Lupailin jo aikaa sitten Viuhtin blogin kommenttilootassa, että kertoisin jotain soolomatkoistani. Aikaa on kulunut, koska olen ihmetellyt, mitä teille kertoisin. Olen tehnyt lähinnä omatoimimatkoja, joiden tarkkoja reittejä en tahdo paljastaa, etten itse paljastuisi.
Soolomatkailu juontaa kuitenkin juurensa mahdollisesti jopa lapsuudestani. Matkustin putkikassi kainalossa pikalinjoilla. Joku vei minut bussille ja joku toinen haki määränpäästä. Eväänä oli ehkä voileipä ja sellainen kolmion muotoinen Trip. Niin se kävi. Kun vähän vartuin, en tarvinnut enää saattajiakaan. Olin aika tomera. Olin vielä ala-asteella, kun matkustin ensimmäistä kertaa lentokoneella Suomesta ulkomaille sukulaisten luo. Kaulassa täytyi pitää Finnairin alaikäisten kaulalappua ja lentoemännät huolehtivat molemmilla lentokentillä kulkemisistani. Laivayhtiön sääntöjen mukaisesti pääsin Ruotsinlaivalle yksin vasta 16-vuotiaana, joskin silloinkin matkaan piti olla vanhempien lupa. En ollut kiinnostunut risteilemisestä, vaan Ruotsiin pääsemisestä. Takaisin tullessa tapasin laivalla amerikkalaisen nuoren miehen, joka oli ollut Sveitsissä vapaaehtoistyössä ja lähtenyt sen jälkeen yksin Pohjois-Eurooppaan interrailaamaan. Myös vanhempi sisarukseni reissasi yksin Euroopassa ja kertoi matkoistaan kiinnostavia juttuja. Minusta yksin matkustamisessa ei ole ollut koskaan mitään kummallista.
Parikymppisenä olin vapaaehtoistyössä alueella, mistä yläreunan kuva on otettu. Leikkasin loppumatonta nurmikenttää, autoin tsekkiläistä poikaa kolmen metrin korkuisten ja kilometrien mittaisten pensasaitojen leikkaamisessa, pesin vessoja, laitoin ruokaa, pystytin telttoja, ajoin autoa pelkääjän paikalta ja tein paljon muutakin. Se oli mukavaa. Meidän porukka oli kansainvälinen. Oli ruotsalainen, puolalaisia, tsekkiläinen, slovakialainen, amerikkalainen ja minä. Sekä tietysti kauheasti brittejä ja yksi skotti. Olen myöhemmin yrittänyt saada kontaktia siihen tsekkiläiseen poikaan, mutta en ole onnistunut. Työjakson jälkeen vietin hetken aikaa yksin Lontoossa. Nukuin samassa hostellihuoneessa ranskalaisen nuoren miehen kanssa. Harmi kyllä, hän ei oikein osannut englantia enkä minä ranskaa. Nukuin hostellissa huonosti liikenteen melun ja varmaan suurkaupungin aiheuttaman jännityksen vuoksi. Olinhan maalaistyttö. Päivisin vaeltelin ympäri Lontoota kuitenkin yllättävän kätevästi. Matkasta jäi hyvä muisto, eikä mitään traumoja, vaikka yksin olinkin lähtenyt matkaan.
Noiden matkojen jälkeen on tullut käytyä aika monissa paikoissa. Useimmiten yksin, joskus kaksin ja yhden ainoan kerran ryhmämatkalla. Kertoisin mielelläni enemmän yksin tekemistäni matkoista, mutta olisi oikeastaan kiva tietää, minkälaiset asiat teitä kiinnostaisivat. Jos esimerkiksi soolomatkailussa jokin asia erityisesti mietityttää, niin voisin yrittää vastata siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti