Lisääntymisillasta täytyy nostaa esiin yksi kirkas tähti nimittäin Väestöliiton tutkija Anna Rotkirch. Hänen puheenvuoronsa sisälsivät mielenkiintoisia ja käsiteltävän aiheen kannalta olennaisia faktoja, joiden olisi toivonut enemmänkin ohjaavan keskustelua. Moni Rotkirchin kertomista asioista jäi nyt valitettavan vähälle huomiolle keskustelussa.
Minusta käyty keskustelu oli silti yllättävän monipuolista ja hyvää. Minusta oli erittäin hyvä, että aika paljon puhuttiin opiskelijoiden lastenhankinnasta. Suomessa nimittäin opiskellaan kansainvälisesti vertailtuna hirveän pitkään. Mielestäni tätä opiskelijoiden lastenhankintaa tulisi miettiä enemmän, sillä vuosikymmeniä on vain toitotettu, että "ensin opinnot ja työpaikka, sitten vasta lapsia". Kokemusteni mukaan lapsia saaviin opiskelijoihin on suhtauduttu jopa ennakkoluuloisesti tyyliin "kuinkakohan tuon opinnoille nyt käy". Keskustelun päästyä kunnolla käyntiin syntyi huvittava vaihe, jossa joka toinen sana oli "jousto" tai "joustavuus". Muuten kovin erimieliset keskustelijat olivat yhtäkkiä samaa mieltä siitä, että perhe-etuuksissa ja perheen sekä työn yhdistämisessä tarvitaan joustoa. Insertissä vertailtiin Ruotsin ja Suomen perhe-etuisuuksia, jotka lahden takana vaikuttivat olevan selvästi Suomea joustavampia. Minulle heräsi kysymys, miksei vastaavia joustoja sitten saada Suomessa tehtyä. Wille Rydman aiheellisesti totesi, että Ruotsin talous on Suomea paremmalla totalla ja elinkeinorakenne Suomea selvästi monipuolisempi. Ruotsissa nuorilla aikuisilla on ymmärrettävästi suomalaisia verrokkejaan selvästi positiivisemmat odotukset mm. työllistymisestään. Rydman (jos oikein muistan) totesi myös mielestäni tärkeän tosiasian, että yhteiskunnan talouskasvusta ja tätä kautta työpaikkojen syntymisestä huolehtimisen vaikuttavan myös välillisesti nuorten aikuisten lastenhankintahaluihin. Samaa voisin itse todeta monista yhteiskuntamme ikuisuusongelmista: rakentamisen huono laatu, pääkaupunkiseudun asuntopula, terveys- ja sosiaalipuolen rekrytointiongelmat pääkaupunkiseudulla, työelämän laadun ongelmat ja terveydenhuollon kriisi. Tulevaisuuden uskoon ja samalla lastenhankintahaluun vaikuttaa mm. uutiset synnytyslaitosten ahtaudesta, päiväkotien alati vaihtuvista sijaisista, koulujen homeongelmista, pitkistä asuntojonoista, työelämän vaatimusten kiristymisestä ja terveyskeskuslääkäreiden kielitaidottomuudesta sekä hoitovirheistä. Jälleen kerran mietin mielessäni, miksi pitkään tiedossa olleita ongelmia ei Suomessa saada ratkottua. Miksi esimerkiksi lääkäreitä ja päiväkodinopettajia ei kouluteta enemmän? Miksi pääkaupunkiseudun kaavoitukset junnaavat? Rakentamisen laadun parantamiseksi on sentään saatu jotain uudistuksia tehtyäkin viime vuosina. Myönnän kyllä olevani kärsimätön. Suomen talouskasvun miniprosenttien katselu tekee kipeää, varsinkin jos sattuu vahingossa vilkaisemaan Ruotsin lukuja. Täytyy vissiin vaan tehdä itse parhaansa ja kestää kotimaan tilanne hitaammin kehittyvälle maalle kuuluvana.
Lisääntymisillassa esiteltiin pari positiivista ruohonjuuritasonmallia. Lestijärven kunta maksaa jokaiselle syntyvälle lapselle kuntabonuksen, joka oli muistaakseni 10000 euroa kymmenen vuoden aikana. Lestijärvellä oltiin saatu lapsiluku kasvuun. Tämä oli mielestäni erittäin hyvä kädenojennus lapsiperheille. Mielestäni kunnissa voitaisiin kehittää muitakin bonuksia. Esimerkiksi tontteja halvemmalla, kodinhoitoapua tai vaikka "varamummi" halukkaiden lapsiperheiden tueksi vaikka ensimmäiseksi kymmeneksi vuodeksi. Asianajotoimisto Fondia kertoi, että heidän työyhteisössään on pyritty huomioimaan työntekijöiden lapset iloisina asioina. Fondiassa perheellisiä mm. kannustetaan etätyön ja osa-aikatyöntekemiseen. Merkille pantavaa oli mielestäni Fondian edustajan toteamus, että osa-aikatyöntekijöitä todella valvotaan siinä etteivät he tee liikaa työtä. Onneksi nimittäin ohjelmassa sanottiin ääneen, että usein työpaikoilla esimerkiksi nelipäiväistä viikkoa tekevät työntekijät joutuvat joka tapauksessa tekemään viiden päivän työt. Näin se ainakin meillä menee.
