maanantai 16. tammikuuta 2017

Suhteellista

Olen vain osittaisesti seurannut Hesarissa vellonutta sinkkukeskustelua, jota ainakin Viuhtin blogissa myös käsiteltiin. Siltä osin, kun keskustelua vilkuilin, en löytänyt siitä yhtään uutta näkökulmaa. Vanhaa huttua märehdittiin uudestaan ja uudestaan. Väsynyttä!

Minusta pitäisi reilusti sanoa ääneen, että yksi syy pariutumisongelmiin on nykyajan elintapa. Suomalaisten unelma omakotiasumisesta on harvinaistunut ja kaupungistuminen jatkuu. Kerrostalokodissa ei ole lumitöitä eikä paljon mitään rassaamistakaan. Koska entistä harvempi nainen on valmis passaamaan miestään kuten mummo aikoinaan vaaria (tarjoili omenankin kuorittuna ja paloiteltuna), pitäisi miesten olla valmiita ns. naisten töihin. Osa miehistä toki onkin, mutta kuten eräs sinkkumies asian ilmaisi: "Mieluummin lämmitän omat mikroruokani, jotta saan pelata tietokonepelejä niin paljon kuin haluan." Kun sinkkuus ei enää ole häpeäkään, eikä lapsia tarvita vanhuuden turvaksi, ei pariutumismotivaatio ole enää ehkä yhtä korkealla kuin ennen. Sekä vaimo- että mieskandidaatit laskevat hyötyjä ja haittoja sekä listaavat kriteereitään.

Keskusteluun otti nyt osaa myös Helsingin Uutiset. Voi että ärsytti, kun juttuun oli taaaaaas haastateltu Väestöliiton Heli Vaarasta - tuota sinkkutieteen asiantuntijaa, joka tällä kertaa muisteli omaa nuoruuttaan: "Kun olin itse nuori, ei olisi tullut kuuloonkaan viettää montaa iltaa peräkkäin kotona. Me pidimme sitä erittäin epätavallisena, että joku jäi kotiin illaksi." Tästä olikin revitty etusivun otsikko: Sinkkuuden syynä on sosiaalinen laiskuus. Kiinnostavaa jutussa oli kuitenkin 35-vuotiaan sinkkunaisen kommentti toivomansa suhteen laadusta: "Toivoisin vapaampaa kumppanuutta, ettei koko ajan olla niin kiinni toisessa."

Ehkä uudenlaiset suhteet tulevat vähitellen näkyviksi myös Suomessa? Median kautta monet suomalaiset oppivat parisuhdelain käsittelyn yhteydessä, mitä polyamoria tarkoittaa. Myös aseksuaalisuutta on tehty tutuksi lehtien kautta. Sinkkuus on jollain tavoilla esillä, mutta usein sitä tarkastellaan vain parisuhteen (ja seksin) puuttumisena eikä esimerkiksi vapaiden ja kevyiden suhteiden toteuttamisena. Jo mainitsemani Heli Vaaranen on puhunut nuorten kevytsuhteista, mutta kyseisellä termillä on kuitenkin tarkoitettu nähdäkseni monenlaisia suhdeviritelmiä. Ulkomaisissa lehdissä on näkynyt juttuja mm. osa-aikasuhteista. Avoin suhde tai avoin avioliitto on useimmille tuttu termi, mutta siitä ei ole käsittääkseni paljon lehdissä keskusteltu. Vielä suurempi tabu ovat avioliittojen sivusuhteet, vaikka niitä on ollut varmasti yhtä kauan kuin avioliittojakin.

