Kirjoitin aiemmassa
postauksessani, että perhe saattaa olla Aasiassa elinehto. Arvelin, että Aasiassa ollaan vielä perhekeskeisempiä kuin länsimaissa. Löysin sen jälkeen kuitenkin
Helsingin Sanomien artikkelin syyskuulta 2012:
"Vielä kolmekymmentä vuotta sitten vain noin kaksi prosenttia
itäaasialaisista naisista eli elämänsä avioitumatta. Perherakenne oli
traditionaalinen. Avioliitot olivat yleensä sovittuja ja
rakkausavioliitot poikkeuksia. Tänään täällä Taiwanissa
lähes neljäkymmentä prosenttia yli kolmekymppisistä naisista elää
sinkkuina. Yksinhuoltajaäitiys on harvinaista. Ellei sopivaa kumppania
löydy ennen 35:tä ikävuotta, useimmat naiset jäävät naimattomiksi ja
lapsettomiksi. Japanin hallitus julkisti vuonna 2010
tutkimuksen, jonka mukaan yli 60 prosentilla 18–34-vuotiaista miehistä
ei ollut tyttöystävää. Saman ikäisistä naisista puolet ilmoitti, ettei
heillä ole poikaystävää. Myös Singaporessa yli kolmannes yliopistotason koulutuksen saaneista naisista on sinkkuja."
Artikkelin mukaan moni japanilainen ajattelee, että ilman puolisoa elämä on itsenäisempää ja onnellisempaa. Koulutus ja työmarkkinat ovat tuoneet naisille itsetuntoa ja itsenäisyyttä.
"Joka kolmas nuori korealaisnainen pitää avioliittoa oikeastaan yhdentekevänä." Vuonna 2010
Taiwanin syntyvyys oli vain 0,9 lasta naista kohden. Se oli maailman pienin syntyvyysprosentti.
"Kaupungistuneilla aasialaisnaisilla on yhä useammin myös miehiä
korkeampi koulutus. Niinpä he haluaisivat puolisokseen tasa-arvoisen ja
älykkään miehen. Aasialaiset miehet taas usein hakevat itseään vähemmän
koulutettuja, perinteiseen vaimon rooliin sopeutuvia naisia.
Ihmissuhdemarkkinoilla ristiriita on sietämätön."
Kuulostaapa tutulta, eikö vain. Alkuvuoden sinkkukeskustelussa olisi voitu tuoda esiin myös nämä kansainväliset trendit. Perhe- ja parisuhdekäsitykset ovat ilmeisesti murroksessa ympäri maailman. Itä-Aasialle ja Suomelle on yhteistä sekin, että naiset opiskelevat nykyään ahkerammin kuin miehet. Miksi tähän on tultu? Mikä on länsimaiden muutoksen seuraava vaihe tai suunta? Tulevatko ei-länsimaat samaa latua perästäpäin vai tapahtuuko siellä kehitystä johonkin toiseen suuntaan?
En oikeastaan sanoisi, että miehet opiskelisivat ainakaan sen laiskemmin kuin ennenkään. Nykysukupolvelta vain tuppaa unohtumaan, että ennen muinoin suuret massat eivät ylipäätään opiskelleet, vaan tyyliin jonkun kansakoulun jälkeen moni meni suoraan fyysiseen työhön. Opiskelu oli varsin harvojen herrojen herkkua ja maisteri oli kylällä iso herra. Sen sijaan naisten kohdalla perinteisten sukupuoliroolien murtumisen ja itsenäistymisen myötä on tapahtunut iso muutos ja he ovat vallanneet korkeakoulut. ns. varsityöllä ei oikein myöskään tahdo enää elättää itseään, mistä seuraa ongelmia niille, joille ei opinnot maistu tai ne eivät suju jostain syystä.
