä, sillä se piristää ainakin vähän. Lähiajan projektini on löytää itselleni uusi ykköstuoksu, joka liittyy ihan vain minuun itseeni eikä kehenkään muuhun.

Ps. Dolce & Gabbana ei liity minuun mitenkään. Ilmaisessa kuvapankissa sattui vaan olemaan niukanlaisesti sopivia kuvavaihtoehtoja.

Luurangot

Täällä taas pitkän tauon jälkeen. Kolme kuukautta on taas vierähtänyt ihan älyttömän nopeasti. Donna oli käynyt kommenttilootassa kyselemässä kuulumisiani. Se oli kivasti tehty! Jäin oikein pohtimaan, mitä minulle kuuluu ja mitä siitä teille kertoisin. Yritän kertoa jotain.

Minä olen ollut kevyessä myllerryksessä. Vähän niinkuin pesukoneessa, mutta kuitenkin vain hellässä hienopesuohjelmassa. Mitään kauhean dramaattista ei ole tapahtunut. Pikemminkin olen kai ottanut askeleita eteenpäin joissain kauan sitten aloitetuissa projekteissa, joita en enää muistanut olevankaan. Otetaanpa esimerkki.

Minähän olen jo kertonut teille Konmari-projektistani. Siihen kuuluu omien tavaroiden läpikäyminen yksi kerrallaan ja miettiminen, tuottaako kyseinen tavara iloa ja/tai onko se käyttötarkoituksensa vuoksi tarpeellinen. Minulla ei lähtötilanteessa ollut mitenkään mielettömästi tavaraa, mutta on tässä kuitenkin todellista tavarasirkusta joutunut pyörittämään. Matkan varrella eteen on tullut paljon yllätyksiä. Esimerkiksi olisin voinut vannoa siivonneeni kaikki luurangot kaapeistani. Niin todellakin luulin. Tavaroita marittaessani törmäsin kuitenkin lempisarjakuvakirjoihini, joista yhdestä löytyi ex-poikaystäväni rakkaustykkäysterveiset. Ajattelin ensin, että mitäpä niistä, koska eiväthän ne enää ole voimassa. Päätin että kirja saa jäädä, koska se kuului keräilysarjaani. Kerroin tästä muutamille ystävilleni, jotka pyörittelivät silmiään. Ihmettelin moista reaktiota. Kahden päivän päästä otin kirjan uudelleen käsiini ja laitoin sen jätepaperiin. En missään nimessä halunnut kirjan jatkavan elämäänsä esim. divarin kautta. Kodistani löytyi myös eräs kiva design-käyttöesine. En ollut sitä juuri ajatellutkaan, mutta kun minun täytyi pysähtyä miettimään sitä KonMari-metodilla, muistin saaneeni kyseisen tavaran erään eksäni siskolta joululahjaksi. Hitot, mitäpä pienistä. Kyseessä on aika yleinen esine suomalaiskodeissa, joten mitä ihmeen väliä sillä on, kuka sen on minulle antanut. Annoin tavaran jäädä kotiini, mutta siitä lähtien tavaran antaja tuli jatkuvasti mieleeni, kun tavara osui silmiini. Blääh! Nakkasin esineen kirpparikassiin. Myös esimerkiksi korurasiasta löytyi yllättävän monta epämieluisilta ihmisiltä saatuja tavaroita. Poispoispois.

Hirvittävän noloa tunnustaa, mutta KonMari- ja sisustusprojektini ei ole vieläkään valmis. Metodin kehittäjä Marie Kondo neuvoo tekemään prosessin mahdollisimman nopeasti. Hän pitää puolta vuotta maksimiaikana. Puoli vuotta tuli minulle täyteen heinäkuun lopussa, mutta pidin jossain vaiheessa pitkän tauon, joten elokuun loppu olisi oikeampi määräaika. Tiedän jo nyt, ettei tämä valmistu elokuunkaan lopussa. Hyvä uutinen kuitenkin on, että olen sentään prosessin loppuvaiheessa. Minulle on ollut aivan mielettömän suuri yllätys, miten sidoksissa olen tavaraan. Olen edelleen sidoksissa tavaraan, mutta tavarasuhteessani on tämän vuoden aikana tapahtunut iso muutos. Nämä havainnot ja muutokset tuntuvat olevan sangen yleisiä KonMaria toteuttavien ihmisten keskuudessa.