Koskakohan Helsingin kantakaupungin alueelle perustetaan ensimmäinen naisille suunnattu thai-hieromo? Tai molemmille sukupuolille suunnattu hieromo, kuten tämä englantilainen paikka, joka tarjoaa perinteistä thaimaalaista genitaalihierontaa:
"The very old style of Traditional Thai Genital Massage Treatment is a sexual and sensual massage of the genital areas for both men and women, and is a traditional Thai method of promoting individual well-being. This treatment is invasive and for men takes the form of prolonged massage of the testicles and penis to delay ejaculation and for women prolonged non-penetrative massage of the outer and inner virgina."
Uskon että tavalla tai toisella parisuhteet ja seksuaalisuus (tai paremminkin niistä käytävä julkinen keskustelu) ovat murroksessa myös täällä Suomessa ja me saamme seurata keskustelua aiheesta jatkossakin. Aiemmin tapetilla on ollut lähinnä miesten ja seksuaalivähemmistöjen seksuaalisuus. Jatkossa tullaan varmaan näkemään enemmän juttuja naisten ja erilaisten muiden vähemmistöjen seksuaalisuudesta. Yksi esimerkki oli henkilökohtaisille avustajille, vammaistyötä tekeville ja avun käyttäjille tarkoitetun seksuaalioppaan julkaiseminen. Ihan viime vuosina on lausuttu mediassa myös sellaisia sanoja kuin somalihomo ja somalilesbo. Tästä saattaa tulla jopa mielenkiintoista :-)

13 kommenttia:

  1. Hei! Kiitos linkkauksesta! Mä olen myös niiiiiin väsynyt tähän kamaan: http://www.hs.fi/elama/art-2000002879714.html . En ymmärrä miksi tätä vastakkainasettelua pitää rummuttaa. Oma ajatukseni on nimenomaan se, että haluan OIKEASTI tasavertaisen suhteen. Miksi mä en tunnista itseäni tuosta sinkkupuheesta ollenkaan? Tulee jotenkin syyllinen olo naisena, että ilmeisesti ihan vaan näin niinkun kromosomipohjalta tossutan miespolot ihan maanrakoon. Siis ihan vain siksi, koska olen nainen. Mistä mua oikein syytetään ja miksi?

    Mun ongelma on ollut löytää sellaista kunnioittavaa, hyvää, arvostavaa suhdetta. Tuntuu, että se on vielä vaikeampaa, mitä enemmän tätä sukupuolten vastakkainasettelua vahvistetaan. Kiukuttaa ja suututtaa ja ahdistaa tommonen. Onko tällainen nyt oikeasti järkevää keskustelua, että syytellään kokonaisia sukupuolia? Olen tavannut treffeillä ihan tarpeeksi monta katkeraa miestä, jotka kantavat tätä stereotypiaa mukanaan varmuuden vuoksi, ja eihän niiden kanssa sitten tietenkään synkkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä sinkkukeskustelu on pahasti juuttunut ihmeellisiin poteroihin. Yksi puute mun mielestä on se, että ei tunnisteta eikä tunnusteta sinkkujen alaryhmiä. On alkoholistit, työnarkomaanit, kissanaiset, maajussit, psyykkisesti hauraat, sitoutumiskyvyttömät, yrittäjät, kosmopoliitit, maahanmuuttajat, julkkiset, yksinhuoltajat, lesket, homosinkut, lesbosinkut jne jne jne. Kun puhutaan sinkuista yhtenä tai kahtena (miehet/naiset) ryhmänä keskustelu ei mene minnekään muualle kuin pieleen. Ja silloin todellakin junnataan pelkässä sukupuolten välisessä vastakkainasettelussa, vaikka uusia keskustelunavauksia ja ratkaisuja pitäisi yrittää löytää boksin ulkopuolelta.

      Poista
  2. Samaa mieltä olen, että joktin on muuttunut suhtautumisessa parisuhteeseen. Olen kuitenkin eri mieltä, että se johtuisi noista esittämistäsi syistä, ne kun ovat olleet vallalla jo omien vanhempieni kohdalla! Eli nyt puhut jo melkein neljäkymmentä vuotta sitten tapahtuneesta murroksesta! Toisaalta tuo kappaleen viimein pätkä on hyvin totta.
    Samoin olen kanssasi samaa mieltä, että keskustelu aina toistaa samaa kaavaa! Mutta onkohan siihen syynsä? Minä en tiedä. Harvoin kuitenkaan keskustelu sivuaa niitä asioita, joita koen omalla kohdallani. Miä kun olen siitä helppo tapaus, että tiedän, etten nyt vain ole oikein kenenkään makuun (eli sellainen luuseritapaus) tästäkin syystä on vaikea ruveta valittamaan mistään nirsoidesta tai kun ei kelpaa. (tiedän etten ole mikään hyvä tyyppi hitsi kun muut ei huomaa).
    Samalla painottaisin sitäkin, että tämä on metropolialueen "ongelma" muualla, ei tällaista keskustelua käydä. Naisia on vain sillä alueella liikaa?