VastaaPoistaUskoakseni hyvinvoinnin lisääntyminen useimmiten johtaa yhteiskuntaan, jossa on enemmän vapauksia ja jossa myös opiskellaan pidemmälle. Korkean koulutuksen työpaikkojen edellytyksenä on tietty hyvinvoinnin ja yhteiskunnan kehityksen taso jo ihan sen takia, että niihin voidaan keskittyä laajemmin vasta kun perusasiat ovat kunnossa. Hyvinvointi vaikuttaa tietenkin myös pariutumiskriteereihin, koska enää ei ole pakko hankkia puolisoa selviytyäkseen tai jälkikasvua vanhuuden varalle. Tulevaisuudessa varmaankin sitten tietokoneet ja robotit vievät yhä useamman työt, eikä pelkästään perusduuneja, vaan myös monen maisterin hommat. Saapi sitten nähdä mitä murroksia tästä seuraa.
Näissä pariutumisen koulutuskeskusteluissa itseäni häiritsee lähinnä tuo korkean koulutuksen yhdistäminen älykkyyteen tai johonkin "tasokkuuteen". Vaikka tilastollisesti korkealle koulutetut ovatkin fiksumpia, ei yksilöiden kohdalla voida tehdä mitään tällaisia yleistyksiä ollenkaan. Viuhdin blogiin kommentoinkin jo tästä aiheesta laajemmin, mutta ilmeisesti tällaiset ajatukset eivät miellyttäneet ja täysin asiallisia kommentteja alettiin jopa sensuroimaan.
Voi Vaeltaja, olen todella pahasti laiminlyönyt viestiisi vastaamista. Anteeksi siitä! Alun perin ajattelin, etten suuna päänä vastaisi, jotta joku toinenkin voisi kommentoida, mutta kommentoijilla on ollut suurempia kiireitä. Toinen syy on se, että olen taas ajanut itseni kiireiseksi kaiken maailman projektien parissa. Mieli pysyy virkeänä kyllä kiitos, eikä stressikään nyt päätä pahasti pakota, mutta ihan koko ajan on tekemistä. Asioita puuhatessani olen käytyyn keskusteluun liittyen miettinyt, "kehittääkö tämä homma minua" ;-). Mukavaa on sekin, Vaeltaja, että löysit tänne blogiini.
PoistaOlet ihan oikeassa tuon asian suhteen, että opiskeleminen on ylipäätäänkin lisääntynyt menneisiin aikoihin verrattuna. Enää ei ole niitä tehtaita, jotka tarjoaisivat peruskoulun käyneelle eläkeduunin.
Minäkin uskon, että koneet, digitaaliset tietojärjestelmät ja robotit tulevat jatkossa korvaamaan monia työntekijöitä. Muistan ajan, jolloin kirjastossa tiskin takana istui henkilö kuittaamassa jokaisen lainatun ja palautetun kirjan. Aikoinaan se tehtiin käsin ja sitten tuli viivakoodilukija. Nykyään automaatti tekee nekin työt. Toisaalta kirjastovirkailijoiden tehtävät tiedon hankinnassa auttamisessa ja kirjaston sisällöntuotannossa lienevät kasvaneet. Kiinnostaisi kovasti tietää, mitä muutoksia ja murroksia tulevaisuus tuo. Minä muuten uskon, että ns. pumpattavista Barbaroista kehitetään roborttiversiot varmaankin molemmista sukupuolista. Uskoisin myös, että yksinäisyyttä lievittämään kehitetään robottilemmikkejä tms., joiden ns. psyykeä on saatu kehitettyä ainakin jonkin verran.
Mielenkiintoista tulevaisuuden kehityskulussa on myös se, että vaikka länsimaiden koulutustaso on noussut huimasti, länsimaiden työmarkkinoille tulee koko ajan paljon ihmisiä, joilla on suomalaista peruskoulua heikompi peruskoulutus eikä mitään ammatillista koulutusta.