Olen ehtinyt elämäni aikana osallistumaan aika monille "Kuka olen" -kursseille ja kasvuryhmiin. Kuvittelin jo tuntevani itseni aika hyvin. Vaikka luin hieman kulttimaisen KonMari-kirjan ennen kuin ryhdyin läpikäymään materiaani, en uskonut tavaralähtöisen tarkastelutavan puhuttelevan itseäni näin voimakkaasti. KonMari-metodia oikeaoppisesti toteuttaessaan henkilön tulee tehdä visiointi sellaisesta elämästä, jota hän haluaa elää. Tavaroita käydään läpi tämä visio mielessä ja tätä kautta kuljetaan kohti haluttua elämää. Yllättävän moni marittaja kertoo visionsa toteutuneen todella hyvin. Ainakin suomalaisten marittajien visiot vaikuttavat tosin olevan yleensä hyvinkin realistisia. Minulle - ja monelle muulle - on kuitenkin tullut yllätyksenä, miten paljon nurkissamme on tavaroita, jotka liittyvät elämään jollaista emme halua. Moni on kertonut karsineensa tavaraa runsaasti ja vielä karsimisen loppuvaiheessa päätynyt karsimaan aiemmin säilytettäviksi valittuja esineitä. Minullekin on käynyt näin. Moni on myös kertonut oman tyylin selkiytyneen prosessin aikana. Aluksi epäilin moisia puheita, mutta nyt ymmärrän hyvin, että niin melkein väistämättä tapahtuu.

Vaikka en ihan vielä ole saanut projektia päätökseen, olen jo hissukseen aloittanut uusia projekteja. Kiinnostavin projekti liittyy vaatekaappiin. Aion syksyn aikana osallistua vaatteisiin liittyvälle kurssille tarkoituksena kehittää tyyliäni sekä vaatteiden hankinta- ja huoltotaitoja. Toisena projektina on vertaiskauppa. Suurimman osan karsimistani tavaroista olen lahjoittanut tuttaville ja hyväntekeväisyysjärjestöille. Merkittävä osa on mennyt lajiteltuina roskiin. Jotain kokeilin kuitenkin myydä netin kautta ja se kokeilu oli yllättävän mielekäs. Aion piakkoin taas käynnistää pienimuotoista nettimyyntiä. Täytyy kyllä myöntää, että olen viime aikoina tehnyt myös useamman hankinnan nettikirppareilta. Pyrkimykseni on kuitenkin pitää tavaramääräni kohtuullisena, joten liialliseen shoppailuun en aio sortua käytetyn enkä uuden tavaran suhteen.

Ai että miten tämä liittyy sinkkuuteen? Ehkä vaikka siten, että sinkuilla on usein aikaa panostaa itseensä ja kotiinsa. Kotona tehtävistä muutoksista ei myöskään tarvitse neuvotella eikä riidellä kenenkään kanssa. Toisaalta sinkulle kukaan ei yleensä myöskään huomauttele turhanpäiväisistä rojuista, vanhentuneista elintarvikkeista tai eksiltä saaduista lahjoista. Toivottavasti mahdollisimman monilla sinkuilla olisi halua panostaa itseensä ja kyky nähdä itsensä panostamisen arvoisena.

Pikainen tervehdys pitkästä aikaa

Voi anteeksi... Olen täysin laiminlyönyt tätä blogia. Kevät on ollut yhtä hullunmyllyä kiireiden kanssa ja kaiken kukkuraksi olen saanut täysin yllättäen osumia Amorin nuolista. Kyseinen juttu on uskomattoman utopistinen jo tässä vaiheessa, vaikka oikeastaan mitään suhdetta ei vielä ole. Minulle on kuitenkin tullut yllätyksenä, että olenkin yhtäkkiä kokenut sinkkuelämäni ja vapauteni uhatuiksi. Vaikka todellakaan mitään suhdetta ei vielä ole, on toinen viestittänyt olevansa ensinnäkin ainakin jonkin verran mustasukkaista ja lisäksi vakavaan yhteiseloon tähtäävää sorttia. Minä olin haaveillut lähteväni syksyllä yksin maailmalle seikkailemaan. Yhtäkkiä se suunnitelma onkin uhattuna. Lisäksi olin ajatellut, että ehkä mahdollinen tuleva seurusteluni voisi olla sellainen, jossa asuttaisiin erillään. Olen hiki hatussa konmarittanut ja sisustanut omaa kotiani ikiomaa sinkkuelämääni varten. Yhtäkkiä sekin työ vaikuttaa itsekkäältä ja turhanpäiväiseltä. Sinkkublogin pitäminenkin tuntuu yhtäkkiä ristiriitaiselta. En kuitenkaan aio rynnätä mihinkään, vaan yritän elää omaa elämääni ja antaa asioiden edetä hissukseen. Sinkkublogiakin aion toistaiseksi jatkaa. Kunpa vain löytäisin siihen aikaa.

Kasvurenkaita

Minulla on hyvä ystävä. Eikun. Minulla oli hyvä ystävä. Eikun. Tunnen hyvin erään ihmisen, johon minulla on epäselvä suhde.