No, sitten jo hehkuttamiini Rotkirchin sanomisiin. Aivan alussahan Rotkirch sanoi, että huoltovajeen paikkaajiksi mahdollisen vauvabuumin lapsistakaan ei enää ole paitsi tarvittavan rahan tuottajina. Se juna on jo mennyt ja ongelman ratkaisemiseksi täytyy keksiä muita keinoja. Tätä huoltovajetta aluksi kuitenkin jankattiin jonkun aikaa. Rotkirch kertoi myös, että verrattain pieni osa (oliko 28%) äideistä synnyttää puolet Suomen lapsista. Tämä johtuu siitä, että Suomessa on lapsettomien suuren joukon lisäksi esimerkiksi Ruotsia paljon enemmän suurperheitä. Tätä ei keskustelussa noteerattu mitenkään. Minua olisi kiinnostanut, miten Suomessa voitaisiin tukea suurperheitä nykyistä paremmin. Rotkirch toi esiin myös perhesuunnittelun muutostarpeet. Perhesuunnittelu ei voi olla pelkkää ehkäisyneuvontaa, vaan sen on oltava muutakin. Pitäisikö Väestöliiton ottaa napakampi ote esimerkiksi opiskelijoiden lastenhankinnan tukemisesta? Rotkirchan toimii itse Väestöliitossa joten siitä vaan lyömään hynttyyt yhteen YTHS:n ja opiskelijajärjestöjen kanssa. Ohjelmassa juututtiin myös mielestäni hieman liikaa puhumaan työelämän ja lastenhankinnan yhteensovittamisesta. Rotkirch totesi kerran, että lapsettomuus on yleisintä köyhien joukossa (opiskelijatkin lukeutunevat tähän ryhmään), mistä ei kuitenkaan keskusteltu yhtään. Olisin mielelläni kuullut, mitä Rotkirch olisi itse tähän lääkkeeksi ehdottanut. Hän yritti kyllä ilmeisesti aiheesta vielä myöhemmin jotain Janne Katajan päälle huutaa, mutta se ei keskustelun käänteisiin vaikuttanut. Minua miellytti myös se yleisluonteinen Rotkirchin toteamus, että koko yhteiskunnan toimivuus ja palvelut vaikuttavat lastenhankintahaluihin, koska lapsiperheellisillä on elämässään monenlaisia tehtäviä (esim. iäkkäistä vanhemmistaan huolehtiminen). Sekä katsojien kommenteissa että jonkun keskustelijan puheenvuorossa ehdotettiin Suomen adoptiokäytäntöjen helpottamista. Tähän Rotkirch totesi, että adoptiot eivät ole ratkaisu, koska adoptiolapsia halutaan maailmanlaajuisesti kehitysmaista länsimaihin enemmän kuin lapsia on tarjolla. Hetkinen, siis adoptiot eivät ole ratkaisu mihin? Huoltovajeeseen? Vai mihin? Olen Rotkirchin kanssa eri mieltä adoptiokäytäntöjen helpottamisesta. Jos kansainväliset adoptiot saataisiin Suomessa nousemaan vaikka vuosittain 200:sta 250:een (en ole aivan selvillä viimeisimmistä luvuista), olisi se jo mielestäni positiivista kehitystä. Uskon että tässäkin asiassa ratkaisut syntyvät pienistä puroista, ei mistään yhdestä ratkaisusta. Suomen adoptiokäytännöt (mm. yhteistyömaiden määrä) ovat adoptiovanhemmiksi haluavien näkökulmasta huonommat kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa. Ja kun kerran vauvabuumikaan ei olisi ratkaisu huoltovajeeseen, niin eihän adoption kehittämismahdollisuuksia voi tyrmätä sanomalla, ettei se ole ratkaisu.
Deittivalmentaja Mia Halonen kertoi jonkun tuttavansa käyttäneen itsellisen naisen hedelmöityshoitoihin jo 30000 euroa. Halonen kysyi, voisiko yhteiskunta tukea taloudellisesti yksinäisten naisten hedelmöityshoitoja. Aiheesta ei enempiä keskusteltu, mutta YLE teki siitä erillisen jutun.
Jonkun verran Lisääntymisillassa puhuttiin myös lapsiperheiden turvaverkoista. Esimerkiksi tuleva perheministeri Annika Saarikko myönsi oman perheensä pyörivän tällä hetkellä paljolti isovanhempien tuen avulla. Oli hyvä, että ohjelmassa mainittiin myös sellaisia rakennemuutosten aiheuttamia asioita kuten vaikkapa se, että nuoret ihmiset ovat kiihtyvällä tahdilla muuttaneet kaupunkeihin töiden perässä ja monien tukiverkot ovat jääneet kotiseudulle. Isovanhemmat eivät välttämättä pääse muuttamaan lastenlastensa luokse, kun asuntoja ei ole tarjolla ja myytävien asuntojen hinnat hipovat taivaita.