En ole nyt ehtinyt Viuhtin blogin kommentteja lukemaan. En myöskään tiedä, miten siellä kommentteja käsitellään. Korkean koulutuksen ja älykkyyden yhdistäminen on kinkkinen juttu. Aivan varmasti ne korreloivat, mutta olen samaa mieltä, ettei yksilötason yleistyksiä tai päätelmiä voi koulutustasosta tehdä. Minä kasvoin ympäristössä, jossa aika monet jättivät koulunkäynnin vähemmälle. Näin he (varsinkin pojat) päättivät, vaikka heillä olisi ollut edellytyksiä opiskeluun. Fiksuimman oloiset ovat pääsääntöisesti pariutuneet. Muutama on kyllä tappanut itsensä. Fiksuimman oloiset ovat myös kehittäneet itselleen jotain, mitä on helppo arvostaa. Moni heistä on pää- tai sivutoiminen yrittäjä. Jotkut ovat kunnallispolitiikassa. Osa harrastaa vakavasti musiikkia ja keikkailee. On harrastajanäyttelijää, maraton-juoksijaa, vanhan maatalon entistäjää jne. Mieleeni tulee yksi tyyppi, joka oli fiksun oloinen ja komeakin vielä, mutta hän vaikutti jo nuorena sellaiselta alisuoriutujalta. Hän on aika mielenkiinnoton tyyppi nyt aikuisena. Olen miettinyt, että hänessä on jotain hyvin estynyttä ja vahvan ujoa. Laiskuutta ja mukavuudenhaluakin ehkä. Yritän hänen kauttaan ymmärtää, miksi joku ihminen ei halua kehittää itseään. Enpä tiedä.
En sensuroi, mutta blogattuani jo vuosia en jaksa enää käyttää energiaa tahallisen ohipuhunnan kanssa kikkailuun. Eri mieltä saa ilman muuta olla, mutta aggressiivinen sävy ja jankutus eivät kiinnosta. Olet sanottavasi minun blogissani sanonut, eikä keskustelua siellä ole enää tarpeen jatkaa. Toivotan hyvää jatkoa muilla areenoilla.
PoistaEipä siinä mitään. Hankalaahan se on usein löytää aikaa lukea ja kommentoida blogeja, kun on niin paljon muuta ohjelmaa.
PoistaTuo koneiden nousu on mielenkiintoinen ja paljon pinnalla ollut aihe. Vaikka voi kuulostaa hiukan sci-fi -jutuilta, niin mm. sellaiset arvostetut ja vaativina pidetyt ammatit, kuten lääkäri ja lakimies ovat osin vaaravyöhykkeellä. Esimerkiksi diagnoosin tekemisessä koneista on jo saatu hyviä kokemuksia, koska ne pystyvät käymään valtavan määrän vastaavia tapauksia nopeasti ja yhdistelemään niistä oleellisen, jolloin oikean diagnoosin löytyminen helpottuu. Samoin oikeustapauksia valmistellessa voidaan käydä läpi valtava määrä ennakkotapauksia, asetuksia, lakitekstiä yms. mikä on iso osa asianajajien työstä. Fyysisemmällä puolella robotteja on jo nyt leikkaussaleissa ja myös lääkkeiden annostelussa ne ovat ylivertaisia tulevaisuudessa.
Luin juuri artikkelin, jossa kerrottiin Japanissa kehitetyistä roboteista, jotka olivat hämmästyttävän aidon näköisiä ja osasivat kommunikoida rajatuissa puitteissa jo varsin aidosti. Ihan varmasti erilaiset seuranpitorobotit sekä toki myös seksirobotit ovat jo varsin lähitulevaisuudessa arkipäivää. Sosiaalinen puoli vaan voi olla ihmiselle isompi haaste kuin tekniikka ja artikkelin mukaan hieman paradoksaalisesti "liian ihmismäinen" robotti koettiin pelottavana.
Monet ihmiselle yksinkertaiset asiat saattavat olla koneille niitä vaikeimpia. Kone voittaa jo ihmisen shakissa, Go-lautapelissä ja pokerissa sekä hoitaa monia asiantuntijatehtäviä paremmin mutta puheen ymmärrystä tai tekstin kääntämistä on kehitelty vuosikymmeniä ja edelleen kone on niissä ihmistä heikompi. Samaten robotin kävely ja liike on usein kulmikasta ja mekaanisen kankeaa. Tämä johtuu siitä, että koneen ja ihmisen luontaiset vahvuudet tukevat erilaisia tehtäviä, jolloin ihmiselle vaikeat asiat ovatkin helpompia konevastukselle päihittää ja päinvastoin. Monissa mekaanisissa tehtävissä halpatyövoima voi olla edelleen kustannustehokas ratkaisu mutta länsimaalaisen ihmisen palkka ei sitä välttämättä enää ole.
