torstai 29. syyskuuta 2016

Sinkkukuluttajuus



Sinkkuja on paljon ja sinkkujen määrä kasvaa niin Suomessa kuin muissakin länsimaissa. Vaikka sinkut ovat keskenään erilaisia, löytyy sinkkujen väliltä varmasti paljon yhdistäviä tekijöitä. Kun puhutaan sinkuista kuluttajina tai asiakkaina, on löydettävissä monia sinkkukuluttajuuden erityispiirteitä. Toistaiseksi sinkkukuluttajuudesta ei ole paljon puhuttu, mutta uskon tilanteen olevan muuttumassa. Tähän mielestäni viittaa muun muassa Euromonitorin Top 10 Global Consumer Trends 2016 -raportti, jonka kymmenennellä sijalla oli sinkut. Bioforea siteeratakseni:

"Hyvätuloisilla yksin asuvilla kuluttajilla on muita enemmän rahaa käytettävissään, ja he arvostavat aitoutta korostavia palveluita ja tuotteita. Turismi ja matkailuala ovat siirtymässä yksin matkustavien lisämaksuista uuteen, sinkkujen elämäntyyliä paremmin palvelevaan tarjontaan." 

Uskonkin yritysten kiinnostuvan sinkkujen asiasta, kunhan vaan asiaa pidetään esillä. Ja juttu taitaa valitettavasti olla niin, että meidän sinkkujen on itse alettava vaatia meille sopivia tuotteita ja palveluita sekä annettava yrityksille palautetta.

Viuhti esitteli taannoin blogissaan loistavan esimerkin: tapaslajitelma kahdelle. Ravintolan listalta löytynyt tapaslajitelma oli kahdelle hyvä, mutta yhdelle ruokailijalle liian suuri ja turhan kallis. Yksin (tai porukassa ilman omaa "paria") asioivalle ei listalta löytynyt yhtä hyvää vaihtoehtoa. Loistava juttu tässä tapauksessa oli, että Viuhti lähetti asiaa koskien ravintolalle sähköpostia. Juuri näin meidän sinkkujen tulee toimia, jos tahdomme yritysten huomioivan entistä paremmin tarpeemme. Ottakaa Viuhtista mallia ja olkaa aktiivisia!

3 kommenttia:

  1. Kiitos linkkauksesta! Ravintola vastasi palautteeseeni tosi asiallisesti, ja säilyy edelleen yhtenä lempipaikoistani. Olen itse asiassa menossa sinne tänäänkin illalliselle :). Ravintolasta kerrottiin, että listalla oli joskus ollutkin yhden hengen tapas-lajitelma, mutta sen suosio oli vähän heikompi kuin kahden hengen setin, joten se otettiin pois listalta. Sanoivat, että voisivat kyllä palauttaakin annoksen. Ehdotin vielä sellaista, että lajitelman kokoa voisi modata aina syöjien määrän mukaan, eli sen voisi saada vaikkapa kolmelle, jos pöydässä nyt sattuisi olemaan se kolme henkilöä.

    Veikkaan, että yhden hengen lajitelma on ollut suhteessa kalliimpi, kuin kahden hengen, eikä ole siksi ollut niin suosittu. Näinhän se yleensä menee. Mietin, että isomman ruoan jakamisessa on ehkä myös joku sellainen psykologinen efekti, että se tuntuu heti halvemmalta kuin yksin maksettu.

    Mutta jipii! Tänään menen syömään kahdestaan kaverin kanssa, joka jättää perheensä kotiin! Täältä tullaan tapakset :D !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että pääsit tapaksien kimppuun. Minua vähän ärsyttää nuo yhden hengen lisät. Eikä niin vähänkään. Olen miettinyt eri keinoja, joilla yritän käydä niiden kimppuun. Tarkoituksena on sitten esitellä tuloksia teille tässä blogissa. Tärkeintä on kuitenkin se, että emme jää kotiin itkemään tilannettamme, vaan osallistumme elämään ja annamme palautetta yrityksille. Jaloillaankin voi äänestää tai siis lompakollaan. Kiitos Viuhti, että sain sinulta hieman puhtia tähän taistoon.

      Poista