    Ja kyllä Heli Vaaranen voisi vaihtaa levyä. Sikäli kun olen keskustelua seurannut niin, siihen osallistuvia naisia ei voi syyttää kotoilusta tai sosiaalisesta laiskuudesta. Treffeillä tuntuvat käyvän niin usein että heikompaa hirvittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi! Minäkin olen yksi pääkaupunkiseudun sinkkunaisista, mutta olen asunut Suomen pienemmissäkin kaupungeissa, pyrin edelleen jonkin verran liikkumaan maakunnissa ja silloin tällöin vilkuilemaan joitain maakuntalehtiä. Olen myös joskus nettitreffaillut joitakin maakuntakeskusten miehiä. Kyllä suurimpien kaupunkien ja maakuntien välillä on eroja. Yksi ratkaisu voisikin olla, että kynnelle kykenevät sinkkumiehet muuttavat pääkaupunkiseudulle/Turkuun/Tampereelle ja sinkkunaiset vastaavasti em. paikkojen ulkopuolelle. Eräs tuttu sinkkunainen laajensi miehenhakualuettaan Turun seudulta Pohjanmaalle ja tuli hämmentävän nopeasti tämän jälkeen raskaaksi. Nainen päätyi muuttamaan miehen perässä Pohjanmaalle. En tiedä, oliko tuo erikoinen vai tavallinen tarina.

      Puolustan kyllä edelleen tuota blogitekstissä kuvaamaani murrosta pientiloilta kerrostaloihin ja nykyiseen elämäntapaan. Suomessa kaupungistuminen oli voimakasta jo 1960-luvulla ja varsinainen maalta muutto -aalto nähtiin 1970-luvulla. Siinä mielessä olet oikeassa, että murros tapahtui jo kauan sitten. Sen jälkeen on kuitenkin tapahtunut todella paljon. Muun muassa mikroaaltouunit, valmisateriat ja pesukoneet ovat tulleet arkipäiväisiksi, minkä lisäksi tiskikoneitakin löytyy entistä useammista kodeista. Miehet eivät enää välttämättä tarvitse naisia! Etenkin kun on tullut sosiaalisesti suotavammaksi, että mieskin pesee pyykkiä, sisustaa kotia ja laittaa ruokaa. Ainakin omalla kotiseudullani lapsuudessa sukupuoliroolit olivat vielä todella tiukkoja. Nykyään myös naiset korjaavat pyöriään, vaihtavat sulakkeita ja tapetoivat kotejaan, eivätkä enää tarvitse miehiä joka asiaan. Kaupunkeihin on myös syntynyt tällaisia palveluita tarjoavia pienyrityksiä ja yhden hengen talouksien elämää helpottaa myös mm. toimiva joukkoliikenne sekä runsaat harrastusmahdollisuudet. Pienillä paikkakunnilla vielä 80-90-luvuillakin elämä oli todella perhekeskeistä, eikä paikkakunnalla välttämättä ollut ainuttakaan kuntosalia tai vastaavaa vapaa-ajanviettopaikkaa.

      Mua kiinnosti kovasti tuo, kun sanoit että "harvoin kuitenkaan keskustelu sivuaa niitä asioita, joita koen omalla kohdallani". Kuvasit itseäsi luuseritapaukseksi. Mistä asiasta sinä haluaisit keskustella? Mitkä asiat tekevät sinusta luuseritapauksen? Ainakin minusta oli erittäin mukavaa, että osallistut kommentillasi tähän keskusteluun. Toivottavasti kommentoit jatkossakin!