Koulutukseen liittyen tuli mieleen tapahtuma viime viikonlopulta. Kuuntelin sivusta kun kaveri vänkäsi jonkun naisen kanssa. Jossain kohtaa nainen hiukan hermostui ja totesi sitten, että kaveri varmaan on joku insinööri (ei ole) kun hän noin nokkela on olevinaan ja alkoi sitten selittää kuinka hänkin on kouluja käynyt eikä tarvitse tyhmänä pitää. Meinasin kysyä mitä ihmeen tekemistä kaverin tai naisen koulutuksella on tämän asian kanssa ja miksi tuollaista pitää edes ottaa esiin, mutta tilanne meni ohi. Tuo kuitenkin vastaa hyvin omaa aiempaa kokemusta siitä, miten koulutus automaattisesti yhdistetään fiksuuteen, vaikka siinä ei olisi mitään järkeä. Välillä törmää myös siihen miten vähän kouluja käyneet alkavat selitellä asiaa ja AMK:n käyneet vähätellä yliopistoa ja kehua omaa kouluaan. Kumpikin on mun mielestä lähinnä rasittavaa, kuten on myös vaikkapa tohtorinhatulla leuhkiminen "vaivihkaa".
Tuo itsensä kehittäminen on vähän sellainen muoti-ilmiö. Jos minä harrastuksekseni opettelisin vaikkapa puhumaan espanjaa tai virkkaamaan, niin oppiihan siinä uuden taidon, mutta en nyt tiedä olisinko minä ihmisenä oleellisesti sen kehittyneempi kuin ennenkään. Tokihan se on hyvä, että on mielekkäitä harrastuksia, mutta tuo ihmisenä kehittyminen tässä yhteydessä antaa asiasta ehkä turhankin suureellisen kuvan. Joillekin tuosta tulee jopa ihan pakkomielle ja omalle jälkikasvullekin puolipakolla tuputetaan kaikkea kehittävää jo heti vauvasta asti.
Viuhdille voisin lopuksi todeta, että hyvä kun sentään myönnät mielivaltaisesti sensuroineesi kommenttejani. Jokainen tekstejäni lukenut voi ihan itse päätellä täyttävätkö ne asialliselle keskustelulle olennaiset kriteerit ja sinulla on toki oikeus mielipiteeseesi, vaikka se ei totta olisikaan. Olenkin jo tovi sitten lopettanut blogisi lukemisen, koska ei ole mitään järkeä tuhlata aikaansa blogiin, jonka kirjoittajan kunnioitus kommentoijia kohtaan on noin olematonta kuin sinulla näemmä on. Hyvää jatkoa vain ja onnea valitsemallasi tiellä.
Joo, diagnoosien tekeminen on muuttunut ja tulee muuttumaan. Biologinen diagnosointi tulee yleistymään ja sitä on jo vuosien ajan tehty mm. sairaalakemistien toimesta. Näillä on koneita käytössään, mutta ihmistyötäkin siinä vielä tarvitaan, mutta ei lääkärin työtä. Yksi tuttava on jo reilun kymmenen vuotta tehnyt tällaista työtä, joskaan ei Suomessa. Myös koneiden tekemät diagnoosit tulevat olemaan tulevaisuudessa arkisia. Ja aika kauan on jo ollut sellaisia sähköisen lääkehoidon tietokoneohjelmia, jotka tarkastavat potilaan koko lääkityksen yhteensopivuuden ja antavat varoituksia, jos lääkkeet eivät sovi keskenään yhteen. Ja leikkausrobotit ovat tosiaan arkea. Suomessa on vanhusten hoidossa kokeiltu myös robottia, joka ohjaa jumppaa ja jonkinlaisia hellittäviä pehmorobottejakin on käytössä.