Lisääntymisillassa oli asiaan kuuluen yksi "kiintiölapseton" eli nainen, joka oli oman valintansa perusteella lapseton. Korvaani särähti, kun hän perusteli päätöstään maailman liikakansoittumisella ja totesi, ettei haluakaan olla ratkaisemassa Suomen syntyvyysongelmaa. *huokaus* Toivottavasti ihmiset tajuavat, että hän ei ajatuksineen edusta kaikkia omasta tahdostaan lapsettomia.
Wille Rydman ehdotti ohjelman loppupuolella, että eläkkeisiin voitaisiin rakentaa bonusosa, jossa palkittaisiin lasten hankkimisesta (ja kasvattamisestakinko?). Vaikka ehdotus sai nihkeän vastaanoton, Rydmanille annettiin kummallisen paljon lähetysaikaa ehdotuksensa jankuttamiseen. Keskustelijat onneksi totesivat, ettei lapsettomia voi rankaista lapsettomuudesta, joka voi olla heille täysin tahaton ja surullinen kohtalo. Ville Niinistö myös muistutti, että jo tällä hetkellä perhevapaista kertyy eläkettä. Rydmanin ehdotus oli niin torso, etten nyt jaksa tässä sitä enempää pohtia.
Keskustelussa pyrittiin ihan kiitettävästi löytämään ratkaisuja. En kuitenkaan täysin ymmärtänyt, miksi pyörää lähdettiin keksimään uudestaan. Ohjelman "minityöryhmä" esimerkiksi kehitti ajatuksen "varamummoista ja -vaareista", jotka olisivat kasvatustyöstä eläkkeelle jääneitä työntekijöitä, jotka saisivat "kunnilta jopa palkkaa" varaisovanhemmuudestaan. Miksei vanha kunnon kotiapu ajaisi samaa asiaa? Mihin ovat unohtuneet tukiperheet ja -henkilöt, joita tosin saattaa joutua jonottamaan pari vuotta tai jäädä jonottamisesta huolimatta ilman? Miksei tutkita, miksi tukiperheitä on liian vähän ja mitä esteitä tukiperheeksi ryhtymisen tiellä on? Yhtään puheenvuoroa ei käyty myöskään siitä, että lastenhankintaikää lähestyvät ja lastenhankintaiässä olevat joutuvat myös kärvistelemään peruspalveluiden kanssa. Esimerkiksi opiskelijaterveydenhuolto on muun terveydenhuollon tavoin kriisissä, päihde- ja mielenterveyspalvelut kärsivät monin paikoin työntekijäpulasta ja aikuissosiaalityö on kapeutunut pelkäksi toimeentulolomakkeiden täyttämiseksi. Yhteiskunnan perustoiminnot ja normaalipalvelut vaikuttavat myös siihen, miten hyvin jokainen syntynyt lapsi saadaan pidettyä yhteiskunnan rattailla. Tämä keskustelu koski toki pelkkää syntyvyyttä.
Lisääntymisilta kolahti kuin kolahtikin minuun. Se herätti yllättävän monia ajatuksia omaan tilanteeseeni liittyen. Uskaltaisinkohan paljastaa blogissani lisää omasta tilanteestani?
Joko katsoit tämän http://areena.yle.fi/1-3648211?autoplay=true ? Heh.
VastaaPoistaKiitos linkistä. En ollut katsonut tuota, mutta nyt tuli katsottua. Ihan hyvää kuittailua Noin viikon uutisilta. Tuo syntyvyyden lasku on nimenomaan mielenkiintoinen juttu, kun nyt lapsia saava ikäluokka tosiaan hankkii sen 1-3 lasta kuten omat vanhempansakin. Kyllä se syntyvyys putosi nimenomaan jo aiemman sukupolven aikaan, kun he päättivät ja saattoivat hankkia vain sen 1-3 lasta tosin kuin omat vanhempansa, joilla oli usein 4-9 lasta.
VastaaPoistaTämä on muuten jännä juttu myös siinä mielessä, että syntyvyyden muutokset ovat vaikuttaneet myös nykylasten käsityksiin perheestä ja suvusta. Enää ei ole itsestään selvää, että lapsi tietää esimerkiksi eno-sanan merkityksen tai enon ja sedän eroa. Monillahan ei ole sen paremmin enoa kuin setääkään tai ainakaan molempia. Samoin suvut ovat pienentyneet ja sukuperinteet kuihtuneet. Minäkin olin lapsena suurissa maalaispidoissa, jollaisia ei voisi nykyään kuvitellakaan omaan sukuun, kun suurin osa sukulaisista asuu rivareissa, kerrostaloissa tai täpötäyteen kaavoitetuilla pientaloalueilla. On oikeastaan hyvin hassua, että näihin ilmiselviin e-pillerin keksimisen, teollistumisen ja kaupungistumisen seurauksiin hätkähdetään 2010-luvulla kuin suurenakin ihmeenä.
Asenteet (esim. sinkkuutta ja lapsettomuutta kohtaan) ovat kyllä vielä sieltä maalaismaailmasta tyyliin "kuka sinusta sitten vanhana huolehtii".