      Poista
    2. Aloitetaanpa vaikka tuolla luuseritapauksella. Ehkä sanavalinta nyt ei ole ihan tarkka mutten muutakaan oikein keksinyt! Se nyt lähtee vaikkapa siitä, ettei monivuotisen sinkkuna olemisen aikana ole oikein ollut, yrityksistä huolimatta, minkäänlaista sutinaa. Ei treffien treffejä. Muutenkaan en sitten osaa tuota kuvata kuin "luuseriudeksi"? Tavallaan siis voisin kuulua siihen porukkaan, joka huutelee "nirsoudesta" jne. mutta kun se on vain niin turhaa ja väärin.
      Sitten tuohon murrokseen. Se minua kiinnostaa siinä, että sehän tapahtui jo kauan sitten. Eli tämän kaltaiset keskustelut olisi pitänyt käydä jo kolmekymmentä vuotta sitten. Miksi vasta nyt? Voi tietysti olla, että itse olen elänyt niin kummallisessa ympäristössä, etten tunnista kaikkia tuota. Minun maailmassani miehet ovat laittaneet ruokaa ja hoitaneet lapsia ja kotia ja naiset sitten luoneet uraa tai miten vaan. Kaikki käy kunhan ollaan tyytyväisiä ja onnellisia? Ja tämä jo kauan sitten. Ja sitten tuohon Helsingin "ongelmaan" sikäli kun minä tiedän, niin Helsinki on ainoa kaupunki Suomessa, jossa naiset ovat enemmistönä, Mainitsemissasi Turussa ja Tampereella ovat sukupuolet tasapainossa. (entisenä Åbobona tiedän, että sama ongelma minulla olisi sielläkin kuin nykyisellä paikkakunnalla)

      Sitten tuohon itsensä kehittämiseen ja sinkkumiesten pasiivisuuteen. Tuli sellainen mieleen, että ehkä se, että perheelliset miehet kehittävät itseään onkin se syy miksi ovat perheellisiä?! tarkoittaa siis sitä, että ne määrätietoiset miehet kiinnostavat naisia enemmän (aika selvä juttu) mutta voi sitten se ajautuminen baareihin jne. kyllä osaltaan pitää paikkansa. Tosin ne sinkkumiehet jotka tunnen kyllä kehittävät itseään ihan täysillä. Ja se, että itse viihdyn tv:n ääressä johtuu ihan siitä "kehittämisestä" ( satun vain olemaan kiinnostunut sellaisista asioista kuten elokuvat! (tai sen puoleen kirjoista yms.) Eikä ne kansanopistot nyt pursuile sinkkunaisista. Sikäli kun olen asiaan perehtynyt niin ihan tavallisia rouvia siellä on. (joo olen sellaisessakin laitoksessa käynyt tutustumassa ja keskustellut opettajien kanssa.
      Se miksi einakin osa näistä sinkkuksekusteluista tuntuu osaltani menevän ohi varmasti johtuu siitä, että olen hieman vanhempi ja ns. uusintakierroksella. Jotenkin ainakin minusta tuntuu, että keskustelua vetävät noin 30+ ikäiset naiset, jotka eivät vielä ole ehtineet pitkään parisuhteeseen (voin ollaa väärässäkin!!) samoin tuntuu joskus olevan äänessä ne ns. katkeroituneet miehet. Eli tällaisesta 40+ tuntuu hieman koomiselta kun lauotaan totuutena, ettei muka 35:n nainen muka enää kelpaa (kyllä kelpaa) ja että vilkuilisimme nuorempia naisia!! BS.
      Se mitä tuolla oli kirjoitettu erilaisien ryhmien unohtamisesta oli aivan oikein.