PoistaJo yli kymmenen vuotta sitten luin lakifirmasta, jolla oli toimintaa muutamassa maassa eri puolilla palloa. Heidän liikeideana oli tuottaa mahdollisimman nopeasti tietoa ja ratkaisuja. Jos asiakas antoi tehtävän esimerkiksi Pariisissa aamupäivällä, niin työajan päätyttyä tehtävä siirtyi firman Kanadan toimistoon, jossa homman käsittelyä jatkettiin. Tehtävää saatettiin jatkaa vielä Japanin toimistossakin niin, että asiakkaalle voitiin esitellä pitkälle valmisteltua palvelua seuraavana päivänä Pariisissa. Kyseisen firman eri toimistoissa oli töissä esim. ranskan kielen ja lain tuntijoita, mikä mahdollisti tällaisen ryhmätyön tekemisen. Suomi pienenä kielialueena jää usein tällaisista syrjään.
Koneet kyllä varmasti tulevat entistä vahvemmin työelämään. Omassa työssäni koneita on alettu käyttää joissain sellaisissa tehtävissä, joita ei pidetty koneille mahdollisina vielä kymmenisen vuotta sitten. Lisäksi internetin hyödyntäminen ja videoneuvottelut ovat lisääntyneet. Viimeksi tänään vierailin eräässä oman alani yksikössä ja tein koneen kanssa sellaisen operaation, joka ennen piti tehdä työntekijän kanssa. Taidamme kuitenkin taapertaa takajoukoissa eli mitään ihan hirveän nopeaa teknologista räjähdystä en omalle alalleni odota, mutta saatan tietenkin olla väärässä ja yllättyä sitten aikanaan.
Olet mielestäni oikeassa tuosta, että ”ihmisenä kehittyminen tässä yhteydessä antaa asiasta ehkä turhankin suureellisen kuvan”. Ehkä ihmisenä kehittyminen todellakin on hieman suureellista ja jotenkin paatoksellistakin puhetta, mutta en tiedä, mikä olisi parempi ilmaus. Minä olen esimerkiksi harrastanut jonkin verran Mindfulnessia. Olen tehnyt rentoutusharjoituksia oppiakseni paremmin rentoutumaan ja lisäksi olen tehnyt läsnäoloharjoituksia vaikkapa ruokaa syödessäni tai kahvia/teetä juodessa. Idea on siinä, että hidastaa syömisen tai juomisen tahtia, keskittyy makuihin ja suutuntumaan sekä on korostetusti läsnä kyseisessä tapahtumassa. Tällaisen touhun kehittävyydestä voi olla montaa mieltä, mutta minä olen saanut tuollaisten harjoitusten kautta pientä apua sellaisiin ongelmiini kuin kiireisyys, hektisyys, stressaantuneisuus jne. Tavoitteeni itseni kehittämisessä taitavat muutenkin olla aika maltillisia. Tulen onnelliseksi esimerkiksi siitä, että opin käyttämään digikameraani entistä monipuolisemmin tai opin jotain uutta vieraasta kulttuurista. Tänään lainasin kirjastosta ammatillisesti mielenkiintoisia kirjoja, joita ajattelin lueskella itseopiskelun nimissä. Suurin osa niiden sisällöstä on aiemmin yliopistossa opiskeltu, mutta ajattelin selailla, olisiko siellä jotain uutta tai jotain mitä en enää muista. Monenlaisia asioita voi toki oppia vaikka televisiota tuijottamalla, sillä tuleehan sieltä paljonkin sivistäviä ohjelmia. Pakonomaisesta itsensä kehittämisestä en pidä.
Yle:n uutissivulla on muuten aika hyvä juttu tästä aiheesta, vaikka sielläkin vähän sorruttiin suureellisuuteen: "Tavoitteita tulisi olla niin työelämässä kuin vapaa-ajalla. Yksi tavoite voi olla vaikkapa laskuvarjohypyn hyppääminen." Minusta kuitenkin esimerkiksi nämä alla olevat lainaukset ovat ihan järkeviä:
Poista"Liiallinen lempeys itselle on [psykologi Juha] Arikosken mukaan kehittymisen este ja saa ihmisen jämähtämään paikalleen."