Kyse on naispuolisesta ystävästä, joka on ollut eräänlainen ei-biologinen sisko tai serkku minulle. Meillä on useita yhdistäviä tekijöitä, vaikka on meissä tosi paljon eroavaisuuksiakin. Olemme kokeneet yhdessä yhtä sun toista, mutta jo useamman vuoden ajan välillämme on vallinnut lähinnä hiljaiselo. En muista mistä se alkoi! Hitto, miksen muista? Kumpi sen aloitti? Vai eikö oikein kumpikaan? Kai meillä molemmilla oli kiireitä, töitä, harrastuksia ja kaikenlaista. Eipä sillä ole oikeastaan niin väliäkään, mistä radiohiljaisuus johtui, koska koen ettei välillämme ole mitään vihanpitoa.

Nimittäin soitin hänelle viime vuonna. Niin, vii-me vuon-na. Soitin hänelle puoliautomaattisesti, kun soitin kaikille muillekin tärkeille henkilöille erään asian ilmoittamiseksi. En edes miettinyt silloin sitä soittoa. Vasta puhelun aikana tajusin, ettemme olleet pitäneet kuukausiin yhteyttä. Puhuimme aika pitkään ja päivitimme kuulumisiamme. Koska emme voineet puhua tarpeeksi pitkään, sovimme vielä uudenkin puhelun. Toisen puhelun aikana sovimme, että olisi hyvä tavatakin. Ystäväni kiireiden vuoksi sovimme kuitenkin tapaamisen vasta parin kuukauden päähän. Tällöin ystäväni otti asiallisesti yhteyttä ja siirsi tapaamista vielä kuukaudella kiireidensä vuoksi. Tapaamisen piti oli joulukuussa, mutta en ole kuullut hänestä enää sen jälkeen. Facebook-päivitysten perusteella ystäväni on hengissä.

Minulla on aika syvällisiä ystävyyssuhteita. Niissä suhteissa vuoden parin hiljaiselot eivät haittaa. Tämä tuli jälleen kerran todistettua erään toisen ihmisen kanssa hiljattain. Sillä on kuitenkin merkitystä, miten usein ehtii toisen kanssa jutella tai jopa tavata. Yhteydenpito muokkaa suhdetta. Joku ihminen siirtyy ihmissuhteiden sisäkehältä ulkokehälle ja joku toinen ulkokehältä lähemmäs ydintä. Se on normaalia. Ihmissuhteiden kehältä myös tippuu ihmisiä pois ja uusia putkahtaa tilalle. Sekin on normaalia. Jos hahmottaa omaa verkostoaan esimerkiksi alla olevan mallin avulla, voi myös tarkastella miten suhteet ovat jakautuneet elämän eri osa-alueiden kesken; perhe, suku, pitkäaikaisimmat ystävät, työelämän ihmiset, opiskeluaikojen kaverit, arjen tuttavat (kaupan kassa, kampaaja, hieroja yms.), harrastuskaverit, järjestö-/seurakunta-/puoluetutut, nettitutut jne. Ympyrän voi jakaa sektoreihin, jotka nimeää elämän osa-alueiden mukaan. Joillain ihmisillä on paljonkin eri osa-alueita elämässään, toisilla vähemmän. Sekin on normaalia.

Ehkä tärkeintä minulle on, että itselläni on riittävästi aikaa ystäville ja läheisille. Jaan sitä aikaani sitten niille, joilla kulloinkin on aikaa minulle.

Meno-paluu yhdelle

Lupailin jo aikaa sitten Viuhtin blogin kommenttilootassa, että kertoisin jotain soolomatkoistani. Aikaa on kulunut, koska olen ihmetellyt, mitä teille kertoisin. Olen tehnyt lähinnä omatoimimatkoja, joiden tarkkoja reittejä en tahdo paljastaa, etten itse paljastuisi.

Soolomatkailu juontaa kuitenkin juurensa mahdollisesti jopa lapsuudestani. Matkustin putkikassi kainalossa pikalinjoilla. Joku vei minut bussille ja joku toinen haki määränpäästä. Eväänä oli ehkä voileipä ja sellainen kolmion muotoinen Trip. Niin se kävi. Kun vähän vartuin, en tarvinnut enää saattajiakaan. Olin aika tomera. Olin vielä ala-asteella, kun matkustin ensimmäistä kertaa lentokoneella Suomesta ulkomaille sukulaisten luo. Kaulassa täytyi pitää Finnairin alaikäisten kaulalappua ja lentoemännät huolehtivat molemmilla lentokentillä kulkemisistani. Laivayhtiön sääntöjen mukaisesti pääsin Ruotsinlaivalle yksin vasta 16-vuotiaana, joskin silloinkin matkaan piti olla vanhempien lupa. En ollut kiinnostunut risteilemisestä, vaan Ruotsiin pääsemisestä. Takaisin tullessa tapasin laivalla amerikkalaisen nuoren miehen, joka oli ollut Sveitsissä vapaaehtoistyössä ja lähtenyt sen jälkeen yksin Pohjois-Eurooppaan interrailaamaan. Myös vanhempi sisarukseni reissasi yksin Euroopassa ja kertoi matkoistaan kiinnostavia juttuja. Minusta yksin matkustamisessa ei ole ollut koskaan mitään kummallista.