      Poista
    3. Monilla sinkuilla on treffien suhteen hiljaista. Omista tutuistani vain nettipalveluissa aktiivisesti mukana olevat juoksevat treffeillä. No, jokunen hankkii silloin tällöin baarista seuraa, mutta eivät nekään muutamaa kuukautta pidempään matkassa pysy. Yksi miespuolinen tuttava kyllä on hakeutunut kaikenlaisten naismagneettien kuten salsan ja joogan pariin. Sieltä hän on löytänyt useita naisia, mutta voi minkälaisia pöllöjä hänen kainaloon tarttuukaan… Onnellisemman oloisia flakseja on syntynyt mm. työelämästä toisensa löytäneille. Mutta ehkä Suomi ei ole sellainen maa, jossa naapurin sinkkumies ehdottaa naapurinsinkkunaiselle tulevansa öljyämään saranat tai vaihtamaan lampun. Tai että se sinkkunainen lähestyisi sinkkumiestä itseleivottuja sämpylöitä tarjoamalla. Mua ärsyttää kaikenlaiset suomalaisen kulttuurin haukkumiset noin niin kuin yleensä, mutta on myönnettävä, että meidän kulttuuri on aika yksinäinen ja etäinen. Me mennään töiden jälkeen niihin omiin koteihimme ja istutaan siellä yksin telkkarin ääressä. Ellei sitten tehdä päätöstä ja vääntäydytä ihmisten ilmoille jollain keinolla. Jotain sosiaalista toimintaa tuo Viuhtikin kai ajoi takaa tuolla alempana kirjoittaessaan itsensä kehittämisestä elokuvia harrastamalla.

      Olet oikeassa siinä, että kaupungistuminen alkoi jo vuosikymmeniä sitten, mutta en tiedä millaisessa yhteisössä olet asunut, kun puhut miesten ruoanlaitosta. Minun lapsuudessani kukaan tuntemani mies ei laittanut ruokaa kuin kesällä grillin avulla. Ei todellakaan. Oman ikäisten miesten tiedän kyllä ruokaa laittavan, mutta heidänkin parisuhteissa se nainen on kyllä enemmän kokkaava henkilö. Muistan miesten puhuneenkin miesporukoissa naisista ruoanlaittajina (joo, olen useita kertoja ollut salakuuntelijan roolissa). Tiedän joitain pariskuntia, joissa kotityöt jakaantuu aika tasan, mutta kyllä monissa perheissä nainen edelleen tekee enemmän kotitöitä – siis jos minulta kysytään. Ja puhun sellaisten 30-45-vuotiaiden perheistä. Vika voi kyllä olla naisissakin, jos nyt kenessäkään mitään vikaa on. Ja edelleen kyllä usein odotetaan, että se mies toisi enemmän rahaa kotiin. Omissa tuttavapiireissäni tämä viimeksi mainittu on kyllä vähän jo muuttunut asia. Toisaalta miehet kyllä ehkä hanakammin ryhtyvät mm. yrittäjiksi ja tekevät ylitöitä kuin naiset.

      Tuo on hyvä pointti, että voihan se olla niinkin, että sinkkumiehet eivät passivoidu sinkkuuden vuoksi vaan saattavat olla alunperinkin passiivisempia. Tämä ei kylläkään päde kaikkiin, kuten sinäkin kirjoitit. Nähdäkseni osa sinkkumiehistä on sinkkuja esimerkiksi työnarkomaniansa tai jonkun vastaavan syyn vuoksi. On myös ”vapaa-aikanarkkareita”, jotka kiertävät esimerkiksi kieli vyön alla maailmaa ja hyppivät benji-hyppyjä yms. Olen edelleen sitä mieltä, että kansalaisopistoissa ja vastaavissa kyllä on paljon sinkkunaisia, mutta ehkä he ovat niitä vähän ujompia tyyppejä ja ehkä he hakeutuvat niihin kaikkein naisvaltaisimpiin ryhmiin kuten pitsinnypläykseen ja aikuisbalettiin. Sinkkunaisia pitäisi ehkä kannustaa kontaktin ottamisen lisäksi hakeutumaan sellaisille kursseille, jossa on miehiäkin. Mitä ne kurssit olisivat? Puutyöt? Sähly? Valokuvauskursseilla on ollut naisenemmistö, mutta esimerkiksi venäjän kielen kurssilla oli melkein 50/50 tilanne. Kommentoin kyllä jo aiemmin, että työväen- ja kansalaisopistot voisivat kyllä ihan panostaakin siihen, että ihmiset tutustuisivat paremmin toisiinsa ja sinkuille saisi olla ihan omia kurssejaan. Väestöliitto voisi liittoutua opistojen kanssa ja keksiä sosiaalisen säpinän herättämiskeinoja.

