tiistai 25. lokakuuta 2016

Siskot ja veljet, voimaannutaan!

Olen niin monta kertaa kuullut, että 'yksin ei voi', 'yksin en viitsi', 'itseään varten ei jaksa' jne. Viimeksi kirjoitin, miten yhteiskuntamme ja kulttuurimme sorsii meitä vähemmistöön kuuluvia. Juuri siksi emme saa enää itse pahentaa tilannetta. Yksin voi, yksin viitsii ja itseään varten täytyy jaksaa!

Haastan kaikki sinkut kehittämään itseään, tekemään miellyttäviä asioita, toteuttamaan unelmia ja rikkomaan rajoja. Älkää ymmärtäkö minua väärin. En kehoita ylittämään tiliä, hankkimaan dengue-kuumetta tai rikkomaan raajoja. Pieni on usein kaunista. Mieti mitä juuri sinä haluat ja pyri sitä kohti. Olen mukana haasteessa neljällä tavoitteella, jotka olisi hyvä saada toteutettua ainakin osittain loppuvuoden aikana. Raportoin myöhemmin, mitä tavoitteilleni on käynyt.

Jos asiat ovat niin hullusti, että kärsit itsetunnon puutteesta, podet masennusta tai pelkäät sosiaalisia tilanteita, niin aloita sitten siitä pisteestä. Hyväksy se, että sinun lähtöpisteesi on ikäänkuin miinuksella. Yritä ensin räpiköidä itsesi nollapisteeseen ja jatka siitä sitten ylöspäin. Tämä ei ole kilpailu. Aikaa on koko loppuelämä. Älä kuitenkaan tuhlaa elämääsi jahkailuun.

Useimmat meistä tarvitsevat kannustusta ja apua. Yritä hankkia kannustusta lähipiiriltäsi. Jos se ei ole mahdollista, yritä etsiä tukea ja kannustusta esimerkiksi sosiaalityön, diakoniatyön tai mielenterveyspalveluiden taholta. Yksi hyvä aputaho on internetissä toimiva Kriisikeskus Tukinet. Kirjassa Living Alone & Loving It kannustetaan perustamaan sinkkujen kannustusryhmiä, joiden kokoontumisissa ryhmä kannustaa kutakin etenemään kohti tavoitteitaan ja unelmiaan. Olisikohan sellaisten ryhmien perustaminen oikeasti mahdollista?

2 kommenttia:

  1. Tämä on hei ihan mainio teksti! Itseään varten nimenomaan täytyy jaksaa. "Olet itse elämäsi tärkein ihminen." :)

    VastaaPoista