"Työelämässäkin pärjäämistä tukee se, että kaikki yksilön tavoitteet eivät liity vain työhön. Monipuolisuus myös työelämän ulkopuolella on tärkeää myös ammatillisen kehittymisen kannalta."
"Tavoitteellisuus on meissä olemassa: se tuo henkistä mielihyvää ja myönteistä kokemusta elämästä ja itsestä."
"Suosittelenkin, että jokaisella olisi eri kokoisia ja kestoisia tavoitteita jatkuvasti vireillä. Joku liittyen fyysiseen hyvinvointiin, joku sosiaaliseen hyvinvointiin, joku omaan harrastukseen tai mielenkiinnon kohteeseen, joku töihin – ja joku uteliaisuudesta ihan johonkin uuteen. Koska uteliaisuus on mielen superfoodia."
Linkki: http://yle.fi/uutiset/3-9457118
Ja sitten vielä koneiden tulemisesta. Mulla on tänään todellinen digitalisaation ja globalisaation superpäivä. Olen jo ollut yhteydessä neljään maahan kolmella kielellä. Skannannut, digikuvannut, sähköpostittanut ja digitaalisesti tunnistautunut. Vielä yksi videoneuvottelu tänään.
Joo, terveydenhoitoalalla onkin paljon kehitettävää Suomessakin. Toivon mukaan nuo uudistushankkeet eli vaikkapa se sikakallis Apotti olisivat oikeasti alan tehokkuutta parantavia. Perinteisesti Suomen terveydenhuoltojärjestelmät ovat olleet melkoinen sekasotku ja potilaan tiedot eivät oikein liiku paikasta toiseen kuin korkeintaan paperilla ja tiedon käsin naputtelulla uusiin järjestelmiin. Todella kallista touhua sellainen kun ammattilaisten, kuten lääkäreiden, aikaa tuhlaantuu turhuuksiin.
VastaaPoistaTuo lakifirmaesimerkki on kyllä aika äärimmäinen ja on uskoakseni mahdollista vain poikkeustilanteissa. On erittäin kallista hankkia kolmeen eri paikkaan noinkin vaativan erikoisalan osaajia (tuskin monikaan japanilainen oikeasti osaa ranskaa saati Ranskan ja EU:n lainsäädäntöä tuolla tasolla, joten sinne pitää käytännössä lähettää ranskalaisia). Tämä edellyttää, että asiakkaana on tyyliin joku amerikkalainen investointipankki, jolta laskutetaan useita satoja dollareita per työtunti. Tällaisella asiakkaalla on sitten varaa vaatia työtä ympäri kellon, jotta lakifirman osakkaat saavat ne uudet Ferrarinsa. Suomen kokoisessa maassa ei tosiaan kyllä ole yhtään asiakasta, joka tuollaisen lystin maksaisi. Tietokone kuitenkin tekee tuon tulevaisuudessa vuorokaudenajasta riippumatta paljon nopsemmin ja halvemmalla.
Itse kun olen IT-alalla niin toki törmään kokoajan tietojärjestelmien uusiin tuuliin ja sovellusalueisiin. Paljonhan siellä on hypeä mukana ja monien teknologioiden kaupallistaminen ja saaminen ns. massatuotantoon on paljon hankalampaa kuin alkuun kuvittelisi. Usein vaaditaan tietyn maturiteetin saavuttamista ennen kuin tämä on mahdollista. Siltikin tällä alalla pitää juosta kokoajan, jos meinaa pysyä edes kyydissä. Kun miettii mitä kaikkea on tullut vaikka 30 vuodessa, niin onhan se valtava harppaus kyllä.
Hyvähän se totta kai on, että on fiksuja harrastuksia ja sopivan haastava työ. Se, mitä aiemmin tarkoitin, liittyy juuri tuohon lainaamaasi artikkeliin. Eli psykologi listaa kuinka pitäisi olla kaikenlaisia tavoitteita vähän joka elämän osa-alueelle. Noita kun lähtisi kaikkia tavoittelemaan, niin pitäisi olla paljon pidempi vuorokausi. Monilla tekee tuskaa, että saa työn ja perheen sovitettua yhteen, niin miten olisikin kuusi eri osa-aluetta siihen. Vaikka tuo kuvio riippuu paljon niiden tavoitteiden haasteellisuudesta, on tuo silti juuri sitä kehittämistä hampaat irvessä mielestäni. Miksi esimerkiksi pitäisi hypätä laskuvarjohyppy? Kuinka se nyt minua sitten kehittäisi ja parantaisi elämääni? Eri asia tietysti on, jos sitä oikeasti haluaa.
Itse miellän itsensä kehittämisen jonkinlaisena viisastumisena eli pidemmän ajan kuluessa kertynyttä kokemusta ja opittuja asioita osataan soveltaa elämässä järkevästi ja otetaan opiksi tehdyistä virheistä. Ikääntyessähän me lähtökohtaisesti rapistumme sekä henkisesti että fyysisesti, joten tuolla viisastumisella voi sitten kenties hidastaa ja kompensoida tätä prosessia jossain määrin.
Lainasin tuon laskuvarjohyppykohdan tuohon alkuun nimenomaan esimerkkinä suureellisuudesta :-)
VastaaPoistaUskon kaiken mitä kirjoitit. Jäin kuitenkin miettimään noita psykologin mainitsemia tavoitteita. Jos unohdetaan nyt työn ja perheen yhdistäminen, kun ollaan sinkkublogissa, ja otetaan esimerkkihenkilöksi työssäkäyvä sinkku. Hän on palkkatyössä oleva diplomi-insinöörinainen. Hän pyöräilee työmatkat suurimman osan vuodesta ja joogaa kotona videoiden avulla (fyysinen), hän käyttää monipuolisesti somea sekä tapaa ystäviä myös kulttuurin parissa ja ravintoloissa (sosiaalinen), on kiinnostunut aasialaisista kulttuureista (mielenkiinto), lukee oman alan lehtiä ja kuuluu oman alan someryhmiin (oma työ) ja... Ai niin vielä uteliaisuus. Olin sanomassa, että jos onnistuisi yhdistämään näistä monia, esimerkiksi lähtemään lomalla Aasiaan joogakurssille yhdessä aasialaisten kollegojen (verkostoituminen) kanssa, niin homma voisi toimia. Taidat olla oikeassa. Tuo tavoitteiden määrä on suuri jopa sinkuille perheellisistä puhumattakaan. Ellei sitten tavoitteena ole burnout :-D Minua ne tavoitteet kyllä silti kiehtovat, mutta rimaa en nosta korkealle. Syntyihän minulta eräänä päivänä tämä blogikin, enkä pyri tämän suhteen mihinkään täydellisyyteen. Mindfulness puolestaan on ihanaa, kun sitä voi yhdistää arkeen ja työhön. Ja oikeasti tulin vielä onnelliseksikin, kun opin digikamerastani tai tabletistani pari uutta toimintoa. Kaikkea pientä kivaa. Minua ne uudet jutut, olkoon vaikka tavoitteita tai ideoita, piristävät. Mutta on täytynyt kyllä oppia suitsimaan innostusta, kun ei kaikkeen oikeasti ole aikaa eikä energiaakaan.
Siinä lakifirman tapauksessa taisi olla sellainen tilanne, että kyseisen maan (oliko se juuri Ranska) firman työntekijöille annettiin mahdollisuus lähteä tietyin ehdoin saman firman toisiin toimipisteisiin. Ainakin osa paikoista oli elintasoltaan halvemmissa maissa. Osin käytettiin hyväksi firman jo olemassa olevien työntekijöiden omaa halua muuttaa ulkomaille esim. puolison työn perässä. Eli hajasijoitus oli ideana, mutta kustannuksia mietittiin tarkkaan ja varmasti asiakkailla oli maksukykyä. Firma taisi hyödyntää myös eri maiden erilaisia verotuskäytäntöjä, kenties yritystukiakin yms. Muistaakseni suuria toimipisteitä oli kaksi (Ranska ja Kanada?) ja sitten pienempiä noin viiden työntekijän yksiköitä oli niiden lisäksi vielä muutamia.
Poista