      Olet varmaan totaalisen oikeassa sinkkukeskusteluiden suhteen. Niissä usein on se lähtökohtakin, että ollaan perheenperustamisvaiheessa, mutta alkais olla jo vähän kiire. Ja vaikka aiempia suhteita olisikin, niin se ”ainoa oikea” on vielä löytymättä. Nykyään jotkut vanhainkodin asukkaatkin ovat haku päällä, joten sinkkukeskustelun soisi olevan monimuotoisempaa.

      Poista
    4. Mietin tässä, että olisikohan niin, että yli kolmekymppisten sinkkumarkkinoilla olisi enenevässä määrin erilaisia ns. ääripäitä. Kaksi tunnettua ryhmää, jotka eivät kohtaa toisiaan, ovat maaseutujen sinkkumiehet ja kaupunkien sinkkunaiset. Mutta voisiko toisenlainen jako olla tavalliseen elämään tyytyväiset miehet ja itseään kehittävät naiset? Ajatuksena siis olisi, että sosiaalisesti aktiivisemmat ja itseään maltillisesti kehittävät miehet olisivat päätyneet parisuhteisiin samoin kuin naiset, jotka arvostavat tavallista tasapaksua elämää. Jäljelle olisi jäänyt miesten ja naisten ääripäitä. No, en tiedä onko tämäkään mikään kovin kekseliäs malli.

      Sitten on vielä ne sinkut, jotka nimenomaan haluavat pysyä sinkkuina. Ja ne, jotka ehkä haluaisivat pariutua, mutta ovat siihen jonkin asian (esim. työnarkomania, alkoholiriippuvuus) vuoksi kykenemättömiä. Kolmantena ryhmänä tulee mieleen sinkut, joilla ei ole hirveästi mitään pariutumista vastaan, mutta heidän elämänsä on niin täyttä ja aktiivista ilman puolisoakin, etteivät he ehdi/viitsi käyttää aikaansa treffailuun.

      Poista
  3. Ihan näin koukuksi. Mitäs tästä Saarikosken kirjoituksesta pidätte?
    http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005050699.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mielenkiintoinen osallistuminen Saarikoskelta, mutta kuitenkin mielestäni vähän vaisu kannanotto.

      Ensinnäkin ainakin minä tunnistan hyvin tuon "käytetty auto"-metaforan myös naisten puolelta. Kyllähän moni nainen tyytyy tietoisesti siihen "ihan hyvään" mieheen, jossa ei ole erityisen paljon vikoja joskaan ei erinomaisuuttakaan. Miehistä puhutaankin naisten keskuudessa kuin käytetyistä autoista tyyliin "mitä vikaa siinä nyt sitten on" tai "mikset ota sitä" silloin kuin sukat eivät vipata sinkkunaisen jaloissa, mutta rouvaksi tekisi mieli. Joistain näistä liitoista voi hyvinkin kehkeytyä rakkauden täyteisiä, toki.