Parikymppisenä olin vapaaehtoistyössä alueella, mistä yläreunan kuva on otettu. Leikkasin loppumatonta nurmikenttää, autoin tsekkiläistä poikaa kolmen metrin korkuisten ja kilometrien mittaisten pensasaitojen leikkaamisessa, pesin vessoja, laitoin ruokaa, pystytin telttoja, ajoin autoa pelkääjän paikalta ja tein paljon muutakin. Se oli mukavaa. Meidän porukka oli kansainvälinen. Oli ruotsalainen, puolalaisia, tsekkiläinen, slovakialainen, amerikkalainen ja minä. Sekä tietysti kauheasti brittejä ja yksi skotti. Olen myöhemmin yrittänyt saada kontaktia siihen tsekkiläiseen poikaan, mutta en ole onnistunut. Työjakson jälkeen vietin hetken aikaa yksin Lontoossa. Nukuin samassa hostellihuoneessa ranskalaisen nuoren miehen kanssa. Harmi kyllä, hän ei oikein osannut englantia enkä minä ranskaa. Nukuin hostellissa huonosti liikenteen melun ja varmaan suurkaupungin aiheuttaman jännityksen vuoksi. Olinhan maalaistyttö. Päivisin vaeltelin ympäri Lontoota kuitenkin yllättävän kätevästi. Matkasta jäi hyvä muisto, eikä mitään traumoja, vaikka yksin olinkin lähtenyt matkaan.

Noiden matkojen jälkeen on tullut käytyä aika monissa paikoissa. Useimmiten yksin, joskus kaksin ja yhden ainoan kerran ryhmämatkalla. Kertoisin mielelläni enemmän yksin tekemistäni matkoista, mutta olisi oikeastaan kiva tietää, minkälaiset asiat teitä kiinnostaisivat. Jos esimerkiksi soolomatkailussa jokin asia erityisesti mietityttää, niin voisin yrittää vastata siihen.

Sinkkumiesten kuvasarja

Kevät tulee kovaa vauhtia, kun minäkin herään lauantaiaamuna ennen kuutta! Kyllä sinkkumiehistä näköjään löytyy kuvia, kun vaan jaksaa etsiä. Ehkä onkin kyse siitä, että naisten blogien, lehtien ja somen kautta naisten kuvat leviävät tehokkaammin? Tai sitten kyse on vain siitä, mikä on osunut juuri minun silmiini :-D



Rafael Mantesson vaimo jätti 30-vuotiaan miehensä vieden yhteisestä asunnosta koiraa lukuunottamatta kaiken. Tilanne innoitti Mantesson taiteilemaan.

Japanilainen Keisuke ottaa selfieitä mielikuvitustyttöystävänsä kanssa.

Yksityiskohta poikamiesboksista.

Kreikkalainen kissasinkkumies!

Ruotsalaisella sinkkumiehellä on jopa kaksi kissaa!

Serbialaisen sinkkumiehen kylppäri.

Espanjalainen Alvaro, 33, makuuhuoneessaan.





Viisi viimeistä kuvaa kuuluu eri maalaisia sinkkumiehiä esitelleeseen kuvasarjaan.

Kuva-arvoituksia

Mitä tässä kuvassa tapahtuu?



Nainen riisuutuu tai pukeutuu keittiössä. Ei mitään sen kummallisempaa. Piirros kuuluu meksikolaisen taiteilijan kuvasarjaan. Katsotaan seuraava...




 

Löhöillään sohvalla,







 

juodaan alusvaatteisillaan kahvia keittiössä ja...

...venytellään sängyssä.


Mistä on kyse? No, tietysti sinkkuelämästä. Tai pikemminkin lapsettoman sinkkunaisen elämästä. Kuvissa on vain naisia, koska taiteilija on itse sinkkunainen. Miksi silmiini ei koskaan osu vastaavanlaisia juttuja sinkkumiesten elämästä? Vinkkaa minulle, jos olet nähnyt tai kuullut sellaisia.

Kuvat on piirtänyt Idalia Kandelas. Lisää tietoa löydät täältä.