maanantai 17. lokakuuta 2016

Anteeksi yksinhuoltajat!

Aivan blogini alussa toivoin blogini pysyvän "lapsivapaana alueena" kohdistaen sanani erityisesti yksinhuoltajille. No, nythän olen itse sortunut puhumaan vauvoista ja lapsista lapsettomuutta käsitellessäni. Lienee siis tarpeen tarkentaa ajatuksiani yksinhuoltajuudesta, sinkkuudesta ja lapsista.

Syy, miksi aika epäystävälliseen sävyyn torjuin yksinhuoltajat sinkkublogistani, liittyy yksinhuoltajien asemaan yhteiskunnassamme. Toisin kuin lapsettomilla sinkuilla, yksinhuoltajilla on aika näkyvä asema. Heidät huomioidaan poliittisessa päätöksenteossa, he pitävät ääntä keskustelupalstoilla ja ihan jokainen meistä tuntee yksinhuoltajia. Heillä on myös tukenaan yhdistyksiä* ja erityisesti heille suunniteltuja tukimuotoja**. En väitä, enkä ajattele, että yksinhuoltajuus olisi helppoa. Eih! Päinvastoin, uskon sen olevan niin vaativaa, etten siihen itse kykenisi. En kadehdi sen enempää kuin halveksukaan yksinhuoltajia. En myöskään pidä heitä vähemmän sinkkuina. Ajattelen yksinhuoltajien kuitenkin olevan perheellisiä. Sinkun ja yksinasujan ajatellaan usein tarkoittavan samaa asiaa, mutta silloin ei huomioida, että yksinhuoltajakin voi olla sinkku. Myös lapsensa kanssa vuoroviikoin asuva yhteishuoltajasinkku ajautuu ainakin yksineläjä-määritelmän reunalle. Blogiani aloittaessani en ollut yksinkertaisesti ajatellut näitä asioita! Pyydän siis jälkikäteen anteeksi epäselkeyksiäni.

Minun on kuitenkin myönnettävä, että lapsettomana ja työni puolesta lasten kanssa tekemisissä olevana henkilönä, en enää blogissani halua keskittyä kovin syvällisesti vanhemmuuden haasteisiin sen enempää kuin iloihinkaan. Se oli tavoitteeni blogia aloittaessa. Yksin- ja yhteishuoltajasinkut ovat tervetulleita blogiini sinkkuilemaan, mutta ei mielellään liikaa lapsistaan hössöttämään, jos tällainen kömpelö sanonta sallitaan. (Ympärilläni kyllä hössötetään aivan riittämiin.)

Tunnustan kuitenkin olevani sen verran utelias, että seuraan kahden superrohkean sinkkunaisen matkaa yksinhuoltajaäideiksi. Donna jo odottaa omaa beibiään, kun taas Famnen redo:ssa vielä viittilöidään haikaraa oikeaan osoitteeseen. Molempiin odotuksiin ehtii vielä mukaan seuraamaan, jännittämään ja tsemppaamaan. Ainakin minussa on alkanut herätä kummitätimäisiä elkeitä tyyliin "neuloisinko pienelle pikkuruisen pipon", "tarvitaankohan lapsenvahtia" jne. Hullua! Kaikkea tämä Blogistaniassa luuhaaminen teettää ;-)

* Yhden vanhemman perheiden liitto, Pienperheyhdistys
** Mieskaveritoiminta, Tukiperhe- ja tukihenkilötoiminta, Lomakotitoiminta

4 kommenttia:

  1. Haha, "sinkkuilla" oli uusi verbi minulle! :D

    On muuten totta että äitiblogeja kyllä riittää jos haluaa hössöttää lapsista, joten hössöttäköön siellä, ei täällä. Yleensähän oletetaan että sinkkuus on tilapäinen tilanne, ja että "oikea elämä" alkaa vasta kun on hankkinut 1) puoliso ja 2) lapsia. On hyvä että tuodaan muita näkökulmia eteen!

    Kiitos maininnasta, tuli taas hauska mielikuva kun haikarat lentelevät taloni yli ja mä seison parvekkeella huitomassa että "hei, joku nyt tännekin!". Tuntuu kivalta että olet hengessä mukana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä opitaan kieliä molemmat :-)

      Mä olen vähän saanut yliannoksen noista mamma- ja beibihössötyksistä noin niinkuin yleensä. Ymmärrän kyllä, että se on aivan erityinen elämänvaiheensa ja sallin toki, että asianomaiset tilanteestaan hössöttävät. Olisi kuitenkin kiva kuulla tässäkin blogissa myös äiti- ja isäsinkkujen ajatuksista, sikäli kuin he ehtivät lapsiltaan ja muilta kiireiltään sinkkuilemaan. Enkä nyt tarkoita vain ja ainoastaan (tai ollenkaan) deittailua vaan sitä kaikkea, mitä sinkkuus pitää sisällään. Sinkkuus on ihan täyttä elämää. Voihan se olla, että kumppani tupsahtaa elämään ja sinkkuus on sitten mennyttä, mutta siihen asti eletään ihan oikeaa elämää sinkkuina.

      Olen tosiaan hengessä mukana, kuten varmaan moni muukin. Ihan hirveän jännittäviä päiviä elät! Toivon kaikin voimin, että nyt joku järkevä haikara tulee juuri sun luokse käväisemään terveisineen.

      Poista
  2. Ihan oikeassa olet, että yksinhuoltaja on perheellinen. Aivan eri ryhmää kuin lapseton sinkku, vaikka sinkku sinänsä myös.

    Voi hei kiitos maininnasta ja kehusta! ^_^ <3 Olen itse asiassa vastikään siirtynyt uuteen osoitteeseen bloggaamaan, sillä vanha blogi kertoi siitä miten kaipasin lasta, uusi taas elämästä johon Beibi jo kuuluu: http://donnanlauma.blogspot.fi . Lämpimästi tervetuloa jatkossa seuraamaan tuonne! :) Myös pienet pipot ja lapsenhoitoapu ovat luonnollisesti erittäin tervetulleita, jos oikein innostut! ;) <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos vierailusta ja kutsusta! Mä ehdin siis vasta ihan viime hetkillä löytää sun blogisi. Mä luulen, että mä luen vanhan blogisikin tekstejä, koska haluan prosessoida asiaa. Sun ja sunkaltaisten tekstejä vähän lukiessa olen kyllä tajunnut, että en mä ole koskaan (tietääkseni) kokenut kaipausta vauvaa/lasta kohtaan tai surrut lapsettomuuttani. Sen hoksaaminen on ollut helpottavaa. Samalla kun olen tällaisiä asioita miettinyt, olen tajunnut että monilla muilla asia on toisin ja lapsen kaipuu on kova. Meitä on niin moniin juniin.

    Tulen vilkuilemaan uutta blogiasikin. Jännittää jo, tuleeko tyttö vai poika. Ihan ihmeellistä!

    VastaaPoista