      Saarikosken arvelu siitä, että Suomessa sinkkunaisten aikakausi olisi jo nähty, mielestäni ontuu. Suomessa on jo totuttu sinkkujen määrän jatkuvaan kasvuun jollain tavalla, mutta paljon on nähdäkseni vielä kokematta. Suomessa ei ole esimerkiksi vieläkään tapahtunut sellaista syntyvyyden laskua kuin joissain Itä-Aasian maissa, joissa monet nuoret naiset eivät yksinkertaisesti halua äidiksi. Yhteiskuntamme ei myöskään vieläkään ole hyväksynyt (miestenkään) sinkkuutta niin täydellisesti, että meille olisi valittu sinkku presidentiksi tai johonkin muuhun vastaavaan asemaan (vai onko Irja Askola tai joku vastaava henkilö sinkku?). Media käsittelee edelleen sinkkuutta lähinnä puolison metsästyksen kautta eikä yhtenä elämänmuotona. Uskon että sekä naisten että miesten sinkkuus tulee vielä lähiaikoina näyttämään meille uusia puolia. Epäilen myös, että naisten ja miesten sinkkuudet myös jollain tavalla eriytyvän toisistaan ja tästä oli Saarikoskikin saanut kiinni, kun kuvasi sinkkunaisten viihtyvän kirjastoissa ja sinkkumiesten kaljabaareissa. Sinkkumiehet saattavat siirtyä kaljabaarista kalastuskerhoon ja sinkkunaiset kirjastoista yritysten johtokuntiin, mutta uskon tietyn erillisyyden säilyvän näiden ryhmien välillä jatkossakin.

      Älykkäiden keskusteluiden ja maisteristitteleiden sijasta haluaisin muuten kääntää sinkkunaisten ja -miesten kohtaamisongelmaa itsensä kehittämiseen. Jos nyt ulkoa oikein muistan, niin se oli eräs Kontulan ja kumppaneiden tutkimus, jonka mukaan sinkkumiehen halu kehittää itseään ja parantaa asemaansa esimerkiksi työmarkkinoilla on avioliitossa eläviä miehiä selvästi matalampi. Sitä oli pohdittu niin, että kun sinkkumiehellä ei ole huolehdittavanaan perhettä, niin häntä ei kiinnosta yrittää parantaa omaa asemaansa esimerkiksi koulutuksen avulla. Tähän on kyllä huomautettava, että sinkkumiesten joukossa on myös sellainen ryhmä, joka on hyvinkin työ- tai suoritusorientoitunut, mutta jostain syystä se ryhmä ei ollut ilmeisesti noussut esiin ainakaan tässä tutkimuksessa. Joka tapauksessa lienee selvää, että sinkkunaiset ovat yleensä hyvinkin keskittyneitä itsensä kehittämiseen, kun taas sinkkumiehet ilmeisesti varsin usein jollain tavalla passivoituvat (katkeroituvat?) ja ehkä sitten myös ajautuvat Saarikosken mainitsemiin kaljabaareihin ja maahanmuuttokriittisiin ryhmiin sekä oman kokemukseni mukaan myös tietokoneen/tv:n ääreen kotikoloihinsa. Sinkkumiehille vinkiksi, että työväen- ja kansalaisopistot kuhisevat sinkkunaisia. Vaikka tutkintoon tähtäävä opiskelu ei kiinnostaisikaan, niin voisitko uhrata yhden illan viikossa vaikkapa espanjan, Minfulnessin, ruoanlaiton, valokuvauksen tai sen joogan opiskeluun? Vaihtoehtoisesti voisit yrittää innostua jostain muusta uudesta kehittävästä asiasta. Miten olisi pienimuotoisen yritystoiminnan aloittaminen? Kuntosali? Tai vaikka blogin perustaminen, niin että pyrit verkostoitumaan toisten kanssa ja vaihtamaan ajatuksia näissä kommenttilaatikoissa?

      Poista
  4. Tosi mielenkiintoisia ajatuksia, joita olen pureksinut tässä vuorokauden verran. Koetan palailla kunhan saan omista ajatuksista kunnolla kiinni! Todella oivaltava tuo itsensä kehittämisen tuonti tähän keskusteluun.
    terveisin tuo luuseri anonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Ajatusten vaihto onkin blogien suola. Palaa ihmeessä myöhemmin!

      Poista
    2. Tämä itsensä kehittäminen on muuten todella mielenkiintoinen pointti. Edellisessä suhdeyritelmässäni olin tosi hämmentynyt siitä, ettei toinen osapuoli ollut kiinnostunut kehittämään itseään millään tavalla. En edes ehkä oikein osannut pukea sanoiksi tätä asiaa, kun se oli mun mielestä niin kummallinen elämäntapa. Toisaalta se oli myös vähän kadehdittavaa, että ihminen voi olla ihan tyytyväinen elämäänsä, kun käy päivät töissä ja katsoo illat telkkaria ja viikonloppuna käy ehkä parilla lähikuppilassa. Jotenkin sellainen elämä kuitenkin tekee ihmisestä vähän epäkiinnostavan. (Tämä ei siis tietenkään ollut suhteen loppumisen pääasiallinen syy.)

      Itsensä kehittämisen ei mielestäni tarvitse olla mitään kauhean erikoista, mutta sen vaikutus kiinnostavuuteen on suuri. Jos nyt sitten vaikka tykkää leffoista, voisi niiden katsomisen lisäksi vaikka hakeutua jollekin asiaan liittyvälle kurssille tai kerhoon, alkaa järjestää leffatapahtumia tai vaikka harrastaa kuvauspaikkamatkailua jos budjetti sallii. Pääasia, että on edes joku intohimo tai kiinnostus, josta haluaa oppia lisää ja tulla siinä paremmaksi. Mä ajattelisin, että leffoja tosissaan harrastava / opiskeleva mies olisi jopa hyvinkin kiinnostava. Kunhan se leffainto ei siis rajoitu siihen, että viettää illat ja viikonloput sipsipussin kanssa tv:n edessä yksin.

      En enää muista kuka sinkkututkija tmv. sanoi jossain, että "To be interesting you have to be interested" tarkoittaen nimenomaan sitä, että ihminen, jolla on joku oma juttu, kiinnostaa muita.

      Poista
    3. Hmmm... Olen Viuhtin kanssa samoissa ajatuksissa. Mulla oli yhdessä välissä sellainen alakulo ja ahdistus, joka iski muhun aina töistä kotiin matkatessa. Säikähdin sitä oikein silloin ja mietin mistä on kyse. Vaikka kuinka ajattelin, niin se huono fiilis ei johtunut siitä, että mulla ei ole sitä vaimon/äidin roolia joka napsahtaa päälle heti töiden jälkeen. Ei mua ahdistanut tyhjä koti, johon menin eikä mikään muukaan vastaava. Tajusin lopulta, että rooliin mun angsti kuitenkin liittyi. Nimittäin jossain vaiheessa mä nappasin itseni housut kintuissa, kuin hoin mielessäni: "Mä olen pelkkä veronmaksaja." Toki olen myös tietyn alan ammattilainen ja työntekijä, mutta tuntui hirveältä, kun koin että mun tärkein rooli tässä maailmassa on olla veronmaksaja. Ja siis maksan mielelläni veroja suomalaiselle yhteiskunnalle! Silloin kuitenkin tajusin, että mun elämästä puuttuu päämäärä, point, focus, tavoite jne. Alkoi vimmainen elämän pohdiskelu, kun pohdin mihin elämässäni pyrin ja miksi. En tiedä, onko tuollaisilla Viuhtin kuvaamilla ihmisillä elämän tarkoitus tai tavoite mielessä, kun he ovat tyytyväisiä työssä käymiseen ja telkkarin katsomiseen. Mua se elämän tietty tyhjyys ahdisti ja masensi paljon. Sittemmin olen keksinyt itselleni useitakin rooleja (mm. blogisti ;-)) ja erilaisia tavoitteita. Olen myös tajunnut, että mun elämän tarkoitus ei ole se kaksi-lasta-omakotitalo-koira-ja-eläkeduuni. Mä tykkään siitä, että mulla on useita rautoja tulessa samanaikisesti sekä lyhemmän ja pidemmän tavoitteita työn alla. Mun fiilis parani ihan merkittävästi, kun mä aloin keksiä itselleni niitä projekteja ja tavoitteita, eikä ideoista itse asiassa ollut lainkaan puutetta kun vain tajusin päästää irti tietyistä sosiaalisista normeista ja paineista.

      Poista